”Tarinat ja aiheet ovat hyviä työvälineitä, mutta mikään tarina ei itsessään ole riittävä, kun on kyse esittävistä taiteista. Vaikka minulla olisi maailman paras ja omakohtaisin tarina, yleisö voi silti nukahtaa kesken kaiken. Kyse on enemmän kommunikaatiosta ja läsnäolosta”, suositun Kaspar Hauserin (2004) ohjaaja Akse Pettersson sanoo.

Ohjaaja ei usko, että Kaspar Hauserin menestys johtui sen käsittelemistä teemoista tai aiheista, vaan teatterikielestä, joka alkoikin kelvata yleisölle. Aina se ei kelvannut.

”Vaikka teenkin teatteria hyvin pitkälti taide edellä, Eldoradon katveeseen jääminen sai harkitsemaan tämän jutun lopettamista. Ajattelin, ettei taiteelleni yksikertaisesti löydy yleisöä ja että se koetaan jotenkin hankalaksi.”

Pettersson on ohjannut monenlaisia esityksiä nopealla tahdilla. Kirjo kattaa niin teatteriohjauksia (Paras mahdollinen maailma ja hyviä ehdotuksia vieläkin paremmasta), mimiikkaa (Dark side of mime) kuin oopperaakin (Opera Absurdium). Tuorein ohjaus Kuidas voieti lääs valmistui tammikuussa Tallinnan Von Krahl -teatteriin. Lännenelokuvien kliseillä pelaava esitys oli kytenyt ohjaajan mielessä jo useamman vuoden.

”Koen lännenelokuvien kuvaston jollakin tapaa nostalgisena. Se on ikään kuin kaipuuta fiktioon, jota en ole koskaan edes kokenut, ja jossa asiat ovat olleet jotenkin yksinkertaisia ja selkeitä. Toisaalta niissä esiintyvä ehdottomuus ja unelmien tavoittelu kuvastaa osuvasti myös nykyaikaa.”

Lue Matti Tuomelan kirjoittama haastattelu Akse Petterssonista Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2015.

Lue Akse Petterssonin uusimman ohjauksen arvio.