Annukka Ruuskanen: Viime syyskauden aikana tekemäni kierros kotimaisille musikaalinäyttämöille nostipäällimmäiseksi havainnon, että Suomessa on kansainvälisen tason esiintyjiä, mutta ohjaukseen, koreografiaan ja visuaaliseen kokonaissuunnitteluun kaivattaisiin lisää näkemystä. Samalla, kun muu esittävä taide on kehittynyt sisällöltään, muodoltaan ja dramaturgialtaan, musikaali on eräänlainen teatterillinen reliikki, joka on uudistunut hyvin hitaasti. Tämä pätee sekä klassikkomusikaalien toteutukseen että uudempiin teoksiin, joita tuotetaan maailmalla varsin vakiintunein reseptein. Pitäisikö musikaaligenreä pöllyttää reippaalla kädellä? Löytyisikö esimerkkejä, joissa tämä on onnistunut?
Minna Tawast: Kotimaan ammattinäyttämöiltä ei tule monta uudistajaa mieleen, mutta Teatterikorkeakoulun musiikkiteatterikoulutus – TeaKissa puhuttiin nimenomaan musiikkiteatterista tässä kohtaa – tuotti joitakin vuosia sitten todella kiinnostavia esityksiä. Parhaiten on mieleeni jäänyt vuodelta 2010 neljän korkeakoulun yhteistuotanto Vapautuspassio. Se oli huikea, läpisävelletty (muun muassa Olavi Uusivirta, Tuomas Hautala) ja koreografioitu (Jyrki Karttunen) kokonaistaideteos, jonka teema oli ympäristön paineesta ahdistuneet ihmiset. Ei mikään varsinainen viihdepläjäys, mutta nuorta yleisöä se kiinnosti kovasti.
Uutta Juhana von Baghin ohjaamassa Vapautuspassiossa oli ajankohtaisen yhteiskunnallisen teeman lisäksi musiikin, kehollisuuden/tanssin ja visualisoinnin aito yhteensulautuminen ja mustavalkoisuuden välttäminen. Laura Gustafssonin käsikirjoitus oli suora ja tinkimätön, yleisöä haastava.
Annukka Ruuskanen: Laitosteattereissa musikaalituotantoja on perinteisesti tehty osittain siksi, että pystyttäisiin varmistamaan suurille näyttämöille hyvät katsomoiden täyttöasteet. Tällä tavalla on pyritty hankkimaan rahaa pienten näyttämöiden kokeellisemmille riskituotannoille. Tämä talousoppi ei nykyään täysin toimi, koska varsinkin musikaalien pääroolit miehitetään yleensä lajiin erikoistuneilla vierailijoilla. Tämä taas tulee kalliiksi.
Uudistamiseen liittyy aina myös taloudellisia riskejä, ja niitä ei varsinkaan musikaalituotannoissa haluta eikä pystytä ottamaan. Tampereen Työväen Teatterin johtaja Maarit Pyökäri on todennut (T&T 8/2013), että jos suuren näyttämön esitys floppaa, käsissä on kuusinumeroinen ongelma.
Minna Tawast: Taidelaitosten taloudellisen ahdingon tilassa on ymmärrettävää hakea varmoilta tuntuvia ratkaisuja. Silti tuntuu lyhytnäköiseltä lähteä musikaalivirtaan sillä ajatuksella, että tämä ainakin tuottaa, kunhan ei oteta riskejä oletetun yleisön maun suhteen. Entä jos yleisö kyllästyy?
Välillä harmittaa, kun tietää, mihin musiikkiteatterin saralla voitaisiin mennä ihan konventionaalisissakin puitteissa, miten musiikki, tanssi, puhe, visuaalisuus saadaan puhumaan samaa kieltä. Ja osaavia tekijöitä löytyy monelta suunnalta, muun muassa musiikkivideoiden tekijöistä. Olisi kiinnostava tietää, kuinka paljon lisenssimusikaalia kalliimmasta tai riskialttiimmasta tuotannosta puhutaan uuden kotimaisen kohdalla. Näitä lukuja ei ole helposti nähtävillä.
Annukka Ruuskanen: Musikaali sekä meillä että maailmalla rakennetaan enimmäkseen mahdollisimman runsaaksi katetun kulinaarisen elämyksen ympärille, toteutuksissa painotetaan viihteellisyyttä ja yleisöä varotaan ärsyttämästä tai nostattamasta uusia näkökulmia. Syyskierrokseni teosten teemoissa on valtavia yhteiskunnallisia aiheita: rasismia, tasa-arvokysymyksiä, mielisairaanhoidon etiikkaa. Silti tämä kaikki halutaan tarjota mahdollisimman sulavassa ja kimaltelevassa paketissa, joka ei jää häiritsemään katsojan omaatuntoa. Teemoissa ja toteutuksissa piilee jatkuva paradoksi.
Minna Tawast: Ja juuri tästä syystä välillä tuntuu, että happi loppuu musikaalikatsomosta. Ovathan klassiset ooppera- ja balettiteoksetkin tavallaan ”muuttumattomia”, mutta niistä näkee myös aivan uusia versioita – puhumattakaan siitä, että jatkuvasti tehdään aivan uusia oopperoita ja baletteja, joiden estetiikka ja keinot kumpuavat nykypäivästä. Raha on tässäkin huono isäntä; copyright lukitsee taiteen paikoilleen.
