Kotimaisen nykydraaman kultakausi ei ulotu lastenteatteriin. Viime vuosien ohjelmistoja läpikäydessä lapsille kirjoitetut uudet näytelmät ovat suoranaisia harvinaisuuksia. Kirjoittajanimien joukosta löytyy pieni joukko lahjakkaita naisia, kuten Laura Ruohonen, Anna Krogerus, Heini Junkkaala ja Pipsa Lonka.
Lapsille kirjoittavista miehistä ei liioin näy jälkeäkään. Tämä lienee yhä edelleen merkki siitä, että lastenteatteria ei koeta riittävänä meriittinä urakehitykselle.
”Lapsilla ei ole yhteiskunnassa valtaa, ja aikuinen tekee kaikkensa, jottei ajautuisi uudestaan lapsen asemaan. Lapsinäkökulmassa on aina kyse vallasta. Kysymys vallasta onkin tullut avaimekseni lastenteatteriin”, sanoo huikean elämäntyön lastenteatteriohjaajana tehnyt ruotsalainen Suzanne Osten.
Osten sanoo, että kiinnostava aikuisten teatteri käsittelee sitä, mistä ei saa puhua. Saman tulisi hänen mukaansa koskea lastenteatteria, vain hieman eri perspektiivistä.
Ruotsalaisohjaaja on työskennellyt paljon tabu-aiheiden parissa. Hän on tehnyt lapsille esityksiä alkoholismista, mielisairaudesta, kuolemasta, itsemurhasta, avioerosta. Hänen mielestään on vain löydettävä keinot käsitellä näitä kiellettyjä aiheita, jottei näytelmistä tulisi yksitasoisen opettavaisia. Osten katsoo, että lapset tarvitsevat totuutta.
Kansainvälisen Assitej-järjestön vuonna 2008 käynnistämä kolmivuotinen Tabu-projekti halusi selvittää mitkä aiheet ovat tabuja lastenteatterintekijöille. Tabut ovat vahvasti kulttuuri- ja yhteiskuntasidonnaisia, ja projekti toteutettiin työpajoina Pohjoismaissa ja Latinalaisessa Amerikassa. Viime kesän maailmankongressissa esiteltiin projektin loppuyhteenveto. Työpajoihin osallistuneet teatterintekijät totesivat, että tabut ovat aikuisten luomia ja aikuisten lapsille siirtämiä. Teatteri on paikka, jossa erilaisia vaikenemisen muureja voidaan murtaa.
Suomessa fantasia- ja klassikkoteatteriosasto on varsin hyvässä hoidossa. Perussadut Grimmin tarinoista Pikku Prinssiin ovat tarjolla lähes kaiken aikaa. Niin ikään tuore ja laadukas kotimainen lastenkirjallisuus Kunnaksineen, Nopoloineen ja Parveloineen dramatisoidaan näyttämöille varsin nopeasti.
Lapsille tehdyn teatterin tulisi olla itseisarvoista taidetta, muutakin, kuin uusien asiakkaiden hankkimista tulevaisuuden aikuisten esityksiin. Suomalaisen lastenteatterin pioneeri, ohjaaja Nena Stenius toteaa, että lastenteatteristakin on liian usein tullut tuote, joka pitää myydä.
”Silloinkin, kun teatterit tarttuvat tärkeisiin aiheisiin, helposti turvaudutaan yleisesti hyväksyttyjen kirjojen dramatisointeihin. Tyydytään kierrättämään jo moneen kertaan veivattuja juttuja. Teatteri tarvitsee uusia tarinoita uusista aiheista”, sanoo Stenius.
Onneksi lastenesityksiä toteutetaan Suomessa muutoinkin kuin draamateksteihin perustuen. Teatteri Rollo tekee kiertäviä, pienimuotoisia kantaesityksiä työkaluinaan liike ja musiikki – ja huumori. Tanssiteatteri Raatikon ja Takateatteri 13:n yhteistyö synnyttää uutta lastenesitysten estetiikkaa. Quo Vadis -ryhmä on ahkerasti kierrättänyt ääni-improvisaatioita ja visuaalista teatteria lapsille. Raikkaita avauksia ovat myös monet Totem-teatterin omaehtoiseen näyttämökerrontaan perustuvat teokset. Tuoreita avauksia tulee ilahduttavasti myös nykysirkusryhmiltä.
Annukka Ruuskanen
