Teatterissa on draamaa ja mielikuvituksen lento on usein näyttävää: räiskyvät meikit ja rekvisiitat, hulppeat rooliasut, hykerryttävät hahmot. Teatteri on ala, jonka visuaalisuuden luulisi tarjoavan monien mahdollisuuksien maailman myös sitä valokuvaaville.
Esityskuvia katsoessa tämä ei aina tule mieleen. Myös alan lehden kuvamateriaalivirtoja seuratessa tulee toisinaan tunne, ettei runsaudensarvea täysin hyödynnetä. Teatterin monikerroksisen taideteoksen työstäminen valokuvaksi innostaa vain harvoin mestariteoksiin.
Kuvista katsottuna esitykset muistuttavat toisiaan. Ne antavat lajista usein vähän vanhanaikaisen tai nukkavierun kuvan ja saavat esitykset näyttämään sellaiselta, mitä joskus hieman ilkeästi nimitetään ”teatteriteatteriksi”.
Kummalla puolella kameraa haasteet ovat? Kuvaajilla on kokemusta siitä, että esityskuvat monine liikkuvine osineen on käytävä nappaamassa hätäisesti harjoitusprosessin loppuvaiheessa, kun taas silloin, kun kohteena ovat samojen talojen suht’ staattiset seinät itsessään, kuvaussessiot ovat päiväkausienkin pituisia. Eroa arkkitehtuuristen kohteiden ja teatteriesitysten valokuvilla onkin sitten kuin yöllä ja päivällä.
Poikkeuksiakin tosin on, ja niiden kohdalla myös itse esityksellä on taipumus jäädä historiaan, sillä kuvien kautta elävä mielikuva siitä piirtyy myös seuraavien, esitystä näkemättömien sukupolvien päissä.
Lähilaji tanssissa esityskuvien visuaaliseen virittävyyteen pyritään määrätietoisemmin. Tässä numerossa esiteltävät teatterivalokuvan konkarit Stefan Bremer ja Sakari Viika ovat innostuneempia tanssi- kuin teatteriesitysten ikuistamisesta, vaikka heidän klassikoiksi nousseet teatteriotoksensa näyttävät, että teatterissakin on taikaa myös kaksiulotteisesti (katso sivut 18–23). Stefan Bremer pitää teatterikuvaamisen innoittavana puolena mahdollisuutta sukeltaa sisään toiseen taiteelliseen prosessiin.
Esityskuvilla on monta virkaa. Vaikka teatteria tallennetaan nykyisin monin muinkin keinoin, valokuvat ovat toisinaan hetkeen tarttuvan taidemuodon ainoat säästyvät dokumentit. Tiedotus- ja mainosmateriaalia laadittaessa hyvä kuva saattaa yltää merkitykseltään yli tuhannen sanan arvoon.
Esityskuvan käyttöikä ja käyttötarkoitusten määrä saattaa kohta sen kun kasvaa, sillä parhaillaan valmistellaan tekijänoikeuslain muutosta, joka helpottaisi työnantajatahon operointia kuvilla ja monilla muilla luovien alojen tekijöiden tuotoksilla.
Samalla laki huonontaisi luovan työn tekijöiden toimeentuloedellytyksiä. Lakiehdotuksen mukaan näyttelijän työnantaja voisi tallentaa esityksen ja myydä sen tai osia siitä eteenpäin ilman, että siinä esiintyvä näyttelijä voi vaikuttaa käyttötarkoitukseen tai saa korvausta.
Lainmuutos antaisi työnantajalle mahdollisuuden irrottaa teos yhteydestään ja muunnella materiaalia esimerkiksi mainokseksi tai kirjan kuvitukseksi. Työsuhteessa teoksensa laatineen näytelmäkirjailijan hengentuotetta voisi lain myötä vapaasti muokata – vaihtaa vaikka loppu vetävämmäksi kirjailijalta mitään kysymättä.
Lakiehdotuksen luonnos annettiin marraskuussa ja ensi tammikuussa se päätyy kulttuuriministeri 
Stefan Wallinin käsiin. Suomen näyttelijäliitto ja tekijänoikeusjärjestöt ovat asiasta hyvin huolissaan. Mediajätit taas eivät ollenkaan, sillä lain tarkoituksena on siirtää taiteen – ja myös journalismin – tekijöiden oikeudet ja tulot suurille yrityksille.
Riina Maukola
Teatteri-lehden vastaava päätoimittaja
