”Esityksemme on ollut lukuisilla teatterifestivaaleilla, lokakuussa muun muassa Pietarissa. Erikoista asiassa on se, että me näyttelijät emme ole huomanneet olleemme niillä mukana.”
Kommentti on Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan Koskelaa esittävän Timo Tuomisen, joka totesi näin Yle Teeman esitettyä ennakkokatselun Kristian Smedsin ohjauksen tv-versiosta, joka lähetetään ensi kertaa helmikuun 7. päivänä.
Tuomisen toteamuksen perustelu löytyy siitä, että siirrettävyysongelmien takia Tuntematon sotilas on onnistunut siinä missä vain harva. Muun muassa pietarilainen Baltic House -festivaali järjesti bussikuljetuksen Helsinkiin, jotta katsojat voivat nähdä esityksen festivaalinsa ohjelmistossa. Mitään tai ketään esityksestä ei liikutettu mihinkään.
Teatteriviennin logistiikan kannalta ”Vuori Muhammedin luo” -metodi on tietysti kätevä. Helpolla päästäisiin myös siten, että Mikko Kuparisen ohjaama Tuntemattoman sotilaan televisioversio kiertäisi elävän esityksen sijaan digipaketissa pitkin maailman auditorioita.
(Rokkaa esittävän Henri Hanikan kommentti: ”Mehän voisimme istua aina kunkin paikkakunnan lähipubissa vain antamassa haastatteluja, ei tarvitsisi vaivautua lavalle ollenkaan.)
Mutta jos esityksiä – näyttelijöiden syljen roiskeineen ja hienhajuineen – kaikesta työläydestä huolimatta halutaan siirtää eri maiden näyttämöiltä toiselle, vastassa on edelleen suuria haasteita.
Teatteriviennin linjaukset – ja linjattomuudet – ovat kiihdyttäneet tunteita varsinkin viimeisen vuoden aikana. Kapakka- ja kabinettipuheita on riittänyt.
Tässä lehdessä kuullaan muutamia alan keskeisiä vaikuttajia ja toimijoita, Svenska Teaternin johtajaa ja opetusministeriön asettaman kulttuuriviennin valmisteluryhmän puheenjohtajaa Johan Storgårdia, ministeriön neuvottelevaa virkamiestä Kimmo Aulaketta, Baltic Circle -festivaalin perustajaa ja tuottajaa Jukka Hyttiä sekä Smeds Ensemblen teatterinjohtajaa Ville Hyvöstä.
Miehiä haastatellut toimittaja Axa Sorjanen toteaa, että tässä näytelmässä piisaa rajuja väitteitä heitteleviä kuiskaajia, mutta näyttämölle astuvat vain sivistyneesti sanailevat herrasmiehet. Julkisuudessa kukaan ei syytä ketään, mutta kahvilanpöydissä rapa roiskuu huomattavasti reippaammin.
Rahakiistojen lisäksi asiassa on kyse ennen muuta taidekäsityksistä, joka eri tahoilla ovat kaukana toisistaan.
Brutaalisti tilanteen voisi kiteyttää näin: on aika päättää, ovatko tietynnimisistä ja -maalaisista teatterilaisista irtoava hiki ja sylki vientituotteita? Vai tyydymmekö kuviin, korvaajiin ja konsepteihin?
OPM sanoo asiasta näinkin maalaisjärkisesti:
”Kulttuuriviennin kärkihanketuella pyritään hallitusohjelman mukaisesti lisäämään kulttuurin kansantaloudellista merkitystä ja siten vahvistamaan luovaa taloutta sekä valtion vuoden 2009 talousarvioesityksen perustelujen mukaisesti avustuksella edistetään liiketoiminta- ja yrittäjäosaamisen ja tuottaja- ja manageriosaamisen kehittämistä sekä tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa.”
Tänä vuonna ministeriö lupaa perustaa asiantuntijatyöryhmän antamaan lausunnot vientihakemuksista. Se on tarpeen, ja lisäksi olisi syytä selvittää perusteellisesti, onko päätöksentekoelimissä ja hakijoissa päällekkäistoimijoita tai jääviysongelmia.
Annukka Ruuskanen
Kuvaaja Anu Pitkänen
