Miesnäyttelijä avaa sanaisen arkkunsa lämpiössä kaksimielisellä vitsillä. Kun kenenkään korva ei lotkahda, moottoriturpa kaasuttaa, lisää kierroksia ja pistää isompaa pykälään. Rivompaan vauhtiin kiihtyvä juttu kohdistuu nyt suoraan läsnäolijoihin, etenkin yhteen, työyhteisön uusimpaan ja nuorimpaan naiseen ja suoraan paidan alle. Seuraavassa hengenvedossa heppu avautuu omista sukukalleuksistaan; millaiset vehkeet housusta löytyy ja mitä niillä saa aikaan.
Huumoria, huumoria!
Miten tilanteet ovat ratkenneet?
Eivät mitenkään. Paatuneet ovat sulkeneet korvansa, kyllästyneet lähteneet kävelemään ja kohteeksi joutuneet vaienneet häpeästä.
Kieroutuneimmillaan tilanne on silloin, kun toinen nuori naisnäyttelijä hiljaa ihmettelee, mikä hänessä on vikana, kun irstailija ei kiinnitäkään mitään huomiota häneen. Sukupuolisesta ahdistelusta on tällöin salakavalasti muodostunut riitti, jolla näyttelijäkunnan irstaat isähahmot initioivat uudet naisnäyttelijät yhteisöön riittävän naisina.
Tänä vuonna seksuaalisesta häirinnästä on keskusteltu eduskuntaa myöten eikä asian ruotimista ole syytä lopettaa. Ilmiön törkeimmät huipentumat ovat tulleet näkyviksi viimeksi tasa-arvoministeri Stefan Wallinin valtiosihteerin jouduttua eroamaan julkisessa tilaisuudessa tapahtuneen tissiatakkinsa vuoksi. Suuri osa lievemmistä tai vähemmän julkisesti tehdyistä tapauksista painetaan edelleen villaisella.
Teatteri on sukupuolisen ja seksuaalisen häirinnän harmaata aluetta. Näyttelijän ammatissa työvälineenä on oma ruumis ja esitysten tematiikan vuoksi roolihenkilöt saattavat olla ahdistelijoita tai uhreja. Näytelmissä voi tapahtua myös raiskauksia.
Mutta miten erottaa ammatillisuus ja yksityisyys? Se ei tunnu olevan helppoa.
Teatteri-lehti selvitti näyttelijöiden kokemuksia asiasta. Kyselyn perusteella kävi selväksi, että suurin osa näyttelijöistä on törmännyt sukupuoliseen tai seksuaaliseen häirintään työssään – joko kohteen tai sivustakatsojan ominaisuudessa. Osa tapauksista on selviä ja törkeitä, osassa kohteetkin pohtivat, kuka saa päättää, milloin koskettelu tai sanailu menevät yli rajojen. Ilmeistä kuitenkin on, että sukupuolinen ahdistelu on teatterissa merkittävä ongelma, joka ikään kuin tradition muodossa on siirtynyt sukupolvelta toiselle.
Tässä lehdessä kuullaan myös neljän uuden teatterinjohtajan näkemyksiä tulevaisuudesta. Ari-Pekka ja Jarkko Lahdella, Riku Innamalla, Miko Jaakkolalla ja Vesa Tapio Valolla on paljon työsarkaa. Yksi heidänkin merkittävistä tehtävistään on, että sukupuolista ahdistelua voidaan käsitellä avoimesti työyhteisössä eikä sitä lakaista maton alle kuten tähän asti.
Annukka Ruuskanen
Kannen kuvassa Juha Luukkonen
Kuva Vertti Teräsvuori
