Pulloposti 1

Lähettäjinä Suvilahden mökkiläiset Tuomas Laitinen, Jussi Murtovuori, Virppi Venell ja Eero-Tapio Vuori

Mökissä keskustelivat ohjaaja Tuomas Laitinen, taidekorkeakoulujen pappi Jussi Murtovuori, tuottaja ja valokuvaaja Virppi Venell, sekä ohjaaja Eero-Tapio Vuori, joka oli myös mökin isäntä. Mökin aiheeksi oli valittu taiteen ja henkisyyden/hengellisyyden suhde. Alustuksena osallistujille jaettiin luettavaksi ennen illan hiljaisuuden alkua Andrei Tarkovskin kirjoitus Taide ihanteen kaipuuna. Tekstiä ei myöhemmin mitenkään erityisesti käsitelty, mutta sen henki leijui seuraavan päivän keskusteluiden yllä.

Keskusteluissa käsittelimme aika pitkälle aihetta kunkin osallistujan omasta näkökulmasta; sitä mitä henkisyys tai hengellisyys kullekin merkitsee tai miten se omassa työssään on läsnä. Jaoimme kaikki näkemyksen, että on jotenkin lähtökohtaisesti koomista kun aletaan puhua ”henkisestä taiteesta”.

Keskustelun aluksi pohdimme teatterin kompleksista suhdetta henkisyyteen. Teatterissa (ja esitystaiteessa laajemmin) intiimi ja yksityinen ovat usein ok ja toivottavia. Poliittinen alkaa taas olla myös ok. Pornokin on välillä ok. Ja (ikävä kyllä) myös väkivalta. Mutta henkisyys on no-no. Ei jotenkin ole soveliasta sotkea uskontoa ja taidetta. Politiikkaa ja teatteria saa sotkea ihan niin vapaasti kuin uskaltaa, mutta teatterin ja henkisen sotkeminen antaa helposti epämääräisen hihhulin leiman.

Apurahahakemuksissakaan ei juuri kannata puhua henkisyydestä – ainakaan jos haluaa saada tukea. Voi kyllä kirjoittaa ”tutkivansa” jotain henkistä ilmiötä, se on jossain määrin vielä hyväksyttävää. Siis asian lähestyminen ulkoapäin, kriittisesti tai tutkivalla otteella. Mutta uskottavuus taiteilijana kärsii heti jos ilmiöön mennään sisään kokemuksellisuuden tai harjoittamisen kautta ja varsinkin jos aletaan tuntea jotain (epäilyttäviä) ”henkisiä tuntemuksia”.

Keskustelijoita hämmensi myös melko usein vastaan tullut pohjaoletus, että henkisyys jotenkin lähtökohtaisesti liittyy organisoituun uskonnon harjoittamiseen tai muoto-uskonnollisuuteen. Vaikka mökkiläisten mielestä henkisyys ja uskonto eivät ollenkaan tarkoita samaa asiaa. Me koimme, että henkisyys on ihmisen suhde maailmaan kokonaisuuden tasolla. Joka tasolla, ja joka suuntaan. Henkinen on asioiden kohtaamista ja käsittelemistä, sellaisten vaikeiden (ja usein tiedon piirin ulkopuolella olevien) asioiden, kuten kuolema. Henkisyyteen tuntuu siten liittyvän aina jonkinlainen suhde ihmistä korkeampiin struktuureihin.

Pohdimme myös sitä, kuinka henkisyys on aina myös poliittista. Ja miten henkisyys on murtautunut taiteeseen opressiivisissa yhteiskunnissa, kuten entisessä Neuvostoliitossa, joissa valtion suhde hengellisyyteen, henkisyyteen ja uskontoon oli virallisesti negatiivinen. Andrei Tarkovski on loistava esimerkki tästä ilmiöstä. Mietimme myös kuinka vapaata ns. vapaassa ja demokraattisessa nyky-yhteiskunnassa henkisyyden ilmaiseminen oikeastaan on? Jos ajatellaan vaikka mediaa yleensä, sitä miten sillä on tapana mitätöidä, piilottaa ja tehdä näkymättömäksi vaikenemalla aitoa henkistä pohdintaa. Jo sana kontemplaatio on kärsinyt inflaation, siitä on tullut yleistä asioiden mietiskelyä.

Ihmettelimme myös sitä pelkoa ja aggressiota, joka usein tuntuu heräävän 60-70 –luvulla uransa aloittaneiden taiteilijoiden (tämän päivän establishment) keskuudessa puhuttaessa henkisestä taiteesta? Usein henkinen koetaan poliittisen vastakohdaksi, ja jotenkin uhkaavaksi ja passiiviseksi tai vetäytymiseksi.

Leirinuotion äärellä mietimme myös sitä, että onko mahdollista että taide ja henkiset instituutiot voisivat toimia yhdessä, ilman että tilaaja/rahoittaja ei määrittelisi lopputulosta tai teoksen estetiikkaa? Klassinen esimerkki on uusiin kirkkoihin tilattavat maalaukset, joiden oletetaan oleva ”sopivalla tavalla hengellisiä”. Usein instituutioilla on taipumuksena toimia itseään vastaan vaatimalla taideteoksia suuren yleisön ymmärrettäviksi ja hyväksymäksi.

Tuli myös puheeksi henkisyys taiteen tekemisen näkökulmasta. Tunnistimme ja jaoimme tuntemuksen, että henkistä taidetta ei voi tehdä egon strategioilla. Siis strategioilla, joissa luovuuden lähteeksi käsitetään karteesioilainen minä tai freudilainen ego. Ja että usein taiteilijan tehtävänä on olla ukkosenjohdattimena, ja pyrkiä saamaan oma minä pois ilmaisun tieltä, että ”jonkin” suurempi pääsisi esiin.

Pimenevässä illassa yritimme myös määritellä mitä hyötyä henkisyydestä on taiteessa? Mieleemme tulivat seuraavat asiat:

1) Jos taide on henkistä, sille on tyypillistä kolmannen läsnäolo. Ja nimenomaan buberlaisessa merkityksessä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Martin Buber käänsi tämän kohdan toisinpäin. Sen sijaan, että nimi tulee ensin ja läsnäolo sen jälkeen, hän väitti, että missä kaksi tai kolme ovat todella läsnä, he kohtaavat Jumalan nimessä. Ja että todellisessa kohtaamisessa kolmas on läsnä tunnistettuna vaikkakaan ei aina nimeltä tunnustettuna.

2) Henkiseen taiteeseen sisältyy aina jotenkin hirmuisen läsnäolo. Hirmuiseen tässä yhteydessä sisältyy nykyihmisessä pelkoa herättävät käsitteet – rajaton, käsittämätön, näkymätön, sekä hyvän ja pahan yhtäaikainen ja priorisoimaton läsnäolo. Ehkäpä Antonin Artaud puhuessaan ”julmuudesta” tarkoitti kuuri tämän tyyppistä ”hirmuisuutta”, joka ylittää arkijärjen käsityskyvyn.

3) Henkisen taiteen ytimessä ja kokemisessa tuntuu aina olevan läsnä myös mysteeri. Taide rakentuu mysteerin ympärille, vaalii sitä monitulkintaisuudessaan, elää siitä, hengittää sitä.

4) Henkinen taide ravitsee, se ruokkii sielua ja puhdistaa sitä.

5) Henkisyyteen liittyy aina eettinen vastuu. Se ei voi olla vain erilaisten new age –liikkeelle tyypillisten pintauskotojen kokeilua ja shoppailua. Aito henkisyyden harjoittaminen sisältää aina eettisen imperatiivin ja sitä kautta pakon toimia. Henkisessä taiteessa on läsnä tämä sama eettisen vastuun vaatimus.

Lopuksi yritimme saada kiinni siitä, onko henkinen taide ensisijaisesti taiteilijan pyrkimys ja kohde, vai katsojan kokemuksessa tapahtuva asia? Ja millä tavoin tekijä voisi edesauttaa katsojan/kokijan mahdollisuutta saavuttaa henkinen kokemus? Päädyimme keskusteluissamme siihen, että henkistä kokemusta ei mitenkään voi taata, eikä voi kuvitella tekevänsä esimerkiksi sellaista esitystä joka sen katsojalle takuuvarmasti antaisi. Se olisi pöyhkeää. Mutta sen minkä henkinen taide voi tehdä, on pyrkiä luomaan tilanteita tai olosuhteita, joissa on mahdollista että esteet ihmisen ja ”sen jonkin” välillä vähenevät, ohenevat, ja ihmistä korkeampi struktuuri voi hetkeksi murtautua esiin näkymättömistä.

Pulloposti 2

Lähettäjinä Atro Kahiluoto, Pauliina Hulkko, Esa Kirkkopelto ja Tuija Kokkonen

Ryhmämme otti lähtökohdakseen seuraavan havainnon: Ero perinteisten esittämisen instituutioiden ja käytäntöjen ja toisin tekemisen välillä, valtavirran ja vaihtoehtojen, keskustan ja marginaalin, jne. ei ole koskaan ollut esteettinen vaan poliittinen. Eroja on usein harhauduttu perustelemaan pelkästään muotojen ja estetiikan tasolla. Kysymys ei ole kuitenkaan etteikö erilaisia tai uusia muotoja ymmärrettäisi, vaan siitä että niitä ei haluta ymmärtää. Tämä on aina poliittinen valinta ja linjanveto, riippumatta siitä miten poliittisesti se kulloinkin artikuloidaan. Kysymys on ennen kaikkea siitä miten taiteellinen toimijuus ymmärretään yhteiskunnassa ja suhteessa siihen, mitä taiteellisen toiminnan alaan luetaan ja mihin sillä lupa, mitä kannustetaan, mitä vastustetaan. Meidän, Rehjan saareen kokoontuneiden tekijöiden kannalta olennaista on ensinnäkin oman yhteisen poliittisen positiomme selvittäminen. Kun kyseinen positio on meille riittävän selvä, meidän on mahdollista tehdä se selväksi myös toisille. Voimme siitä lähtien ottaa poliittisen position eli tulla kollektiiviseksi toimijaksi ja lausua ”Me taiteilijat”.

Ryhmämme esitti haasteeksi muille ryhmille ryhtyä yhdessä sellaisen muodostelman luomiseen, joka tekisi mahdolliseksi 1) yhteiset julkiset kannanotot, ja esiintulot; 2) yhteiset esiintymiset, uudet tuotannolliset muodot ja taiteiden välisen vuorovaikutuksen; 3) puhua ja esiintyä yksilönä, ryhmänä, esityksenä tai tapahtumana yhteisen muodostelman nimissä; 4) yhteiset kokoontumiset, joiden aikana sovitaan toiminnan syistä, muodoista ja periaatteista; 5) taidepolitiikan kehittämisen ja perustelun kansalaispolitiikan mallina ja laboratoriona. 6) aktivismin.

Pulloposti 3

Lähettäjinä Elina Kilkku, Eino Saari ja Sara Saxholm

SOLIDAARISUUSKIRJE

Kollegoille
13.9.2008

Rakkaat veljet ja sisaret!

Haluamme tällä kirjeellämme kiinnittää hetkeksi huomionne siihen, mitä meistä voisi tulla yhdessä. Tänä viikonloppuna olemme yhdessä pohtineet mm. seuraavaa:

* tarvitsemme enemmän solidaarisuutta ja vähemmän kilpailua ja oman edun valvontaa

* jokaisen meistä tulisi antaa kollegoilleen, myös niille, joita ei henkilökohtaisesti tunne, kirjallista palautetta vähintään kaksi kertaa vuodessa

* on perustettava 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva ”Artistic Crisis Online”, jonne kuka tahansa voi soittaa ja saada kollegoiltaan apua ja tukea esim. estetiikan puutteeseen, valoratkaisuihin tai yleisiin pelkotiloihin. ACO voisi toimia myös verkkopalveluna.

* on perustettava apurahasäätiö, joka myöntää avustuksia vain toisten taiteilijoiden auttamiseen

* kehu, kiitä tai kannusta kollegoitasi, myös niitä, joita et tunne, aina kuin mahdollista

* tunne ylpeyttä kollegoidesi työstä ja teoksista, ne eivät ole sinulta pois

* jos näet hyvän esityksen, levitä sanaa

* esittele vähintään kaksi kertaa vuodessa kaksi toisilleen tuntematonta kollegaa toisilleen

* liity liittoon ja / tai vaadi liitoltasi enemmän

* lisää YYA-sopimuksia

* on perustettava verkkosivu, jonne kuka tahansa taiteilija voi lähettää harjoitteitaan, kirjoituksiaan ja teosideoitaan vapaaseen käyttöön

* osallistu talkoisiin

* jaa yhteisösi työtapoja toisen yhteisön kanssa

* käy kahvilla toisissa teattereissa

* vieraile toisten harjoituksissa

* kun saat jotakin produktiota markkinoivan sähköpostin, laita se eteenpäin vähintään kolmelle ihmiselle, jota uskot sen kiinnostavan. Se on kuitenkin vain yksi klik.

* sooloteoksen tekijäkään ei ole yksin

* katso vasemmalle puolellesi: voisiko hänestä tulla kirjeenvaihtokollegasi? Katso oikealle puolellesi:  voisiko teillä olla yhteinen päämäärä?

* käytä ääntäsi, sano asioita ääneen, pidä ääntä!

* jatka itse tätä listaa

Ja lopuksi: älä mieti mitä Suomen teatterielämä voi antaa sinulle, vaan mitä sinä voit antaa Suomen teatterielämälle!

Ystävällisin terveisin,
Elina Kilkku, Eino Saari & Sara Saxholm

Pulloposti 4

Kuuselan pulloposti, Rehja 12.-14.9.2008

Lähettäjinä Mari Niskanen, Mirva Pulkkinen ja Elina Ruoho

TUOTTAJIEN MANIFESTI

1. Tuottaja ei ole orja. Myös tuottajalla, kuten taiteilijallakin, on oma visio siitä millaista taidetta ja kulttuuria haluaa tuottaa ja miten.

2. Tuottaja, tiedottaja, markkinoija ja kirjanpitäjä ovat eri ammattiryhmiä. Kaikki tuottajat eivät ole em. alojen ammattilaisia vaikka se osaltaan heidän työhönsä kuuluukin.

3. Tuottajan tehtävät ja rooli vaihtelevat taustayhteisön rakenteiden ja resurssien mukaan. Yhteistyöhön lähdettäessä on pohdittava mitä kyseinen tuottaja voi tarjota (jokaisella tuottajalla on omat mielenkiinnon kohteet ja taidot) ja mitä kyseinen taiteilija / taideyhteisö tarvitsee. Kysynnän ja tarjonnan on kohdattava jotta lopputuloksena olisi hedelmällinen yhteistyö.

4. Jos esitys menestyy kiitetään taiteellista työryhmää, jos ei menesty syytetään markkinointia. Miksi näin?

5. On perustettava tuottajien kollektiivi. Yhteisöstä saa tukea ja turvaa omaan työhön. Yhteisön voimin voidaan myös luoda/vahvistaa taloudellisia toimintavalmiuksia.

Pulloposti 5

Sille, joka tämän löytää/

12.-14.9.2008 Rehja, Kajaani/

Lähettäjinä Mikko Orpana, Maija Hirvanen, Anna Mustonen ja Maria Ruostepuro

Saarella, mökissä, pöydän ääressä. Tuli palaa kynttilöissä ja kamiinassa. Ilmassa outo haju, ehkä jonkin aikaa sitten kuollut pieneläin hormissa, tai vanha tupakka tai elämä itse, johon sekoittuu tuttua: puhetta, pannukahvi, ulkoilma. Ulkona, ilma on kuulas.

Puheesta; kuvittele, tälläkin hetkellä maailman merillä on tuhansia pulloja, joissa on tuhansia viestejä: ”Loppu on lähellä.”. Ja kuvittele: Rehjan saaresta laskettiin vesille syyskuun puolivälissä 2008 tuhansia pulloja, joissa on tuhansia viestejä: ”Tämä on alku.”.

Tässä on yksi niistä viesteistä, puhemuistio.

/Merkintä 1 /
taidetta taiteen vuoksi vai minkä vuoksi – globaali-lokaali – urbaani-ruraali – työ-perhe-ristipaine – Mitä minä juuri nyt tarvitsen. Mikä tuntuu oikealta ja mikä väärältä – Onnellisuus. Tyytyväisyys. Rauha.

/Merkintä 2/
luo aloitteita, älä vain mahdollisuuksia itsellesi -peruskoulujen opetukseen pitäisi sisällyttää enemmän taideopetusta -kaikille suomalaisille pitäisi antaa perusvalmiudet taiteen ymmärtämiseen jo lapsena ja taiteen pitäisi olla läsnä jokapäiväisessä elämässä, jotta Suomesta jonain päivänä kehittyisi kulttuurivaltio – valtion taiteen vientistrategioissa pitäisi antaa merkittävä osa moniäänisyydelle

/Merkintä 3 /
Ideaalilla kuvalla on tuhannet kasvot. Taiteilija pyrkii uudistamaan ja vinksauttamaan sitä, mikä on ideaali –

Kauankohan Franko B jaksaa vuotaa verta esityksissään? Paljonkohan hänen performansseissaan läsnä olevien terveydenhuollon ammattilaisten korvaukset ovat vuodessa? Miksi ihmiset leikkasivat vaatteet Yoko Onon päältä? Mikä on Orlanin pintaa syvempi pointti pinnallisesta estetiikasta ja taiteen estetiikasta ( ja muutama muu avant-gardeen harhautunut kysymys) – Tulisiko taidekorkeakoulut hajauttaa ympäri Suomea? Kyllä. Ei. Kyllä. Ei. – Yhteistyön muoto tulisi valita tai sen tulisi antaa syntyä tilanteen ja tarkoitusperän mukaan; byrokraattinen yhteistyö, taiteilijaparin avioliitto, perhetaide, tiiviit työparit, työryhmät, joilla ei ole ’ohjaajaa’ tai keulahahmoa (oikeasti ei ole), roolijakoihin perustuvat kollektiivit, ohjatut ryhmät, joissa vetäjän auktoriteetti perustuu läpinäkyvään ja lähestyttävään hierarkiaan…jne….jos valittu muoto ja tarkoitusperä ei kohtaa, voi aiheutua ristiriitoja tai kummaa ’ei-saa-kiinni’ -tuntua.

Hitaus.

Liikkuminen/tilaan sitoutuminen – lentokentät/lattian siivoaminen – ne asiat mitkä on mahdollisia on sekä lähellä että kaukana – mene! mutta ketkä kaikki asuukaan kodistasi 2 km:n säteellä?

/Merkintä 4 /
Anna:
Jäin eniten miettimään Maijan puhetta (taisi olla jo perjantaina) siitä, miten Maija itse kokee olevansa työskentelynsä ytimessä silloin kun pystyy kielellistämään työstämänsä. Itse nimittäin koen usein harhautuvani teoksesta, kun alan älyllistämään sitä. En ole löytänyt tapaa, jolla kielellistäminen avaisi teosta sen rajoittamisen sijaan. Luulen, että olen vasta siinä vaiheessa, jossa yritän löytää keinoja siihen sekä kysyä sen tarpeellisuutta ylipäätään.

Maija:
Joo, kielellistäminen on varmaan ikuinen prosessi, ja päätä seinään välillä 🙂 ja hassuinta on se, miten usein meillä on taipumus erillistää älyllinen ja intuitiivinen toisistaan – onhan ne samaa asiaa.

/Merkintä 5/
Kolme vitsiä.

– Kuinka monta teatteri-ilmaisun ohjaajaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
– 25: 1 vaihtaa ja 24 haluaa näyttelijäksi

– Kuinka monta näyttelijäopiskelijaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
– 15: 1 vaihtaa ja 14 haluaa leffastaraksi

– Kuinka monta performanssitaiteilijaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
– En tiedä, lähdin 12 tunnin kuluttua.

Ja vielä sille, joka tämän löytää. Tämä on alku. Alun jälkeen toivomme, että….
Pulloposti 6

Lähettäjinä Katja Lundén, Jussi Tuurna ja Maija Kaunismaa,
12.-14.9. 2008 Rehja

Keskustelu taiteesta ja sen tekemisestä sekä yksilö- että yleisellä tasolla oli pääosassa mökkikeskusteluissamme, osaanottajina flamencotanssija Katja Lundén, muusikko ja säveltäjä Jussi Tuurna sekä säveltäjä ja muusikko Maija Kaunismaa joka toimi myös mökkiemäntänä. Kutsuttuna oli myös säveltäjä ja muusikko Anna-Mari Kähärä, mutta työkiireiden takia hän joutui jäämään viime hetkellä pois tapaamisesta. Ennakkomateriaalina olimme lukeneet taiteentutkija Mikko Ijäksen kaksi artikkelia, jotka käsittelivät taiteellista ilmaisua ja toimintaa taidemaailmassa.
Puhuimme paljon kaikkia meitä koskettavasta asiasta, taidosta. Tanssijan, muusikon ja säveltäjän ammatissa on ensin hallittava tietyt tekniset taidot, jonka jälkeen voidaan keskittyä itse taiteelliseen ilmaisuun. Toki nämä asiat voivat kulkea rinnakkainkin, mutta tietyt taidot on hankittava pystyäkseen ilmaisemaan itseään monipuolisesti oman taiteenlajin alueella. Tietoa voi imuroida loputtomasti ja suht nopeasti, taitoa ei. Ilmaisuvoimainen taito ja mestaruus syntyvät vain pitkäjänteisen, sitkeän harjoittelun tuloksena. Vaikka kiusaus olisi suuri, tätä vaihetta ei voi ohittaa.

Tanssia ja musiikkia ei ole olemassa ilman tarvittavia teknisiä taitoja. Musiikkiteatterissa toimijalle se on edellytys. Tuoko vuosien harjoittelu vapautta vai painolastia oli yksi tarkasteltu kysymys.
Ammattimaisessa toiminnassa on vaara ns. leipääntymiseen ja hyvän sattuman sekä vahingon läsnäolon menettämiseen. Menetämmekö ammattilaisena rohkean kohti tyhjyyttä- hyppäämisen taidon ja itsensä ylittämisen mahdollisuuden, joka harrastajilla saattaa olla.
Vasta tradition tuntemus mahdollistaa taidon rikkoa sääntöjä ja laji-ihanteita ja näin ollen tehdä jotain ’uutta’, ’ennennäkemätöntä’ – tai ’kuulumatonta’.
Kyetäkseen taiteelliseen ilmaisuun (tai mihinkä tahansa muuhun ilmaisuun) ihmisen täytyy hallita tarvittava määrä teknisiä taitoja. Tekniset taidot eivät sinällään mahdollista taiteellista ilmaisua, kuten esimerkiksi kirjoitustaito sinällään ei mahdollista runojen luomista. Siinä mielessä taiteellinen ilmaisu ja tekniikka ovat erillisä asioita vaikka ovatkin riippuvaisia toisistaan.

Keskustelimme myös siitä, mitä musiikkiteatteri on? Ei ainakaan synonyymi musikaalille tai oopperalle. On suuri tarve arvovarauksista ja ennakkoluuloista vapaaseen, lokeroimattomaan keskusteluun tästä lajista.

Voiko taide tapahtua tyhjiössä? Ei, kokija tarvitaan, jotta teos heräisi henkiin ja antaisi taiteilijalle syyn tehdä taidetta. Taide kumpuaa yhteisöllisistä kokemuksista ja on uudelleentulkinta taiteilijan omista kokekuksista, jonka katsoja voi taas lukea omana kokemuksenaan.

Helsingissä 25.9. 2008
Mökkiläisten kirjoituksista koostanut Maija Kaunismaa

Pulloposti 7

Lähettäjinä:Tim Page, Titta Halinen, Masi Tiitta ja Laura Murtomaa

TRADITIO

ajallisesti ikipitenevä, läpikulkeva mutta suhteellisen yhtenäinen
ameebamainen jatkumo merkityssysteemejä ja käytäntöjä.
Traditioita voi olla sisäkkäin. (muista myös meemi,informaatio joka leviää kuten geenit!)

”raahata perässään”

Taiteen tekijänä voi raahata traditiota perässään, tai olla raahattu
tradition perässä.

valinta/ei valinta

Perheen kautta opittu maailmankuva vrt. taiteessa näkyvä maailmankuva.
Henkilökohtainen?
Valtasuhteet voivat vaikuttaa siihen, mikä valikoituu kunkin omaksi
traditioksi.(vrt. sukupuoli,statukset ja uskonnot)
Traditio voi toimia vallankäytönvälineenä.

tieto/tunne(lmat)

Vaikuttaa siihen miten omaksuu traditioita.
”Oikeaoppisuus” vs. ”fiiliksen” pohjalta valikoitunut traditio.
koulutuksen ylläpitämät arvostukset:
traditio ”merkittävistä taideteoksista”
kansallisuus (suomalaisuus taiteessa)
”ensin pitää tuntea traditio, sitten voi vähän hullutella”-väite
Suvaitsevaisuus!?

– traditiot, joihin on vaikea olla kuulumatta
– traditiot, joiden olemassaoloa on vaikea huomata
– traditiot, joista haluaisi irrottautua

Suunta-kehitys

Miten itse sijoitun siihen? olenko luomassa traditiota?
Tapahtuuko se huomaamatta?
Uusia traditioita kai luodaan jatkuvasti?
Voi esim. luoda uuden tanssimuodon, josta tulee traditio, mutta ei voi
luoda koko ”länsimaista tanssitraditiota.” Kyseessä on traditioiden
tasojen ero…

Taiteilija=Välikappale

”ai oonko mä j/Jumalasta seuraava vai?”
Eri traditioilla on omat taiteilija-myyttinsä.
Pulloposti 8

Lähettäjinä Sakari Hokkanen, Vappu Kuuluvainen, Eljas Liinamaa,
Leo Karsikas, Heikki Törmi ja Risto Santavuori

Taiteilijan käyttövoima

Olimme suojassa ajan kätkemällä saarella. Ja kuitenkin itse kukin tunsi ihollaan naarmujen kirvelyn, korvissa uutisvirran käsittämättömyyden kohinan.

Keskustelussa taiteen henkilökohtaisista merkityksistä kohtasimme nopeasti muutoksia ehkäisevän, läpitunkemattoman tilan. Emme silti tarttuneet yhteiskunnalliseen analyysiin, emme etsineet taiteelle poliittisen toiminnan muotoja.

Käännyimme takaisin itse taiteilijaan, ihmiseen toivottomuuden äärellä. Kysyimme, millä valmiuksilla, miten ihminen, taiteilija toimii mahdottoman edessä?

Mitä merkitsee omien juurien, kulttuurisen kehyksen tunnistaminen, tunnustaminen ja oman kehittymisen kanssa rakentavassa dialogissa oleminen. Miten taiteilijan käyttövoima nousee hänen sijoittumisestaan suhteessa ympäristöön ja omaan itseen. Viime kädessä taiteilijan oma sisäinen vuoropuhelu, suhde motiiveihin, arvoihin, ihmiskäsitykseen, oman tehtävän merkitykseen luo perustan maailmaanasettumiseen; nämä ovat erottamattomat – oma itse ja siitä ulostulo – koska minä syntyy meidän keskuudessa.

Keskustelun tiivistetty juoni eteni seuraavasti, yhdellä tapaa muistettuna:

KAKSI TODELLISUUTTA

maailma on rinnakkain kaksi todellisuutta

kaiken peittävään, läpäisemättömään, hahmottomaan
analyytikoiden tulkitsemaan markkinoiden tahtoon kätkettynä
vallan ja hallinnan rakennelma
rahan tekojen kautta puhuttelee meitä
itseään vahvistavan tuhon mekanismeilla
kilpailussa vähimmän vastuun vaihtoehdoista
kun tuotannon siirtäminen paikasta toiseen tuhoaa elämisen ehdot molemmissa

kasvu on muuttunut ihmisen käsityskyvyn ylittäväksi kasvun kasvuksi, jonka mittaamisen asteikot eivät ole yhteismitallisia ihmisen elämän kanssa
kuka ihminen keksi kasvun kasvun?

toinen todellisuus on se, mistä ihminen elää
perhe, terveys, ruoka

ihmisen luomia ovat kaikki todellisuudet
ihmisen ajattelussa järjestelmät myös muuttuvat
vaikka yksilön voima pakenee
niin ihmisessä kaikki muuttuu

roikummeko siis todellisuudessa, joka on tehnyt meistä palvelijansa
joka ei palvele elämää
josta eroon joutuminen
erottuminen, erotetuksi tuleminen
voi yhtä hyvin merkitä vapautta

taiteilija kysymysten esittäjänä
nöyryydessään polun sammaleen kaltainen, kengän kuviot säilyvät sen niskassa

taiteilija kysymysten esittäjänä

NÖYRYYS

miten teemme turhautuneesta vihasta
rehellisyyttä
itsehillintää

tyyneysrukouksessa
nöyryys on harmonista sijoittumista ympäristöön
sen myöntämistä, että on asioita, joita ei voi muuttaa
suhteessa niihin voi vaikuttaa vain omaan itseen

nöyryys on henkistä kestävyyttä ja sitkeyttä
se mitä ei voi estää, sen pitää antaa tapahtua
vain siten muutos itsessään on aina mahdollinen
ettei vihassaan jää suljettujen porttien taakse

nöyryys on ylpeyttä omasta osaamisesta
hyvin suorittamista ja yrittämistä
taistelutta
kaiken antamista

kosketusta käsittämättömään

vääryyden vihaamisessa
sisältä tulevien reaktioiden arvaamattomuuden
sattumanvaraisuuden
projektiivisuuden
posttraumaattisuuden
tunnistamista ja niiden mekanismien tiedostamista
pahan kierrättämisen välttämistä

mitä varten tuntee
vihan todellinen syy, reaktioiden käyttövoima voi löytyä omasta itsestä
mihin viha kohdistuu
pelkona oman arvon katoamisesta
oman turhautumisen purkamista

nöyryys ohjaa tunnistamaan suunnan, johon voima kannattaa ohjata
asia jonka kanssa on sinut ei herätä hallitsemattomia tunteita

VAARALLINEN TILA

Leo Karsikas on tehnyt veistoskokonaisuuden nimeltä vaarallinen tila. www.leokarsikas.com
Tilaa uhkaavat kiviset, pronssiset, puiset miekat. Katsoja on vaarallisessa tilassa. Katsoja ei pysty liikkumaan taiteen tilassa turvallisella mielellä. Taideteos on monimerkityksinen uhka. Sen sisällä liikkuvan on pakko ottaa omat liikkeensä huomioon. Taiteessa voi haavoittua.

Taide on järjestelmä

järjestelmät tekevät itsensä tarpeelliseksi
välttämättömiksi
vaarallisiksi ja siksi niihin kiinnittyneiden ihmisten on palveltava niitä
ylläpidettävä niiden välttämättömyyden välttämättömyyttä

teatteri niin kuin taide yleensä
on ihmisen tekemää
kun on taide, sitä pitää tehdä
kun on teatteri, esityksen pitää valmistua

taiteen pitäisi palvella ihmistä ja elämää
järjestelmänä taiteen pitäisi koko ajan tehdä itseään tarpeettomaksi
entä jos tehtäisiin esityksiä vasta sitä mukaa kun on sanottavaa

politiikan haastaessaan taide kiinnittyy järjestelmiin
muuttuu todellisuuden kohtaamisen sijaan sen palvelemiseksi

”olisin mieluummin metsäkoneen kuljettaja”

mitkä uhat ovat todellisia
mitkä hallusinaatioita

TAITEESTA LUOPUMINEN

taiteella ei ole itseisarvoa
vaan se tulee jostain
ihmisen ja yhteisön olemassaolon ensisijaisuudesta

taiteessa ihminen tavoittelee tulkinnan puhtautta
jumalallisen ilmaisun estetiikkaa
sen ainut syy on rakkaus toisiin ihmisiin, elämään, työhön, pyhyyteen

tarvitaanko siihen edes taidetta, yhtä hyvin pyhyyden kosketuksen voi tuntea lastentarhanopettajana

tänne tullessa ei ole mitään
täältä lähtiessä sielu jää elämään tekoina

taulu syntyy tekojen häviämättömyyden hahmottumisesta ja rakkaudesta siihen
miten tässä on tämä elämä

taiteen tekeminen on tapa elää maailmassa ja hahmottaa maailma
mikä siis jää taiteen tehtäväksi kuin
saada ihminen hyväksymään oma kuolemansa

mitä on ikuinen elämä: viihteen ja krääsän keräämisessä unohdettua kuolemaa
taideteos liikutuksena, järkytyksenä, havahtumisena
tömähtää maailmankuvan kylkeen
avaa kokemaan sen mikä on tärkeää, merkitsevää

taiteilija haluaa tehdä jotain yhteisön hyväksi

TAITEEN TURHUUS

onko taiteella siis merkityksensä?
ainakin taide voisi muistuttaa meitä tarpeesta olla,
jättää aikaa joutenoloon

mutta tuoko taide leipää
tuleeko taide leivästä vai leipä taiteesta?

kaipaako työtä tekevä, kohtuullinen, luontoa arvostava elämä taidetta
elävätkö pienituloiset työtä tekevät ihmiset lähelläkään taiteen tarvitsevuutta

arjen taiteettomuudessa
ihmiset tekevät töitään ja se mikä heidät saa kiinnostumaan, innostumaan,
tuntemaan on todellakin jotain muuta kuin taidetta

elämme merkityksistä
arki on täyttyvä järjestelmä, jossa olemisen välttämättömyys
johtaa olemisen täyttämiseen

olemisen merkitsevyydessä olemme merkitsevän äärellä
merkitykset ovat kaupan
markkinat toimivat merkityksistä

ahdistava olotila
huomata miten yksinkertaisista seikoista ahdistus on kiinni

ahdistusta merkitsevän kaipuuna on mahdoton turruttaa
yrittäessään välttää olemisen itsensä kohtaamista
turruttaa tajuntansa, ripustautuu toisiin ihmisiin
pakenee yksinäisyyttä

olennaisen ääreen asettumisen välttäminen
on riippuvuuden mekanismi
sijaiskohde toisensa jälkeen pettää

välttelee kohtaamista kun ei edes tiedä minkä kohtaamista

jossain vaiheessa on kysymysten ääressä
lopulta joutuu vastakkain käsittämättömän kanssa
joutuu nöyrtymään

miten kestää pelon
pelko ohjaa olemista
pelko hallitsee pelon kohteen kautta
vasta asian äärelle asettumisessa hallitseekin pelkonsa

HAAVOITTUNUT ENKELI

luonnostamalla pelolle kohteen siitä alkaa kuroutua elämänmuotoa

näyttelijä – taiteilija ylipäätään on esiintyjä – yrittää muiden edessä paljastaa itsestään
haavoittuvan olotilan, jonka ympärille rakentuu kuori

taiteilijuudessa suojattomuuden sisällä kasvaa minuuden kaipaus yhä suuremmaksi
taiteilija on polttopisteessä
näyttelijän keho on polttopisteessä eikä voi väistää

itsekkyys on valheellinen suojakuori
ja turha, koska suuri ego ei ole ongelman ydin

jokainen ihminen on universumin kokoinen
jokainen ihminen on suurempi kuin koko maailma
se on luonnollinen asia

minän tarpeiden kanssa ihmisen pelko on oman itsen pelkoa

näytteille asettumisen pelko
ja itsensä tuntemisen pelko ovat sama asia ja kohtaavat samassa elämässä

ihminen itse on merkitsevä,
tärkeä
ja se on pelottavuuden ydin
tunnistaa ja tunnustaa oma arvonsa, oma merkityksensä, oma tärkeytensä

SINFONIAORKESTERI

Leo Karsikkaalla on työn alla veistos nimeltä sinfoniaorkesteri. Sen sata osaa, soittajaa, olisi tarkoitus valmistua vuoden aikana. Valmiina on 64, jäljellä 36. Miten pronssista valetut soittajat soivat?

Miten valaja kestää yksinäisyyden, epäuskon, turhuuden, uudelleen. Sata kertaa samat kysymykset?

mitä tarkoittaa olla tekemättä mitään,
kuunnella musiikkia
improvisoitua musiikin kautta tulevista ideoista

miten ääni on tilaa, tila muotoja, muodot suhteita, suhteet ääntä

miten taidemuodot puhuvat toistensa kautta
miten opetellaan ajattelemaan teatteria analyyttisesti
miten ihminen sanoo ilman sanoja

miten esityksessä eri ilmaisumuotojen suhde
esityksen tekeminen kokonaan katsojan näkökulmasta
muuttaa suhdetta koko ilmaisun tutkimiseen

kulttuurin näkökulmana
pyhyyden taju
taian ja mystiikan teatteri, tanssi, musiikki, kuva

tila jossa elävä ihminen on elävän ihmisen edessä
kulttuurin yhteisenä pyrkimyksenä löytää ilmaisu
eikä vain puhetta sanojen ylivertaisuudesta

taide on taitoa
ammatillisuutta
miten taide on ihmisessä
sinfoniaorkesterin jokaisessa soittajassa

miten työstä leimautunut ihminen tunnistaa taiteen
kaikki laulamme, leikimme, veistelemme puukolla, tanssimme tai teemme mitä kukin
kaikesta voi tehdä ammatin
taiteen erityisyys ei johdu siitä, että vain taiteilijalla olisi tekemisen taito

TUHKIMO

jokainen osaa esittää

kaikki mitä ihminen tekee on enemmän
enemmän kuin olisi, jos ei ihminen olisi luonut todellisuuksia

mäkihyppääjä on osa sinfoniaorkesterin sointia
ei meistä yksikään ole tyytynyt olemaan se
joka ei koskaan kysy
me kaikki peilaamme näitä kuvia
viritymme näistä seinistä
tanssimme nämä ikuisen rakentamisen äänet

ihminen joka lakkaamatta kaivaa todellisuuksien takaa uusia todellisuuksia ei ole muuta kuin taiteilija

kuka siis on taiteen ammattilainen

taiteen erityisyys ei johdu siitä, että taiteilija tekisi jotain erityistä
vaan siitä miten hän tekee juuri sen mitä ihminen jokaisena meistä tekee

taiteilija täyttää roolinsa
koska löytää oman heikkoutensa
oman ihmisyytensä

itsekkäästi
jotta voi olla muiden palveluksessa
pitää ensin palvella itseään

tunnistaa pätemisen tarpeensa
tulla hyväksytyksi,
koska pelko on hyväksymättä jäämistä
ja ihminen jota ei hyväksytä mukaan, menettää käyttövoimansa
heikkenee jäytävässä huonommuudessa

ensin taiteilija on ihminen
vahvoilla itsensä kanssa
eikä taiteen tekeminen voi olla hyväksynnän saamisen väline

jos pitää ansaita rakkaus työn tai taiteen kautta
on parempi rakastaa itseään

TAITEILIJA VALUMUOTTINA

osata ilmaista sen mitä olen
uskoa omaan ihmisyyteen
tuntea miten voi jäädä kaikille mysteeriksi
itseään suurempien asioiden välittäjänä
kilvoitella elämässään ja työssään että ne johtaisivat samaan suuntaan

taide tapana pysäyttää aika

koska lopulta taiteilija hengittää palvellessaan ihmistä ja elämää

ammatissaan taiteilija löytää
teatterissa, orkesterissa sen, miten näky välitetään katsojalle tai vielä enemmän
miten uudistava kokemus luodaan yhdessä kuulijan kanssa

ja kun taiteilija luovuttaa tämän taitonsa harrastajan palvelukseen niin että nuoren ihmisen elämään aukeaa luottamus olemisen mahdollisuuksista, kosketus taiasta, niin silloin ei itse taiteilijan kokemuksella ole enää merkitystä

ammatillisuus on palannut lähteelleen, sinfoniaorkesterin viimeinen soittaja on valettu


Pulloposti 9

Lähettäjinä Satu Palokangas, Irma Junnilainen ja Aune Kallinen

Katson Rehjan saarella kolmisin – Satu Palokankaan ja Irma Junnilaisen kanssa  – kirjoittamaamme pullopostia: ensimmäisenä neliön muotoisesta paperista, joka on täynnä sanoja, ympyröitä, nuolia ja katkoviivoja nousee paksulla mustalla kirjoitettuna EETTISET VOIMAKENTÄT. Sitä ympäröivät sakarat jotka auringon säteiden lailla kurottavat joka puolelle, toisiin samanaikaisiin ja samanarvoisiin sanoihin ja käsitteisiin. Kirjoitimme pullopostimme käsin, graafiseksi kentäksi, jonka innoittamana vastaanottaja voisi tunnustella omia kantojaan ja sisäisyyksiään suhteessa sanoihin, jotka olivat saaneet keskusteluissamme erityisiä merkityksiä ja muuttuneet painaviksi. Jokaisen sanan ja ajatuksen osana oli hiljaisuus ja epätietoisuus, kuuntelu ja kuulostelu. Ihmettelimme yhdessäoloamme, sen luontevuutta ja voimaa joka virtasi meihin ollessamme pehmeinä kivun ja epävarmuuden kanssa. Sanoilla voi avata ja sulkea. Keskustelumme ei taipunut väitelauseiksi eikä kysymyksiksi. Se on erilaisia ketjuja, oivalluksia, yhteenliittymiä ja irtoamisia, yhtäaikaisia vastakkaisuuksia ja varmuutta siitä että asiat ovat monella tavalla yhtä aikaa ja tosia. Varmuutta siitä että yhteys on mahdollinen ja välttämätön ja muutoksen hengittäminen, sille altistuminen luo meille keskustan, josta käsin voimme toimia yhdessä maailman kanssa.

Eettiset voimakentät
Ruumiissa tietäminen
Muutoksen hengittäminen ja sille altistuminen
Sukupolvien välisten keinotekoisten kuilujen poistaminen
Rakkaus, myötätunto, monimuotoisuus
Ristiriidat
Kyky puhua epävalmiista/epävalmista
Ei-tietäminen
Maailmassa OLEMINEN
Teatterin/esitystaiteen tehtävä: IHMISKUVAN LAAJENTAMINEN
Ristiriitojen kanssa olo
”Epäonnistuminen” ja ”ulos tipahtaminen” välttämöntä
Turvattomuus
Rajapinnalla olo
RAJAT
Kuilu, tyhjyyden/loputtoman, loppumattoman kohtaaminen
Kauhu, hallitsematon &  rauha, hiljaisuus
Rajat ovat neuvoteltavissa, ne rakennetaan joka hetkessä
HUOKOINEN
Teatterin/esitystaiteen tehtävä: katsojan tekeminen näkyväksi
Armo/lohtu & ymmärrys
Maailmaan osallistuminen taiteen kautta
Muutoksen hengittäminen ja sille altistuminen
Immuniteetti & identiteetti
OMA KESKUS
Maailmaan osallistuminen taiteen kautta
Vastustaminen/vastuu/vastaaminen
Maailmassa oleminen
Eettiset voimakentät
Oma keskus → yhteinen keskus – yhteisö – yhteiskunta – jne