En ymmärrä termiä kulttuurivienti. Millainen on oltava muodoltaan objektin, jonka matka maan rajojen ulkopuolelle voi saada valtion tukea? Pitääkö sen olla cd-levy tai liivit? Raameilla vai ilman? Tuleeko sen olla ainetta vai kelpaako henki?
Opetusministeriö jakoi maaliskuussa lähes 1,7 miljoonaa euroa kulttuuriviennin kärkihankkeisiin. Päätösten perusteella maalaukset, pelit ja design-vaatteet täyttivät vientituen kriteerit. Ne ovat käsin kosketeltavia ja pysyvät aineena ajastaikaan. Mutta missä kulkevat rajat, kun myös lastenoopperan, installaation, näytelmän, musikaalikonseptin, konsertin ja koreografian vientiä tuettiin, mutta teatteriesitysten ei?
Hakijoiden joukossa oli uusia, hyvin verkottuneita teatterialan toimijoita. Näihin lukeutuivat muun muassa tuottaja Jukka Hytin vetämä perFinns-hanke sekä Kristian Smedsin johdolla toimiva Smeds Ensemble. Kummallekaan ei herunut senttiäkään.
Ministeriö painottaa rahanjaossaan talouden näkökulmaa. Kriteereissä toistetaan mantraa markkinoinnin, tuotteistamisen, liiketoimintamallien ja brändien kehittämisestä. Se ei ole uutta. Oppi on mennyt perille myšs hakemusten laatijoille, sillä Hytin paperista löytyy kohta nimeltä liiketoimintasuunnitelma ja tuotteistaminen, Smeds puolestaan lupaa brändätä kädenjälkensä.
PerFinns-projektin tavoitteena on sekä myydä valmiita esityksiä ulkomaille että toteuttaa kansainvälisiä yhteistuotantoja. Sen valmius toimia huomattavana suomalaisen teatterin vientiyksikkönä on ainoastaan rahoitusta vailla. Niin ikään Smeds Ensemble työskentelee ja tuottaa lähivuosina esityksiä merkittävien ulkomaisten taidetapahtumien ja teattereiden kanssa.
Siksi kuulostaa oudolta, kun opetusministeriön neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake, joka toimii avainhenkilönä vientirahojen kohdentamisessa, valittaa Turun Sanomissa, että ”meillä on paljon hyviä tuotteita, mutta heikkouksia välittäjäportaassa eli siinä, miten nämä välitetään markkinoille.” Samassa yhteydessä hän kuittaa, että ”normaalit esitysvierailut ovat kulttuuriyhteistyötä tai -vaihtoa, jota tuetaan muusta kuin kulttuurivientiin tarkoitusta rahasta”.
Mitä siis ovat normaalit esitysvierailut? Ja edustaako vientitukea saanut Ooppera- ja teatteriseurue Kapsäkin lastenooppera jotain epänormaalia? Teatterin alalla merkittävä osa tuesta kohdentui instituutioille. Rahoitusta saivat muun muassa Teatterin tiedotuskeskus, Tampereen Teatterikesä, Näytelmäkulma ja Suomen Näytelmäkirjailijaliitto, jotka voivat nyt panostaa kotimaisen näytelmän kansainväliseen markkinoimiseen.
Suuri potti lankesi myös Svenska Teaternin Spin-musikaalin vientiin. Niin ikään vastaperustettu teatterivientiyritys Oy Interprod Ab sai rahoitusta yleisluontoisen kuuloiseen ”verkostojen luomiseen ja vientikonseptien markkinoimiseen”.
Opetusministeriön kulttuurivientirahat kasvavat vuosina 2010 – 2011 yhteensä 900.000 euroa. Jo nyt tulisi linjata, kenen jatkossa kannattaa pistää hakemuksia vetämään. Minua kiinnostavat ainakin seuraavat kysymykset:
Saavatko tuetut tuotteet olla laulettuja, soitettuja tai tanssittuja, mutteivät puhuttuja? Lennätetäänkö vain tavaraa, papereita ja konsepteja? Ja kannattaisiko olla Oy/Ab, ry, osuuskunta vai säätiö? Saako ihminenkin liikkua – jos saa, niin kannattaako panna tittelikseen konsulentti vai uskaltaako käyttää nimikettä taiteilija? Ja olisiko hyvä, jos esitys saataisiin hakemuksessa näyttämään vaikkapa sarkapäällysteiseltä tuluskukkarolta?
Annukka Ruuskanen
Kannen kuvassa Kaisa Korhonen
©Ninna Lindström
