Naisklovni kuuluu käsitteisiin, joilla voi osuvasti havainnollistaa sanontaa ”poikkeus vahvistaa säännön”. Eli klovnit ovat olleet klovneja, kunnes historian hämärissä…
T&T+S 2/2019
Kaksi ruotsinkielistä helsinkiläisteatteria esittää rinnakkain saman kirjailijan eri teoksia. Ranskalainen Florian Zeller onkin vauhdilla noussut yhdeksi Euroopan suosituimmaksi dramaatikoksi.…
Näyttelijäksi valmistuvan Roosa Söderholmin unelmarooli on aina se, ota hän parhaillaan tekee.
Suomessa esitetään tällä hetkellä paljon klassikoiden tulkintoja. Paavo Westerberg, Henri Tuulasjärvi ja Johanna Freundlich haluavat tutkia otusta, jonka päällä he…
Vaikka suomalainen kansanmusiikki kiinnostaa ulkomailla, kansantanssin tilanne on toinen. FolkForumissa pohdittiin, minkälainen ryhmien tie maailmalle voisi olla.
Pääkaupunkiseudulla pienet lastenteatterit ovat huolissaan avustuksista ja päiväkotiryhmien kadosta. Lastenteatterin arvostus se sijaan on kasvussa.
Koreografi-tanssija Elina Pirinen haluaa tehdä ihmisluonnon sisäisestä maailmasta taidetta, jota voi esittää yleisölle.
Tyypit menee teatteriin katsomaan kirjoja? Kilpaa yritetään keksiä, mikä olis suositumpi romaani kuin viereisen teatterin näyttämöllä. Ja sit kaikki kumminkin…