Ekologisen kriisin ja pandemian lisäksi itäeurooppalaisia teattereita kalvavat kovat poliittiset paineet. Miten teatterin yhteiskunnallisuus niissä ymmärretään? Teatteritoimijat kertovat, kuinka lajin…
Ajankohtaista
Tämänsyksyinen valtion taloudellinen shokkihoito ja jo sitä edeltänyt pandemia-aika ovat paljastaneet, kuinka vähän poliitikot ja osa taiteen rahoituksesta päättävistä tietää,…
Näyttelijän ensimmäinen oma ohjaus, käsikirjoitus ja sooloesitys on koe-eläimen matka addiktioon. Plup plup – two water bottles on hysteerise hauska…
Teatteri Viiruksen teatterinjohtaja Jussi Sorjanen kertoo, miksi Rocky! - Return of the Loser -esitys on tärkeä juuri nyt.
Esittävät taiteet eivät ole saaneet niille kuuluvaa asemaa osana kansallista kulttuuriperintöä. Tämä näkyy tiedeyliopistojen resursseissa. Teatterintutkimusta opetetaan Suomessa vain yhdessä…
Ohjaaja-dramaturgi Hanna Ojala vastaa teatterinjohtaja Tommi Auvisen Vastasana-kirjoitukseen Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdessä 5/2021. Kuopion kaupunginteatterin johtaja Tommi Auvinen argumentoi, että Neito kulkee vetten…
Miltei vuosi sitten ohjaaja ja käsikikirjoittaja Juho Mantereesta tuli isä. Nyt Mantere on hoitovapaalla. Hän vilkuilee keskustelujen aikana kännykkään, onko…
Kuinka esittävien taiteiden käy rahoituksen uudistuksissa? Miltä korona-aika näyttää edunvalvojan näkökulmasta? Suomen Teatterit ry:n (Stefi) uuden toimitusjohtajan Kaisa Paavolaisen mukaan…
Maalittaminen on järjestelmällistä häirintää, josta monet julkisuudessa esiintyvät ihmiset ovat saaneet osansa - myös taiteilijat.
Kolmisenkymmentä Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian tanssinopettajaopiskelijaa ja alumnia julkaisi tammikuun viimeisellä viikolla kannanoton, jossa he vaativat koulutuksensa pohjaksi tasa-arvoa, avoimutta ja…