SIVUASKEL-FESTIVAALI tuntuu kasvaneen sivusta eturiviin, niin merkittäviä teoksia ohjelmistoon tänä vuonna helmikuussa järjestetyn festivaalin ohjelmistoon kuului – kiitos väistyvän taiteellisen johtajan Harri Kuorelahden ja tiiminsä. Monipuolisesta ohjelmistosta kalenteriini mahtui kaksi tunnelmaltaan hyvin erilaista teosta, irlantilaisen Oona Dohertyn Navy Blue ja italialaisen Silvia Gribaudin Graces.

Navy Blue vie katsojat syviin vesiin kysymällä, mitä merkitystä on yksittäisellä ihmisellä, ihmiskohtalolla, tanssijalla. Viime elokuussa ensi-iltansa saanut teos kuvaa osuvasti ihmisten tunteita ensin pandemian ja sitten sodan aiheuttaman maailmantuskan kourissa. Koreografin mukaan ainoa, mitä voimme tehdä, on rakastaa ja sitten kuolla.

Doherty on Belfastissa työskentelevä irlantilainen koreografi, jonka töissä näkyvät Pohjois-Irlannin ikuiselta tuntuvat ongelmat. Mukana on tietynlaista kovuutta, altavastaajan asennetta, samalla voimaa elää ja tehdä omia asioita muista välittämättä.

Tanssin talon Erkko-näyttämön valkoisella tanssimatolla Navy Bluen 12 tanssijaa kertoo tarinaa elämästä, jossa tavoitteet ovat korkealla, mutta maailma kolhii. Hetkelliset onnentunteet katoavat nopeasti, painuvat äkisti maahan, konkreettisesti liikkein ilmaistuna sekä kuvainnollisesti. Tanssijat löytävät yhteisöllistä voimaa nyrkit mielenosoituksellisesti kohti taivasta. Mutta aina jostain ilmestyy ulkopuolinen, vahvempi vastustaja, ja he kaatuvat yksi kerrallaan.

 

TUNTEISIIN VETOAVAN Sergei Rahmaninovin Pianokonsertto nro 2:n siivittämä tanssi on lähes unisonoa. Liikekieli on taitava sekoitus arkista liikkumista ja tanssiteknistä materiaalia. Tanssijat ovat sekä teknisesti taitavia että hyviä esiintyjiä. Hallitut vajoamiset kohti lattiaa seuraavat irtonaista, vauhdikasta tanssia. Eri-ikäisistä tanssijoista koostuva ryhmä on kuin kansanarmeija päällään siniset työläisten asut. Sinisyys jatkui jopa valoin luoduissa lätäköissä veren värinä, vähitellen leviävänä valtamerenä ja lopulta koko maailmana.

Pianokonserton jälkeen Dohertyn ääni kaikuu nauhalta, kun hän luettelee massamurhien päivämääriä ja tunnettuja hirmuhallitsijoita. Hän korostaa turhuuden ajatusta kertaamalla teoksensa valmistamiseen käytetyt rahat harjoitussalivuokrineen, matkoineen, tanssijoiden palkkoineen ja jopa lapsen päivähoidon kulut, yhteensä peräti 260 000 euroa. 

 

ITALIALAINEN Silvia Gribaudi on tutkinut Graces eli Sulottaret-teostaan varten ajatusta kauneudesta. Lähtökohtana hänellä oli Kreikan mytologia ja Zeus-jumalan tyttäret sekä italialainen 1800-luvun taide, erityisesti Antonio Canovan Graces-patsas.

Gribaudin kauneus on täynnä elämäniloa ja huumoria, toisten kuuntelemista ja kaikkien kunnioittamista. Näyttämöllä hänen kanssaan esiintyy kolme paidatonta miestä pyöräilyshortseissa. Koreografi on itse mustassa kokouimapuvussa. Hyvä tuuli leviää katsomoon, kun tanssijat tulevat yksitellen näyttämölle tervehtimään kaikilla leveä hymy huulillaan. Hymy tarttuu ja huomaan hymyileväni koko tunnin esityksen ajan.

Miehet ovat komeita ja tuovat itsensä esiin italialaisella charmilla ja itsevarmuudella. Heillä on myös tekniikka hallussa, ja tanssitaidot uskalletaan näyttää. Huippu ei tarvitse olla, näemme esimerkiksi klassisen baletin liikelauseita monentasoisesti esitettynä. Mukana on myös vaihtelevasti katutanssia ja nykytanssia.

Teoksen viesti on, että jokainen on tärkeä ja kaunis. Jokaisen ihmisen sanaa kuunnellaan ja niinpä katsojat saavat ehdottaa menestykseen kuuluvia asioita. Katsomosta kuullaan ainakin ystävyys, terveys, istuminen Gribaudia katsomassa Tanssin talossa ja toki – kun esiintyjät oikein kaivoivat – raha. Mutta tärkein viesti on iloita olemassaolosta, omasta kehosta, yhteisestä kokemuksesta, jonka tanssijat meille tuottavat. On jopa hämmentävää, kuinka innokkaina me jäyhät suomalaiset otamme osaa esitykseen.

Musiikkina kuullaan tuttuja ja tuntemattomia hyvän mielen kappaleita, kuten Benny Goodmanin Sing Sing ja Johan Strauss nuoremman Frühlingsstimmen. Taitavasti koottu kokonaisuus lisää iloa ja murtaa katsojien ennakkoasenteita.

Sara Nyberg

 

Sivuaskel-festivaali: Navy Blue. Koreografia Oona Doherty. Musiikki Sergei Rahmaninov. Kirjoittajayhteisö Bush Moukarzel. Video Nadir Bouassria. Valot John Gunning. Puvut Oona Doherty ja Lisa Marie Barry. Tanssijat mm. Amancio Gonzalez Miñon, Andréa Moufounda ja Arno Brys.

Graces. Koreografia Silvia Gribaudi. Dramaturgia Silvia Gribaudi ja Matteo Maffesanti. Valot Antonio Rinaldi. Puvut Elena Rossi. Esiintyjät Silvia Gribaudi, Giacomo Citton, Matteo Marchesi ja Andrea Rampazzo.

Esitykset Tanssin talossa 8.2. ja 10.2.2023.