KLASSIKKO KOHTAA populaarikulttuurin, maaimankatsomuksellinen pohdinta vaihtuu väkivaltaiseen mäiskintään, haaveet törmäävät törkeisiin tekoihin.

Jakob Öhrmanin Tampereen Työväen Teatteriin sovittama ja ohjaama näytelmä on megalomaaninen pyrkimys sekä ajattelultaan että toteutukseltaan. Esityksen ajatus koettaa saada otteen ihmiskunnan suurista, perimmäisistä kysymyksistä, keitä ja miksi olemme, mihin menemme – aivan kuten koetti Anton Tšehovkin.

Myös toteutus on suuri: tusina näyttelijöitä, vaihtuvia näyttämökuvia ja tyylilajeja, videointia, tekstityksiä, taistelukohtauksia, menemistä, tulemista ja paljon pituutta.

Vaikka en ehdoitta antaudu esitykselle ja se on mielestäni liian pitkä, pyrkimys on kannatettava ja teatteritaidetta uudistava. Kunnioituksen ansaitsee uhkarohkeus käsitellä suurta aihetta. Veikkaan, että tästä tulee kulttiesitys, joka jakaa mieltymykset ja mielipiteet. Toiset muistavat sen kymmenen vuoden kuluttuakin, toiset eivät tykkää ollenkaan.

Tarinan kimmokkeena ovat Tšehovin henkilöiden keskustelut siitä, millaista elämä on sadan, kolmensadan, tuhannen vuoden päästä. Sisarukset ovat toiveikkaita ja uskovat, että elämä ja ihmiset ovat tulevaisuudessa parempia. 

Ridley Scottin Alien-elokuvat sijoittuvat tulevaisuuteen, mutta eivät ole lainkaan optimistisia. Tulevaisuuden ihminen on sotaisa ja ahne. Raha ja valta pyörittävät maailmaa sadan, kolmensadan, ehkä tuhannenkin vuoden päästä, jos ihmisiä silloin vielä on olemassa.

 

ALIEN JA KOLME SISARTA eivät saumatta liity toisiinsa tai ole yhteismitallisia, eivätkä esityksen logiikka ja ajatus pysy koko ajan kirkkaana. Jotkin kohtaukset vaikuttavat tarpeettomilta, enkä löydä niiden väitettä. Miksi avaruusaluksessa käydään taistelu pitkävartisin lekoin? Miksi sisaret työntävät alienhirviön Andrein kasvoille, koska sehän merkitsee hirviön lisääntymistä? Alun juhlintakohtaus sekä jumalanpalveluskohtaus, jossa ristillä riippuukin Alienin hirviö ja sivulla raiskataan tajuttomia naisia, ovat liian pitkiä ja toisteisia, vaikka niiden idea onkin mielenkiintoinen. 

Toisaalta esityksessä on vaikuttavia, teatrikaalisia kohtauksia, kuten kristallikruunun läpi keskustelevat ihmiset, joiden kasvot videointi välittää katsomoon. Videointi toimiikin esityksessä luontevana ja lisäarvoa tuovana tekijänä. 

Teoksen kantava ajatus ei aina välity katsomoon, vaikka syntyykin vaikutelma, että työryhmälle toiminnan logiikka ja merkitys ovat selviä. Olisin toivonut filosofiselta tasolta enemmän selkeyttä. Kautta linjan näyttelijäntyö on vimmaista ja ehdotonta ensembletyötä. Näyttelijät uskovat tekemiseensä ja ovat esityksen takana.

 

ESITYS ON itse asiassa brechtiläinen. Siinä ei ole samaistuttavia henkilöitä eikä kysymys ole psykologiasta tai luonteista. Brechtiläisen teatteriestetiikan mukaisesti esitys ei kiinnostu yksilöistä vaan yhteiskunnasta ja rakenteista. Se näyttää, miten oli, mitä tapahtui ja mihin se johtaa. Katsojalle jää mahdollisuus tehdä johtopäätöksiä ja oivaltaa.

Ensimmäinen näytös jättää katsojan ihmettelemään, mistä on oikeastaan kysymys, mitä tapahtui ja miksi Masha haluaa kuolla. Toisessa näytöksessä kuollut Masha uudelleensyntyy kloonina, hajanaiset tarinalinjat alkavat sitoutua yhteen ja tapahtumat saavat selityksen ja merkityksen, välillä runsaalla puheella valotettuna.

Näytöksiä yhdistävä tekijä on sisarten lisäksi yllättävästi sotilaat. Paljastuu, että kosmisen hirviön ilmestyminen pieneen varuskuntakaupunkiin muutama sata vuotta sitten onkin ollut armeijan kyyninen juoni. Sotilaille hirviö on niin rakas ja arvokas, että kuollutta alkiota yritetään hellästi painellen ja tekohengittäen elvyttää. Ainakin saadaan aikaan hurjaa mustaa huumoria.

Asevarustelu jatkuu avaruudessa, ja tässä ollaan uskollisia elokuvalle: voittamattomassa hirviössä sotateollisuus näkee himoitsemansa ylivoimaisen aseen. Huonompi juttu on, että tämä biologinen ase tulee tuhoamaan koko ihmiskunnan. 

Pohdittavaksi jää, mitä alienhirviö symbolisoi. Ihmisen aggressiivisuutta, pahuutta, ahneutta, tuhoamishalua?

Anneli Kanto

Tampereen Työväen Teatteri: Kolme sisarta, viides näytös. Käsikirjoitus, sovitus ja ohjaus Jakob Öhrman. Suomennos Sinna Virtanen. Musiikki Janne Lounatvuori. Puvut Brenda Gomez. Kampaukset ja naamiointi Sari Rautio. Taistelukoreografiat Oula Kitti. Lavastus Lars Idman. Videot Jakob Öhrman ja Matias Ojanen. Valot Jaakko Sirainen. Äänet Niklas Vainio. Rooleissa Inke Koskinen, Fanni Noroila, Sonja Kuittinen, Pyry Nikkilä, Pihla Pohjolainen, Miia Selin, Tuukka Huttunen, Hiski Vihertörmä, Janne Kallioniemi, Auvo Vihro, Mika Honkanen ja Minna Hokkanen. Ensi-ilta Salmelaisen näyttämöllä 14.1.2023.