Olgan ja Marion avioliitto on sujunut näennäisen hyvin. Heillä on kaksi lasta, koira ja elämä unettavan tasaista. Olga on kirjailijuutensa sivuun sysännyt kotiäiti, Mario käy töissä. On jälleen syöty yksi maukas päivällinen. Yhtäkkiä Mario ilmoittaa, että hän ei enää halua perhettä eikä Olgaa, että hän lähtee. Nousee ja poistuu. Olga jää istumaan ällistyneenä. Mitä tapahtui ja ennen kaikkea miksi?
Kovin tuttu tilanne. Jätetty ei käsitä, miksi toinen lähti. Jättäjä ei osaa tai halua selittää ja kävelee ovesta ulos, kun ei muuhun kykene. Tästä alkaa Elena Ferranten romaaniin perustuva, Virpi Haataisen ja Liisa Mustosen näyttämölle sovittama sekä Mustosen dramatisoima ja ohjaama esitys Hylkäämisen päivät.
Myös jatko on tuttua. Olga jää kelaamaan elämäänsä: mikä on voinut mennä vinoon. Kaikki pysähtyy, hän ei saa ajatelluksi muuta. Mies ilmaantuu aika ajoin tapaamaan lapsia. Olga maanittelee puhumaan. Mutta mistä voisi puhua? Mies tunnustaa lopulta, että kyseessä on toinen nainen.
Ja siitä se riemu repeää. Olgan kierrokset kiihtyvät ja pian ollaan tilanteessa, jossa koira on kuollut, naapurinmies vietelty, puhelin rikottu ja lapsi sairaana, eikä Olga saa paikalle lääkäriä, kun ei pääse enää kodin ovesta ulos. Mieli harhailee pitkittyneessä paniikkireaktiossa, kun koko elämä on raunioina ja todellisuus karannut käsistä.
Esityksen teksti on tilanteen absurdiuden ytimessä. Sen voisi esittää monin tavoin. Ohjaaja Mustonen on valinnut tyylilajiksi tilanteen järkyttävyyttä korostavan liioittelun. Kaikki paitsi miehet, eli Henry Hanikka (lusmuileva Mario) ja Tomi Alatalo, (nössö naapuri) tekevät roolinsa isosti. Ollaan lähellä farssia ja kuitenkin niin kaukana, syvimmässä tragediassa.
Pohjimmiltaan Hylkäämisen päivät on yhden naisen näytelmä. Frenckellin näyttämö on ensi hetkestä lähtien kuin rooliin luodun, suvereenin Mari Turusen hallussa. Hän täyttää tilan ahdingollaan. Lapset, huonekalut ja astiat; koira, mies ja naapuri – kaikki sinkoilevat hänen mielentilojensa ja touhuamisensa ristiaallokossa. Lapset yrittäen käsittää, miehet koettaen pysyä poissa tieltä.
Ymmärrän Turusen äänekkyyden ja vaativan olemuksen, vaikka vähän vähempikin olisi ehkä riittänyt. Muut peesaavat notkeasti kekseliäissä lavasteissa mainion äänityön jaksottaessa kerrontaa. Erityismaininta ilmeikkäästä Otto-koirasta.
Jaana Semeri
Tampereen teatteri: Hylkäämisen päivät. Perustuu Elena Ferranten romaaniin. Näyttämösovitus Virpi Haatainen ja Liisa Mustonen. Dramatisointi ja ohjaus Liisa Mustonen. Lavastus ja puvut Mikko Saastamoinen. Valot Tiiti Hynninen. Äänet Hannu Hauta-aho. Rooleissa Mari Turunen, Ville Mikkonen, Elina Hietala, Tomi Alatalo ja Henry Hanikka. Ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä 8.2.2023.
