”Kun astuu tuosta ovesta sisään, ei ajattele olevansa Suomessa. Kuvittele lämmin syysilta, ihmiset lasiensa kanssa ennen esitystä jalkakäytävällä – niinhän ei saa tehdä, mutta siinä he ovat. Näky tuo mieleen esimerkiksi tukholmalaisen pikkuteatterin tai jonkun off-off-off-Broadwayn näyttämön edustan. Sitten ahtaudutaan sisään pieneen huoneeseen seuraamaan useimmiten hyvinkin avantgardistista teatteria.”
Näin maalailee tuntojaan Teatteri Jurkan johtajana ensimmäisen pandemiavuoden kurimuksessa, syksyllä 2020 aloittanut ohjaaja, näytelmäkirjailija ja libretisti Tuomas Parkkinen.
Teatteri Jurkka on ensi vuonna 70-vuotias. Se on sijainnut Helsingin Kruunuhaassa jo 68 vuotta ja on kivijalkateatteri siinä missä kaupunginosan vanhat kivijalkamyymälät.
Parkkista taas voi vielä kutsua teatterin uudeksi johtajaksi, sillä oltuaan kuusi viikkoa töissä hän joutui koronan vuoksi sulkemaan teatterinsa yhdeksäksi kuukaudeksi avatakseen sen lyhyeksi aikaa syksyllä 2021. Sitten taas suljettiin ja keväällä 2022 jatkettiin. Parkkisen ensimmäinen kokonaan oma ohjelmisto valmistui tänä vuonna: Carrèrea, Pinteriä, Elli Saloa ja Salla Viikkaa. […]
Intiimi ja armoton
Jurkan näyttämölle mahtuu 2–3 näyttelijää kerrallaan. Sen mahdollistama ilmaisumuoto on intiimi ja armoton mutta niin palkitseva. Edessä on teatterin juhlavuosi. Juhlavuoden kevääksi Jurkkaan valmistuu kaksi uutta suomalaista näytelmää: helmikuussa ensi-iltaan tuleva Aina Bergrothin Com-passion sekä Pasi Lampelan maaliskuussa ensi-illassa oleva Selli.
”Haluan, että Jurkka on näytelmäkirjailijoiden teatteri. Olen tilannut nämä kaksi näytelmää todeten kirjailijoille, että kirjoittakaa mistä haluatte. Tietenkin he ovat esittäneet eri aihelmia ja niistä on keskusteltu, mutta periaatteessa he ovat voineet kirjoittaa mistä vaan.”
”Haluan korostaa teatterin pyhää kolminaisuutta kirjailijan, näyttelijän ja katsojan välillä. Kaikki me muiden ammattien harjoittajat teemme töitä, että tämä kolminaisuus toteutuu ilta illan jälkeen mahdollisimman hyvin.
Lue koko Jaana Semerin kirjoittama haastattelu lehden numerosta 6/2022.