”Saamelaisten oikeuksista on tehty vuosikymmeniä erilaisia selvityksiä ja edelleen selvitellään. Silti oikeudet eivät toteudu. Matriarkaatti on syntynyt epätoivosta. Mitä tässä enää voi tehdä! Liian moni on mennyt hautaan ilman kokemusta oikeudesta. Sitä yrittää löytää viimeisen keinon tehdä näkyväksi, mitä tässä koetetaan varjella”, parahtaa kolttasaamelainen taiteilija-ohjaaja Pauliina Feodoroff.

Hän haluaa vielä huomauttaa, että ihmiset, jotka päätyvät työskentelemään dekolonisaation (kolonisaation purkamisen) kysymyksen kanssa, eivät mieti sitä ”aiheena”, vaan pikemminkin on kyse pakottavasta tarpeesta omassa olosuhteessa.

”Tällä pallolla ei varmaankaan ole paikkaa, joka ei olisi tuhoutumassa ihmisen toiminnan vuoksi. Se on olosuhde, jossa me kaikki toimimme”, huomauttaa kuraattori ja väitöskirjatutkija Satu Herrala.

Näin Matriarkaatti-teoksen iso teema laajenee koskemaan meitä kaikkia, vaikka sen kärki onkin suunnattu saamelaisalueiden jäljellä olevien luonnonmetsien suojeluun ja jo käsiteltyjen maa-alueiden ennallistamiseen, jotta saamelaiskulttuuri elpyisi. Esitys kantaa myös ajatusta matriarkaatista, joka sukupuolittumisen sijaan viittaa järjestelmään, jossa kukaan ei johda ja kaikki johtavat.

Zodiakissa joulukuussa Suomen ensi-iltansa saanut Matriarkaatti valmistui alunperin tämänvuotiseen Venetsian Biennaleen, Sámi-paviljongin ohjelmaan. Esitys on erittäin ajankohtainen ehdottaessaan taidemaailmalle ja sen edustajille mahdollisuutta osallistua konkreettisesti Suomen saamelaissiidojen (”lapinkylien”) vanhoilla mailla sijaitsevien metsien ja muiden tehohyödynnettyjen alueiden pelastustyöhön.

Samalla Matriarkaatti tulee kommentoineeksi kuvataidetta ja sen ansaintalogiikkaa, teosluonnetta ja omistamista.

Matriarkaatin ensi-ilta sijoittui hetkeen, jolloin Suomen hallitus on vienyt eduskuntaan riitaisan ehdotuksen saamelaiskäräjiä koskevan lain uudistamisesta. Laki on vanhentunut ja Suomi saanut useita saamelaisten oikeuksiin liittyviä huomautuksia muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitealta.

 

Lue koko Minna Tawastin kirjoittama artikkeli lehden numerosta 6/2022.