Esa Leskisen Ensimmäinen tasavalta on kerroksellinen ja monella tapaa historiatietoinen esitys. Ensinnäkin se käsittelee menneisyyden henkilöitä ja tapahtumia dokumentaarisella yksityiskohtaisuudella, mutta se on myös teatterihistoriasta tietoinen esitys monine brechtiläisen teatterin keinoineen.

Ensimmäinen tasavalta on Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä esitettävä teatterin 150-vuotisjuhlaesitys. Sen aihe, demokratia, Suomen tasavallan hallitusmuodon synty ja vakiintuminen, on kokonaisuudessaan kiistatta arvokas ja sopii hyvin juhlaesitykseen. Käänteet itsessään eivät paljon draaman alleviivaamista tarvitse, sillä juoneen kuuluvat päähenkilön elämänkulun vaiheet, sisällissota ja pari poliittista murhaa.

Vuosituhannen vaihteessa ja heti sen jälkeen Suomessa, kuten monessa muussakin Euroopan maassa, teatterit esittivät useita menneisyyttä käsitelleitä esityksiä. Monissa niistä oli päättyneen vuosisadan tilinpäätöksen tuntua, sillä ne käsittelivät 1900-luvun vaikeimpia kipupisteitä, kuten esimerkiksi holokaustia, maailmansotia ja niiden tapahtumia. Myös teatterintutkijat tarttuivat näihin teemoihin. Hyvin nopeasti ilmestyi Freddie Rokemin Performing History. Theatrical Representations of the Past in Contemporary Theatre (2000).

Rokemin mukaan teatteri ottaa tutkijan roolin menneisyyden tulkitsijana, mutta tekee sen erilaisin keinoin kuin tutkija. Dokumenttien sijaan teatteri nojaa näyttelijöiden taitoon vakuuttaa katsojat siitä, että näyttämöllä nähdään jotain todellisesta menneisyydestä.

Rokemin tutkimuksen ohella keskeiseksi tutkimukseksi on noussut eurooppalaista nykyteatteria, muistia ja muistin politiikkaa käsitellyt Milija Gluhovicin Performing European Memories: Trauma, Ethics, Politics (2013). Gluhovic kyseenalaisti teoksessaan yhteisen ja aidosti jaetun eurooppalaisen muistin ja osoitti, että myös teatterin käsittelemän menneisyyden muistamiseen liittyy ristiriitoja ja epäjatkuvuuksia.

 

Itsenäisyyden satavuotisjuhlinta ja sisällissodan satavuotismuisto toivat menneisyyteen pohjautuvat aiheet Suomessa uudelleen esille. Ensimmäinen tasavalta poikkeaa aiemmista esityksistä, sillä se yhdistää menneisyyden tapahtumiin ja henkilöiden elämänvaiheisiin perustuvan teatterin ja dokumenttiteatterin. Brechtiläisittäin: esitys välittää katsojilleen tietoa elämysten sijaan. Taustoittavana tutkijana ollut, pian väittelevä Aleksi Ahtola kirjoitti työprosessista Kansallisteatterin Avauksia-blogissa ja kuvasi, miten Esa Leskinen lähetti hänet arkistoihin etsimään lähteitä lukemansa kirjallisuuden pohjalta.

Ensimmäinen tasavalta sai siis sytykkeensä jo tehdyistä tulkinnoista ja perustui niiden pohjana olleisiin alkuperäislähteisiin sekä muihin löytyneisiin alkuperäislähteisiin. Huomattava osa esityksen dialogista on nimenomaan alkuperäislähteistä. Kuten Ahtola blogitekstissään toteaa, kyseessä on todennäköisesti näytelmäkirjallisuuden arkistolähteiden Suomen ennätys. Kirjoituksesta löytyy linkki esityksen kolmisivuiseen lähdeluetteloon. Vastaavaan en ole teatterintutkijana aiemmin törmännyt.

Myös käsiohjelma painottaa dokumentaarisuutta. Esitys kontekstoidaan nimenomaan historiantutkimuksen eikä esimerkiksi esityksen ilmeisen brechtiläisen teatteriestetiikan tai tekijöiden aiempien teosten tiedoilla. Euroopan historian dosentti Oula Silvennoisen artikkeli Tasavallan tiellä vie kolme aukeamaa, enemmän kuin esityksen tekijätiedot, ellei valokuvia lasketa mukaan. Se alleviivaa Ensimmäisen tasavallan luentaa nimenomaan menneisyyttä käsittelevänä ja tulkitsevana esityksenä, missä se, dokumentteihin nojaten, asettuu historiankirjoituksen rinnalle tulkitsemaan menneisyyttä.

 

Brechtiläisen teatterin estetiikasta ja keinoista käytössä on kohtauksittain etenevä dramaturgia, osien väliotsikot heijastetaan taustakankaalle valokuvien ja muiden tekstikatkelmien tavoin, ja näyttämötapahtumia katkaisevat musiikkinumerot. Näyttelijäntyössä hyödynnetään suoraan yleisölle puhumista kameran kuvaamana tai ilman. Siinä, missä videon mahdollistama lähikuva tarjoaa usein mahdollisuuden pienempään ilmaisuun, Ensimmäisessä tasavallassa on tyylitelty ja osin myös viitteellinen ilmaisu. Osa kohtauksista on toteutettu videon avulla yhdistäen videokuvaa näyttämötoimintaan, mutta simultaanisuutta käytetään muutenkin. Katsojien ei anneta unohtaa olevansa teatterissa: katsomoon sytytetään välillä valot ja tekniikka ja sen käyttö ovat näkyvillä, kun livekuvaajat liikkuvat mustissa vaatteissaan näyttämöllä tai näyttämötyöntekijät vaihtavat näyttämökuvaa.

Myös Ensimmäisen tasavallan aihe sopii brechtiläiseen teatteriin. Esitys herättelee keskustelua demokratiasta ja sen voi tulkita myös tarkastelevan sitä vieraannuttamisefektin avulla, siirtämällä keskustelun menneisyyteen. Menneisyys tuntuu Ensimmäisen tasavallan rajauksella olevan pääasiassa miesten maailma.

Esityksen kiistaton päähenkilö on K. J. Ståhlberg, mutta monessa kohtauksessa näkökulma on hänen toisen puolisonsa Ester Ståhlbergin. Ester Ståhlbergin rooli kertojana toteuttaa myös eeppisen teatterin keinoja. Hän kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan, myös omien muistikuviensa pohjalta. Samaan aikaan kerronnan kanssa monet kohtaukset myös esitetään tyylitellysti.

Brechtiläisittäin luettuna Ensimmäinen tasavalta välittää katsojalle tietoja ja ehkä opettaakin, miten hauras demokratian synty oli ja miten sitä on puolustettava. Esitys ei alleviivaa yhteyttä nykyhetkeen ja demokratian kyseenalaistamiseen, vaan luottaa, vieraannuttamisen tavoin, että katsoja rakentaa yhteyden itse.

On vaikea kuvitella aiheelle osuvampaa esityspaikkaa, kun Kansallisteatterin Suuri näyttämö, jossa näyttämöä molemmista suunnista kehystävät Suomen vaakunat. Sekä demokratia että länsimainen teatteri syntyivät antiikissa, jonne ulottuvat myös teatterin juuret ajankohtaisten yhteiskunnallisten keskustelujen foorumina. Se ei edelleenkään ole teatterille vähäinen tehtävä.

Hanna Korsberg

 

Suomen Kansallisteatteri: Ensimmäinen tasavalta. Ohjaus Esa Leskinen. Lavastus Kati Lukka. Puvut Tarja SImone. Musiikki Jussi Tuurna. Taustoittava tutkija Aleksi Ahtola. Valot Ville Seppänen. Videot Joona Pettersson. Livevideot Ida Järvinen. Äänet Esa Mattila. Rooleissa Kristiina Halttu, Eino Heiskanen, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Helena Vierikko ja Vesa Vierikko. Kantaesitys Suurella näyttämöllä 5.10.2022