“Jeeee!!!”  Toistakymmentä näyttelijäopiskelijaa hyppii ja juhlii epäonnistumista. Joku on juuri pudottanut pallon lattialle harjoituksessa, jossa sitä pidetään ilmassa lentopallon tapaan. Osumat lasketaan yhdessä ääneen. Harjoitus jatkuu, opiskelijat yrittävät tosissaan pitää pallon ilmassa mahdollisimman kauan, kunnes se taas putoaa. “Jeeeeesss!!”. Mokia ei ole.

Harjoituksen tarkoitus on vaihtaa tiedostamatonkin itsensärankaisuele toiseen. Näyttämötilanteessa ei ole hyötyä siitä, että näyttelijä paljastaa ilmeillään epäonnistumisen.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen lehtori ja Improvisaatioteatteri Stella Polariksen perustajajäsen Tiina Pirhonen pitää kakkosvuoden näyttelijäopiskelijoille improvisaatiokurssia ties kuinka monetta kertaa.

Pirhonen on toiminut Teakissa näyttelijäntaiteen lehtorina vuodesta 2004. Hän on tuttu myös lukuisista teatteri-, tv-, elokuva ja kuunnelmarooleista. Monista niistä hänet on myös palkittu.

Pelkästään lukemalla näyttelijäntaiteen opinto-opasta huomaa, että improvisaatiossa opittavat asiat ovat monella tapaa näyttelijäntyön ytimessä: Kandiopiskelijoiden Elävä kohtaus -kurssin tavoitteissa mainitaan, että “opiskelija osaa hahmottaa omaa psykofyysistä kokonaisuuttaan. Hän osaa tunnistaa kehollisia reaktioita ja selviytymismekanismeja ja oppii valitsemaan toimintatapojaan näyttämöllisissä tilanteissa. Hän kykenee haltioitumaan, heittäytymään ja rentouttamaan ilmaisuaan ja kykenee toimimaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.” Lisäksi puhutaan muun muassa kehonkielen hallinnasta, tunneilmaisusta ja kinesteettisestä tanssista.

Teakissa näytteleminen ymmärretään toiminnallisena ajatteluna. Se on psykofyysistä toimintaa ja vuorovaikutuksellisia tilanteita, joita molempia voidaan harjoitella. Näyttelijäntekniikoiden, puheen, liikkeen, musiikin ja laulun, lisäksi voidaan harjoitella muun muassa uskaltamista, heittäytymistä ja yhdessä tekemistä. Uskaltaminen liittyy omien impulssien ja tunteiden tunnistamiseen, heittäytyminen mielikuvituksen avaamiseen ja yhdessä tekemisen harjoittelu luovan prosessin kompleksistenkin vaiheiden ymmärtämiseen.

Harjoitussalissa kandiopiskelijat jaetaan kahteen osaan vastakkaisille puolille salia. Sieltä he lähtevät kävelemään toisiaan kohti reippaalla vauhdilla. Pitää väistellä. Ja kun ollaan toisessa päädyssä, käännytään. Pirhonen huutelee, mitä pitää tehdä: nopeita vaihtoja, katseen kohdistamista, toisen koskettamista, liikkeen suunnan vaihtoja, intention käyttämistä. Opiskelijoilla on hauskaa; mitä pitemmälle harjoitus etenee sitä kiihkeämmäksi tunnelma käy. Naurattaa, huohotuttaa, yritetään tosissaan. Ei ehdi miettiä, miltä näyttää tai mikä olisi jotenkin fiksua toimintaa. Kaikki kiehuvat samassa sopassa. Haetaan tunnereaktioita ja sitä, etteivät opiskelijat keskity itseensä.

Kolmevuotisessa näyttelijäntaiteen kandivaiheen opinnoissa on 22 eri osa-aluetta. Toisen vuoden opiskelijoille pidetään Elävä kohtaus -kurssia kuusi viikkoa ja improvisaatiota opetetaan yhdessä musiikki-improvisaation kanssa viisi viikkoa. Lisäksi opiskellaan chekov-tekniikkaa ja kohtaukseen liittyviä kursseja. Näyttelijäopiskelijat oppivat myös muun muassa laulua, tanssia, taistelutekniikoita, murteita, viestintää, äänenkäyttöä ja kameranäyttelemistä.

Maisterivaiheessa vapaaehtoista Improvisoitu näytelmä -kurssia esityksineen opetetaan seitsemän viikon verran. Osaamistavoitteeksi mainitaan muun muassa, että opiskelija oppii luomaan aristotelisen kokonaisuuden yhdessä muiden kanssa ilman ennakkosuunnitelmaa.

Pirhonen ohjaa opiskelijoitaan hyväksymään kanssanäyttelijöidensä ehdotukset ja tarttumaan niihin. Se mahdollistaa kohtauksen syvenemisen. Ideoita ja impulsseja opetellaan tunnistamaan ja laajentamaan, jotta saadaan henkilöiden välistä näyteltävää. Pirhonen myös teettää harjoituksia, joissa opiskelijat joutuvat reagoimaan nopeasti ja oppivat hyväksymään myös oman, ensimmäisenä mieleen juolahtavan ajatuksensa. On tärkeä uskaltaa unohtaa itsekritiikki ja ennakointi. Jos tyrmää yhden asian, voi sisäinen kriitikko estää kaikki seuraavatkin ideat.

2-kurssilaiset harjoittelevat myös nopeita statuksen vaihtoja. He rakentavat 2-3 hengen ryhmissä kohtauksia annetuista aiheista. Statusilmaisun tutkimisessa keskitytään muun muassa kehonkielen, äänenpainon ja tilankäytön muuntumiseen suhteessa vastanäyttelijään. Statusilmaisu on jatkuvassa liikkeessä

[…]

Ammattilaisen työkalupakki

Maisteriopiskelijat, 4. ja 5. vuosikurssi, ovat juuri improvisoineet harjoitusten lopuksi kolmen kohtauksen jatkumon tähdäten kokonaiseen näytelmään annetusta nimestä (“Viedään äiti pohjoiseen” ja “Rankkasade”). Pirhonen kehuu oppilaitaan:

“Ihan älyttömän hyvä ryhmä, intohimon näkee.”

Opiskelijoiden kehittymisen vuosien harjoittelun jälkeen havaitsee. Samalla kun harjoitustehtävät vaikeutuvat, paljastuu, mitä kaikkea pitää hallita. Kun kuusi opiskelijaa rakentaa yhdeltä istumalta kolmen kohtauksen mittaisen esityksen tulee tunne, että onko se mahdollista. Tuntuu melkein, että improvisaatioesityksen tekeminen on aivan eri asia kuin tiukasti tekstiin perustuvan teatterin. […]

Lue koko Minna Tawastin kirjoittama artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 5/2022 tai osta digiartikkeli.