Liisa Mustonen valmistui Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi vuonna 1997. Vuonna 2010 hän astui ulos samasta oppilaitoksesta ohjaajaksi valmistuneena. Ammatinvaihto sai alkuitunsa kuitenkin jo aiemmin.
”Ensimmäisellä näyttelijäntyön vuosikurssilla muistan sanoneeni ääneen, että joku päivä vielä ohjaan. Myöhemmistä päiväkirjoista näen, että olen vuosien varrella kannustanut itseäni katsomaan sen kortin.”
Varsinainen sysäys ohjaajantyön maisteriopintoihin vaati suuren pysähdyksen.
”Se oli tsunami Thaimaassa vuonna 2004. Olimme siellä perheen kanssa, ja kuoleman läheisyys ja elämän sattumanvaraisuuden tajuaminen jysäyttivät päälleni megaluokan eksistentialistisen kriisin. Laitoin hakupaperit Teatterikorkeaan ajatuksella nyt tai ei koskaan.”
Vuodet näyttelijänä olivat nekin kypsyttäneet ajatukseen ammatinvaihdosta.
”Näyttelijyyteen on minulla aina liittynyt häpeää ja muiden ihmisten odotusten täyttämistä. Pidän näyttelemisestä sinänsä, tarinan viemisestä eteenpäin, leikkimisestä, ryhmätyöstä. Näytteleminen on ollut tie maailmasta selviytymiseen.”
Mustonen nauraa olleensa kamala ohjattava.
”Minullahan on kaikki näyttelijän vammat auktoriteettikammosta alkaen. Lisäksi pitää olla selvä aihe, minkä kanssa roolihenkilöni vie tarinaa omalta osaltaan eteenpäin.”
Liisa Mustonen sanoo olevansa aihelähtöinen ohjaaja. Mitä tulee opiskeluun, näyttelijän kokemuksensa kanssa hän olisi todennäköisesti päässyt ohjaamaan esityksiä myös suoraan.
”Niinhän monet tekevät, ja se on täysin hyväksyttävä tie. Minun ajattelussani ohjaaminen on aivan eri paletin käsittelemistä, ja halusin aikaa ja tilaa omalle prosessille.”
Mustonen iloitsi opinnot aloittaessaan siitä, että entinen kurssikaveri Maarit Ruikka tuli samaan aikaan ohjaajantyön professoriksi.
”Se oli pedagogisesti mahtavaa, sain juuri sitä, mitä olin tullut hakemaan: tekniikkaa, ajattelua ja teknistä treeniä. Miten rakentaa ohjaussuunnitelma, miten rakentaa ajattelu, miten rakentaa ohjaus, miten työskennellä kokonaisvaltaisesti aiheen kanssa läpi kaikkien osastojen ja kaikkien suunnittelijoiden kanssa, ja vielä näyttelijä ytimessä.”
Terapiaa tarpeeseen
Vuoden 2004 tsunami laittoi liikkeelle muutakin kuin hakupaperit ohjaajaopintoihin.
”Sinä keväänä ihana näyttelijä ja ihminen Ona Kamu tuli käymään meillä. Hän kysyi nätisti, että oletteko huomanneet, miten kamala tunnelma täällä on. Ja että olemmeko harkinneet terapiaa. Se oli aivan mahtavaa.”
Mustonen tiesi olevansa tsunamin jäljiltä edelleen rikki ja monenlaisten syyllisyydentuntojen riivaama.
”Olin hakenut Teakiin ja ajattelin että elämä muuttuu, mutta Onan ansiosta tajusin, että tarvitaan muutakin. Menimme pariterapiaan, joka muuttui eroterapiaksi ja jonka päätteeksi erosimme tuetusti, mikä oli hirveän hyvä juttu.”
Kului muutamia vuosia, mutta Mustonen huomasi olevansa edelleen solmussa.
”Ajattelin, että NYT minä todella tarvitsen terapiaa, kaikkia mahdollisia terapioita”, Mustonen nauraa, vaikka silloin ei paljon naurattanut.
Ensimmäinen eroterapeutti oli ollut gestalt– eli hahmoterapeutti, ja Mustonen piti juuri hahmoterapiasta. Lyhyesti selitettynä kyse on psykoterapiasta, joka keskittyy vuorovaikutukseen ja käsillä olevaan hetkeen.
”Se perustuu vahvasti asiakkaan ja terapeutin väliseen kontaktiin, jossa defenssit tulevat näkyville.”
Vuonna 2012 Mustonen sai näyttelijä Elina Hietalalta vinkin hahmoterapian pre training -kurssista Viron Saarenmaalla, ja opiskeli hahmoterapiaa jaksoissa usean vuoden ajan.
”Tänä päivänä olen gestalt-terapeutti, valmentaja ja pian työnohjaajakin, teatteriohjaajan lisäksi. Nyt on menossa syventävät opinnot pari- ja yksilötraumaterapian ja seksuaalitraumaterapian parissa.” […)
Törmäys seinään
Ryhmät Race Horse Company, Circo Aereo, Cirk la Putyka, esitykset Super Sunday, Motosikai, Kansallisoopperan CircOpera – siinä vain joitakin sirkustaiteilija, akrobaatti Mikko Karhun työsarkoja. Yli kymmenen vuoden ajan hän työskenteli peräkkäin ja limittäin lukemattomissa eri tekijöiden produktioissa Suomessa ja maailmalla.
Vuonna 2020 Mikko Karhu toimi trampoliiniopettajana Circus Helsingissä, aktiivisia esitystuotantoja oli kaksi, edessä olisi pitkä kansainvälinen kiertue. Seuraavakin vuosi oli töiden osalta hyvin pedattu.
”Maaliskuussa 2020 minulta loppuivat työt oikeasti kuin seinään. Muistan viimeisen opetuskertani Circus Helsingissä: kahden ensimmäisen opetustunnin jälkeen tultiin sanomaan, että tämä oli tässä. Seuraavalle tunnille ei tule ryhmää.”
Ison näyttämön kansainväliset esitykset peruttiin aikaisessa vaiheessa.
”Ulkoilmaesitysten osalta kukaan ei tiennyt, josko ne jossain onnistuisivat, joten jouduin kuukausikaupalla ylläpitämään esityksissä vaadittavia taitoja. Kun sovittu esityspäivä lähestyi, sanottiin aina, että tämäkin on peruttu.”
Kesän 2020 Karhu sinnitteli Helsingissä ja muutti sitten synnyinkaupunkiinsa Turkuun. Koko vuonna hänellä oli ainoastaan kolme esityskertaa kulttuurikeskus Stoassa Itä-Helsingissä.
”Se oli Club Carousel, jonka Race Horse Companyn kanssa nopeasti koostimme. Viimeinen kerta, kun olen noussut lavalle.”
Pärjääkö freelancer?
Mikko Karhu toteaa haastattelun kuluessa, ettei ole tuntemuksiaan pitkään aikaan sanallistanutkaan.
”Loppusyksystä 2020 aloin tosissani tajuta, että freelancetaiteilijan osa ei ole vallitsevassa maailmantilanteessa se turvallisin uravaihtoehto. Sain Taiken korona-avustuksia, mutta eivät ne olleet lähelläkään tulonmenetyksiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni ilmoittauduin työttömäksi.”
Karhulla oli aikaa ajatella. […]
Lue koko Nina Jääskeläisen tekemä haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 4/22.
