Q-teatterin taiteellisena johtajana aloittaa vuoden 2023 alusta teatteriohjaaja Juho Mantere, TaM. Hänet on valittu tehtäväänsä viisivuotiselle kaudelle. Hän on valmistunut ohjaajaksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta ja on valmistumisestaan alkaen työskennellyt freelancer-ohjaajana ja näytelmäkirjailijana. Q-teatterissa on nähty Mantereen ohjaukset Donkey Hot (2019) ja Toksinen Kabaree (2021). Toksinen Kabaree saa uusintaensi-iltansa Q-teatterissa 29.4. Esitykset jatkuvat toukokuulle.
Juho Mantereen kanssa Q- ensembleen uusiksi jäseniksi on valittu näyttelijät Satu Tuuli Karhu, Miro Lopperi, Olli Riipinen ja Anna-Sofia Tuominen.
JUHO MANTEREELLE TEATTERI ON ELÄMÄN MANIFESTI (julkaistu verkossa 9.9.2021)
Miltei vuosi sitten ohjaaja ja käsikikirjoittaja Juho Mantereesta tuli isä. Nyt Mantere on hoitovapaalla. Hän vilkuilee keskustelujen aikana kännykkään, onko tullut hälytysviestejä. Lastenrattaat vaihtavat työntäjää ennen ja jälkeen kahden keskustelusessiomme. Tässä haastattelussa Mantere kertoo maskuliinisuuksien säröilystä, ohjaamisesta ja yhteisellä näyttämöllä syntyneestä praktiikasta, kanssatekijöistään sekä kolmesta teatterikoulustaan.
On aloitettava aistimusmielikuvista, joita Juho Mantereen ja työryhmien teokset Salome, Kirsikkatarha, Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman, Donkey Hot, Rakkaani, Conan Barbaari ja Toksinen kabaree ovat synnyttäneet. Tila täynnä vimmaa, valoa ja ääntä. Pulssi nousee, kun tapailen teosten kiihkeää tempoa ja huohottavan irrottelevaa fyysistä näyttelijäntyötä.
Energeettisesti elastiset esitykset virtaavat katsomoon. Pidättelemätön ja aistimuksellinen yleisösuhde lisää kaltaiseni sohvaperunan ruumiintuntoisuutta.
Mustassa teatterilaatikossakin voidaan tarjota muuta kuin siististi laskostettua todellisuutta, lagomia hyggeä tai kliinistä klassikkoa hirttäytymättä sanoihin, jotka ovat kaukana ruumiista.
Peliä tunneintensiteetillä
Mantereen teatterissa harjoitetaan häiriötä, ollaan liikkeessä. Äkkiväärä maailmassaolo tarkoittaa vimmaista traagikoomista ähellystä, sydämeenkäyvää vilpittömyyttä ja katkeransuloista tuskaa. Ihminen on tempoileva olento ristiriidoissaan ja intohimoissaan. Näyttämöllä syntyy moniulotteisia ihmisiä, kun roolityöt ovat saaneet prosesseissa kehkeytyä sellaisiksi kuin niillä on ollut tarve tulla.
Klassikot eivät ole oikein olleet huudossa, eivät ainakaan silloin, kun Mantere opiskeli ja teki Oscar Wilden Salomen (2017) ja saattoi sen horjutukseen. Puoli-Q:ssa yleisöä tervehti miesohjaajakarikatyyri Johan Fastland, jota edusti jättikokoinen suuta aukova pää – ironiaa, joka jäi monilta huomaamatta ja nosti menneisyyden haamut esiin.
Ridasjärvellä sukutilan navetan edessä nykyaikaistettu Kirsikkatarha (2017) oli aggressiivista, kiihkeätempoista farssia täynnä musiikkia. Kesäteatteriesityksessä maailma ja ihmiset olivat sijoiltaan ja kipeästi kuutamolla siitä, missä mennään.
Ridasjärven navetassa synnytetty Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman (2018) oli köyhän teatterin Pulp Fictionia. Markkinateatterin extremellä fyysistettiin orgastista ja maanista luomisen aktia, ulossulkemisen väkivaltaa ja moraalittomuutta. Teos ei hukannut Shelleyä eikä feministitutkijoiden näkemyksiä teoksen maskuliinisesta hybriksestä ja omahyväisestä piittaamattomuudesta.
Donkey Hot Puoli-Q:ssa oli taskukokois-ta uutta musikaalispektaakkelia kehyksenään Joseph Campbellin Sankarin myyttinen matka. Cervantesin romaania materiaalina käyttävässä teoksessa tehtiin kunniaa lajille ja anonyymille tekijyydelle. Pidäkkeettömällä soundilla läpivalaistiin toksista traditiota ja vedettiin mattoa kärsimyksen kaanonin ja taiteilijanerojen alta.
Toksisessa kabareessa yhdistettiin tosi-tv:n kilpailuformaattia ja scifi-dystopiaa. Siinä pelattiin tunneintensiteeteillä niin kuin affektiivisessa ja emotionaalisessa kapitalismissa konsanaan ja esityksellisestettiin julmaa ihmiskoetta kuten Frankensteinissa.
Toksinen maskuliinisuus ja säröt
Mantere tietää olevansa etuoikeutettu. On juurevaa sukutaustaa, mutta ei se mitään takaa. Lapsuus on kertomusta 1990-luvun lamasta, isän veloista ja häpeästä, maskuliinisuuden säröistä. Teokset kiertyvätkin usein erilaisten maskuliinisuuksien ympärille. Matkataan Mantereen perheeseen, isään ja ympäristön tarjoamiin miehen malleihin. Aihepiireihin, joita Mantere käsitteli osittain autofiktiivisessä teoksessa Rakkaani, Conan Barbaari.
”Minulle, joka olin todella epäurheilullinen, oli iso trauma asua ja käydä koulua Hyvinkäällä, jossa piti osata urheilla tai rassata mopoja. Muita teitä miehuuteen ei ollut.”
Lue koko Hanna Helavuoren kirjoittama haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 5/2021.
