Ne jotka suhtautuvat intohimoisesti musikaaleihin, käyvät jatkuvasti katsomassa esityksiä musikaalien syntysijoilla ja nykyisillä tähtinäyttämöillä Lontoon West Endissä ja New Yorkin Broadwaylla. Entusiasteille taidemuoto on jotain korvaamatonta, tunnemyrskyjä, voimaannuttavia säveliä, käsittämätöntä taituruutta ja ihmeellisiä esiintyjiä.
Nyt musikaalien ilosanoma tuntuu vahvistuneen myös Suomessa. Alkuvuoden koronasulusta huolimatta musikaaleja on ohjelmistoissa parikymmentä.
Jo ennen pandemiaa varsinkin laitos-
teatterit esittivät kunnianhimoisia ja kalliita suurtuotantoja, joihin yleisö myös löysi tiensä. Vuosina 2017–2019 musiikkiteatteriesityksiin myytiin yli puoli miljoonaa lippua per vuosi (Teatteritilastot).
Toisin kuin Broadwaylla tai Lontoossa suomalaisten musikaalien yleisö on kotimaista.
”Koska musikaalissa tekstin ymmärtämisellä on merkitystä, on selvää, että suomen kieli rajoittaa. Broadwaylla keskimäärin 60 prosenttia musikaalien lipuista myydään turisteille, ja tuotanto on hyvin kytköksissä turismiin. Samoin on Lontoossa. Me muunkieliset olemme kuitenkin tottuneet kuuntelemaan englantia”, muistuttaa Marco Bjurström.
Sen lisäksi että Bjurström on viihdemedian raskaan sarjan ammattilainen, hän on yksi suomalaisen musikaaligenren keskeisistä vaikuttajista, tanssija, ohjaaja, koreografi ja opettaja. Hänen StepUp-tanssikoulussaan toimii Skene-musiikkiteatterikoulu, joka antaa ammattiin tähtääville opetusta.
”Skenen oppilaat valitaan erikseen. Koulumme antaa nuorille ihmisille mahdollisuuden kokeilla, olisiko tämä sitä, mitä he haluavat ammatikseen tehdä. Avoimen koulun puolella annetaan vain tanssitunteja”, selvittää Bjurström.
StepUp on toiminut vuodesta 1987, ja koulusta onkin moni suomalainen musikaalitähti tanssinut estradeille, muiden muassa Pia Piltz,Yasmine Yamajako, Panu Kangas sekä Anni Kajos.
Bjurström on ohjannut toistakymmentä musikaalia. Hän aloitti musikaalien ohjaamisen HYPESTÄ vuonna 1994. Viimeksi on ollut valmisteilla Grease, jonka ensi-illan piti olla Messukeskuksessa huhtikuussa, mutta sitä siirrettiin vuodella eteenpäin pitkittyneen koronapandemian vaikutusten vuoksi. Rakastamaansa musikaalia hän ohjaa nyt kolmatta kertaa. Uusi aika on tuonut tulkintaankin uutta, mutta poliittisen korrektiuden edessä hän ei suostu taipumaan.
”Grease on vuodelta 1972, ja sitä voi jo oikeuksien puolesta aika vapaasti tulkitakin. Uudessa versiossani on muun muassa naispuolinen roolihenkilö, joka yleensä on ollut mies. Mutta sukupuolella leikittelyn kanssahan pitää nykyään olla varovainen. Kun Grease aikoinaan tuli, jo silloin naureskeltiin sen 50-luvun pinkeille mimmeille ja kovispojille. Nyt nauretaan varmasti myös, mutta eri tavalla. Luulen, että meidän itsetuntomme kestää sen, että 50 vuotta sitten kirjoitetussa teoksessa sukupuoliroolit eivät vastaa nykypäivää”, naurahtaa Bjurström.
[– – –]
Musikaaliaallon harjalla
”Jos olisimme maantieteellisesti hieman kiinnostavammassa slotissa ja koulutukseen satsattaisiin, meillä olisi hyvät mahdollisuudet olla Euroopan pieni Broadway”, uskoo Samuel Harjanne, tämän hetken suomalaisen musikaalin kysytyin ohjaaja.
Menestyksiä on syntynyt siitä lähtien, kun Harjanne aloitti ohjaamisen 2008: muun muassa Spring Awakening Tampereen Työväen Teatteriin, Helsingin kaupunginteatterille Kinky Boots ja Pieni merenneito. Tampereen Työväen Teatterissa taas esitetään parhaillaan kahta Harjanteen ohjausta, Matildaa ja Kinky Bootsia. Helsingin kaupunginteatteriin on tulossa elokuussa Priscilla, aavikon kuningatar ja Tampereen Teatteriin Anastasia, Työväen Teatteriin Come From Away ja Turun kaupunginteatteriin Hiljaiset sillat. Kiirettä pitää.
On kuulemma mennyt vähän överiksi, ja Harjanne tunnustaa, ettei ole päässyt oikein latautumaan. Tilannetta selittää osaltaan korona. 34-vuotias ohjaaja on toki työmyyrä, mutta tämä suma on uuvuttanut hänetkin. Hän sanoo kuitenkin olevansa hyvä pitämään asiat erillään ja ajatukset kirkkaina. Luonnollisesti hän rakastaa työtään ja on nähnyt suomalaisten musikaali-innostuksen kasvavan jo pitkään.
”Musikaali on hienoin taidelaji maailmassa. Kun tarina puhuttelee, silloin se vie mukanaan tavalla, johon mikään muu taidelaji ei minun kohdallani ole kyennyt. Kun tuodaan suomalaisten eteen teoksia, jotka herättävät samankaltaisia tunteita kuin minussa, niin se koukuttaa.”
Harjanne pitää musikaalien suosion keskeisenä tekijänä elävää esitystä.
”Että toi vetää tuollaisia liikkeitä ja päästää tuollaisia ääniä nenäni edessä. On kuninkaallista kokea se samassa hetkessä kuin esittäjätkin. Minusta esimerkiksi musikaalielokuvat ovat vähän tylsiä. Tämä taidemuoto ei oikein kanna valkokankaan tai ruudun läpi. Musikaalien tunne-elämykset ovat parhaimmillaan livenä. Kun musikaalissa annetaan tunteille ja ajatuksille paljon aikaa, niin televisiossa tai elokuvassa kolme ja puoli minuuttia yhden tunteen käsittelyä on aika paljon”, Harjanne nauraa.
Kaivataan tiivistä opetusta
Harjanne on opettanut muun muassa Bjurströmin Skene-koulussa ja näytellyt ennen ohjaajaksi ryhtymistään useassa musikaalissa. Hänellä on myös musiikkikasvatuksen kandidaatin tutkinto Sibelius-Akatemiasta. Lisäksi Harjanne on valmistunut musikaaliohjaajaksi Lontoon Guildford School of Actingistä. Se on tuonut muassaan myös kansainvälisen tukiverkoston.
”Musikaaleihin erikoistuvia ohjaajaopintoja ei kovin paljon ole tarjolla. Ulkomailla opiskelussa on aina se vaara, että kun rahalla pääsee moneen kouluun, ei aina ole selvää, missä opetus on hyvää. Olen sen verran nörtti, että hakiessani Lontooseen tiesin, mitä arvostetaan alan sisällä. GSA on musikaalikorkeakoulujen top-kolmosessa Euroopassa. Se olikin todella hyvä koulu; minun vuosikurssiltani on tullut jo monta West End -tähteä.”
Suomalaisen musikaaliammattilaisen kanssa ei voi puhua törmäämättä kysymykseen kotimaisesta koulutuksesta. Vaikka asiaintila on Harjanteen mielestä parempi nyt kuin kymmenen vuotta sitten, hän kaipaa nimenomaan tanssin, laulun ja näyttelemisen systemaattista ”putkeen opettamista”.
Lue koko Minna Tawastin kirjoittama artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 2/2022.
