Susanna Leinosen uusin Juuret-teos poikkeaa hänen edellisistä töistään. Koreografi tekee ensimmäisen kerran yhteistyötä ei-ammattilaisten kanssa. Keskustelimme teoksesta ja tekemisestä harjoituskauden aikana.

Susanna Leinonen Company on Tero Saarinen Companyn ohella toinen suomalaisen nykytanssin kansainvälistä huomiota saavuttaneista tekijöistä. Ryhmä on historiansa aikana vieraillut yli kolmessakymmenessä maassa, ja nyt pandemian helpottuessa vierailutoiminta pääsee monien peruutusten jälkeen viimein viriämään.

Leinosella on takanaan kaksikymmentä vuotta merkittävää uraa oman ryhmän johdossa. Hän kertoo olevansa avoin muutokselle ja voivansa jatkossa tehdä yhä enemmän yhteistyöproduktioita.

”Vuonna 2005 minua pyydettiin tekemään teos näyttelijöille Islannissa, mutta en ymmärtänyt yhtään, miksi juuri minua pyydettiin. Silloin olin vielä niin rajoittunut omaan tiukasti tanssintekniikkaan perustuvaan työtapaani, etten voinut kuvitellakaan ottavani moista haastetta vastaan.”

Mahdollisuus jäi silloin käyttämättä, mutta kun Helsingin kaupungin hanke iäkkäiden ihmisten kulttuurin edistämiseen tarjosi mahdollisuuden työskentelyyn ei-ammattilaisten senioreiden parissa, Leinonen koki olevansa kypsä tarttumaan tilaisuuteen.

”Aloin miettiä, mitä voisin siirtää ikäihmisille omasta työstäni ja edistää liikkumista. Minähän osaan tehdä biisejä ja voin jakaa tätä taitoani!”

Virheet ja asenne

Kiinnostus Leinosen nykytanssin työpajaa kohtaan oli valtaisaa. Syksyllä 2021 siihen ilmoittautui kuutisenkymmentä innokasta yli 65-vuotiasta, joista Juuret-teokseen valikoitui 14 onnellista. Mukana on myös seitsemän Leinosen ryhmän ammattitanssijaa.

Leinonen pohtii, miksi eri-ikäisiä tekijöitä ei nähdä juurikaan nykytanssin näyttämöillä. Myös balettitanssijat eläköityvät varhain.

”Mihin ikääntyneet katoavat?” hän miettii.

Tässä produktiossa hän pitää kiinnostavana juuri sitä, miten eri-ikäiset osanottajat tuovat jo lähtökohtaisesti syvyyttä sekä tekemiseen että teoksen tulkintaan.

”Korona-aika vei meiltä kaikilta paljon, ja etenkin iäkkäät joutuivat kärsimään. Kaikkien elämästä tuli pientä ja särkyvää. Siksi toivoisin, että tämän teoksen myötä pystyisimme osoittamaan, että ikä on vain numero paperilla. Elämänilo ja riehakkuus ovat sallittuja kaikille.”

Myös ryhmän jäsen Heikki Mahlamäki mietti iäkkäiden ihmisten esilläolon merkitystä tanssin kentällä. Hän haluaisi, että päästäisimme irti ajatuksesta, että tanssi on tarkoitettu vain tietynlaisille ihmisille. Hän kirjoittaa ryhmän Juuret-blogissa: ”Jos vain nuoret esittävät tanssia, syntyy herkästi vaikutelma, että tanssi on vain nuoria varten. Sama toistuu kehonkuvakertomuksissa. Nuorille syötetään somessa, että pitää olla tämän ja tämän näköinen. Vaikka kukaan ei sanoisi sinulle suoraan, että pitäisi näyttää tietynlaiselta, niin mielikuva rakentuu itsestään.”

Miten pedanttina liikkeen hiojana tunnettu Leinonen koki amatöörien niin sanotun epätäydellisyyden tai sen, että ikääntyessään kehomme haurastuvat ja hidastuvat?

”Ehkä se malja on jo vuotanut yli, ja ymmärrän, että rapatessa voi roiskua. Esiintyjien erilaiset lähtökohdat tuovat teokseen lisää koskettavuutta. Nykyään olen sitä mieltä, että kaikki liike on kiinnostavaa, jos se tehdään tosissaan, uskottavasti. Virheen takana pitää seistä. Kukaan muu ei tiedä sitä virheeksi, jos asenne on oikea.”

Lue Raisa Rauhamaan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2022.