Teatteritieteen professori emerita Pirkko Koski näkee oppiaineen yhteiskunnallisesti merkittävänä. Teatterin tutkiminen on hänelle tasoja ja ulottuvuuksia. Olisi hänestä voinut tulla insinöörikin.

Pirkko Kosken akateeminen ura alkoi teatteritieteen ja draamakirjallisuuden määräaikaisena apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa vuonna 1989, ja teatteritieteen vakinaiseksi apulaisprofessoriksi hänet valittiin 1995. Professorina Koski toimi 1998–2007. Ennen yliopistoa urapolku oli kulkenut mutkitellen. Tampereen yliopistossa kirjastotutkinnon rinnalla Koski opiskeli yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot. Väitöskirja hyväksyttiin Helsingin yliopistossa 1992.

Jos asiat olisivat menneet hiukan toisin, matemaattisesti taitavalle Koskelle olisi voinut aueta työura insinöörinä. Vuorotyössä harjoittelijana Finlaysonin tehtaalla hän kuitenkin päätteli, ettei naisinsinöörin asema tuon ajan tehdasympäristössä vaikuttanut kummoiselta. Suomalaisen teatteritieteen onkin kiittäminen tamperelaista ammatinvalinnanohjaajaa, joka ei saanut asiakastaan mahtumaan yhteenkään lokeroon ja lähetti Kosken matkaan saatteella ”mene ja opiskele”.

Teatteri vei kirjastonhoitajana työuransa aloittaneen Kosken mukanaan, ja ennen yliopistoa hän ehti työskennellä Suomen Teatterijärjestöjen keskusliiton vastaavana toiminnanjohtajana, Teatterimuseon johtajana ja Demarin teatterikriitikkona. Tutkijana hän kokee hyötyneensä monipuolisesta taustastaan.

”Teatteritieteessä kiteytyivät kaikki aiemmat opinnot ja kokemus. Kaikesta on ollut apua.”

Taiteiden tutkimuksen ohella hän painottaa valtiotieteiden ja sosiologian merkitystä omalle ajattelulleen.

Sukupolven kansainvälistäjä

Koski on ilmiömäinen verkostoituja, joka on auliisti jakanut solmimiaan yhteyksiä opiskelijoidensa kanssa. Verkostoista syntyi Kosken johtama teatteritieteen kansainvälinen tutkijakoulu ICATS (1995–2005), joka tarjosi vuosittain suomalaisille ja ulkomaisille jatko-opiskelijoille mahdollisuuden opiskella johtavien kansainvälisten teatterintutkijoiden johdolla ja ”kansainvälisti melkein kokonaisen suomalaisen tutkijapolven”.

Koski on myös toimittanut englanninkielisiä antologioita suomalaisista näytelmistä sekä toimittanut ja kääntänyt oppikirjoja, kuten Christopher B. Balmen kirjoittaman alan perusteoksen Johdatus teatteriin (2015). Ajatus perusteoksen kääntämisestä lähti omista kokemuksista teatteritieteen peruskurssin opettajana, kun professori kaipasi perusopintoja tukevaa oppimateriaalia.

Entä miten tie kansainväliseen tutkimusmaailmaan avautuu suomalaisia taiteilijoita ja teoksia käsittelevälle suomalaiselle tutkijalle?

”On esitettävä suomalaiselle aineistoille kysymyksiä, jotka ovat yleisempiä kuin kotimaiset kysymyksenasettelut; kysymyksiä, jotka koskevat ihmisiä ja heidän toimintaansa ja joita myös muut kysyvät. Tietenkin suomalaisesta teatterista puhuminen kansainvälisesti tarkoittaa, että on selitettävä peruskuviot. Britti voi puhua Shakespearesta, mutta suomalaisen on mietittävä eri tavoin, mikä Shakespearen merkitys on meillä tai mitä perustietoja ulkomainen lukija tarvitsee suomalaisesta teatterista. On valittava näkökulmat, joista kirjoittaa, kansallinen ei ole rajattu yhteen kansaan.”

Merkittävä teatteritiede

Koski korostaa teatteritieteen sijoittuvan elimellisesti tiedeyliopiston yhteyteen.

”Näen oppiaineen sellaisena, jossa yhdistyy esittämisen tutkimus, historia, estetiikka ja yhteiskunta, politiikka ja kaikki muu. Tiedeyliopistossa aine saa siihen tarvittavat voimavarat. Vaikka niitä ei olisi itsellä, niitä löytyy yliopistosta. Jos joku tekee gradun, joka liittyy yhteiskunnallisiin kysymyksiin, vaikka lakkokäyttäytymisestä, tarvitaan substanssin puolelta toinen ohjaaja oppiaineen ulkopuolelta.”

Teatteritiede sisältää enemmän kuin pelkän teatterin, ja juuri siksi Koski näkee sen yhteiskunnallisesti merkittävänä aineena.

”Teatteritieteessä tutkitaan ja opetetaan sitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa tapahtuu, ja viime kädessä suomalaisessa teatterissa. Aineen laaja voima pohjaa menetelmälliseen ja teoreettiseen asiantuntemukseen, tutkijan henkilökohtaiset valinnat liittyvät puolestaan hänen valitsemiinsa aiheisiin”, Koski summaa.

Hän iloitsee, että oppiaineen piirissä on viime vuosikymmeninä syntynyt vahva tutkijajoukko ja runsaasti valmistuneita on sijoittunut teattereiden ja kulttuurialan hallinnollisiin tehtäviin.

”Oppiaineessa on syntynyt paljon väitöskirjoja ja merkittäviä teoksia.”

Professori on seurannut huolestuneena Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suunnitelmia supistaa teatteritieteen opetusta ja kysyy, miten on mahdollista, että tähän asti tehdyn työn merkitystä ei nähdä. Hän pitää supistuksia uhkana myös suomalaisen tutkimuksen kansainvälisyydelle.

”Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia kansainvälisellä kentällä, jollei meillä ole syvällistä oman alan asiantuntemusta.”

Lue Johanna Laakkosen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 1/2022.