Ekologisen kriisin ja pandemian lisäksi itäeurooppalaisia teattereita kalvavat kovat poliittiset paineet. Miten teatterin yhteiskunnallisuus niissä ymmärretään? Teatteritoimijat kertovat, kuinka lajin tulisi ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin.
Kolmekymmentä vuotta sitten Neuvostoliitto lakkasi olemasta, ja ilma oli sakeana toivosta. Nyt sen jälkeinen Venäjä voimistaa etupiiriajatteluaan entisen Varsovan liiton alueella ja kylmän sodan tuulet puhaltavat jälleen. Ukrainan kriisi pahenee. Valko-Venäjän ja Puolan rajalla siirrellään pakolaisia edestakaisin samalla kun Valko-Venäjän diktaattori vangitsee ja kiduttaa kansalaisiaan ja veljeilee Vladimir Putinin kanssa. Puolassa ja Unkarissa äärioikeisto nostaa päätään, ja Balkanilla kansallistunteet nousevat.
Artist at risk -organisaation Valko-Venäjältä Helsinkiin maanpakoon tuoma käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja, Valko-Venäjän opposition koordinaationeuvoston jäsen Andrei Kureichik on saanut lyhyessä ajassa kahdellekin dokumentaariselle teokselleen paljon huomiota ympäri Eurooppaa. Uuden Valko-Venäjän äänet on käännetty 22:lle eri kielelle ja esitetty 32 maassa. Suomessa Kansallisteatterin näyttelijät lukivat sen Soila Valkaman ohjaamana ääniteoksena, joka on parhaillaan kuultavissa Yle Areenassa.
Pandemia on asettanut teatterit ennennäkemättömien taloudellis-tuotannollisten ongelmien eteen. Solidaarisuus niin maiden sisällä kuin Euroopan laajuisesti on koetuksella.
Millaista on tehdä poliittisia esityksiä Itä-Euroopan teattereissa? Miten valtaapitävät niihin suhtautuvat? Minkälaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin teatterit tarttuvat? Teatterien edustajat vastasivat kysymyksiin sähköpostitse tämän vuoden alussa.
Viro: murrosajan ihmisen itsetutkiskelua
Virossa vuonna 2010 avattu Vaba Lava on uuden esitystaiteen keskus, joka tarjoaa virolaisille vapaille ryhmille näyttämön ja edistää kokeellista nykyesitystaidetta. Sillä on näyttämöt Tallinnassa ja venäjänkielisen väestön asuttamassa Narvassa.
Vaba Lavalla on ohjelma, jonka linjasta ja valitsemista taiteilijoista päättää aina vieraileva kansainvälinen kuraattori yhdessä virolaisen kuraattorin kanssa. Liettualaisen näytelmäkirjailija Marius Ivaškevičiusin ohjelma vuosille 2019–2021 oli nimeltään ”Myllerrysten ajan ihmiset”. Se perustui vuosien 1989–2019 kokemuksiin Baltian maissa ja sen lähinaapureissa Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Ohjelmassa tutkittiin kahden vuoden ajan näillä alueilla asuvien ihmisten ajallisia ja maantieteellisiä rajoja.
Kahden viimeisen vuoden aikana Vaba Lavan ohjelmistossa on pyritty keskittymään itsetutkiskeluun. Sitä ennen Virossa ja sen lähialueilla on koordinaattori Liisa Liksorin mukaan keskitytty poliittisissa esityksissä lähinnä keräämään sääliä ja huomiota omalle tukalalle tilanteelle.
”Olemme pyrkineet analysoimaan tilannettamme yhteisössämme ilman, että teoksilla pyritään ensisijaisesti herättämään lännen median empatiaa”, Liksor sanoo.
Hänen mukaansa keskeisiä kysymyksiä ovat olleet, mistä halu autoritäärisyyteen ja vapauden pelko kumpuavat. Pettikö vapaus itäisen Euroopan ihmiset vai pettyivätkö he vapaudessa itseensä?
Vaba Lavalla on paljon poliittisia projekteja, ja poliitikot vierailevat mielellään teatterin ensi-illoissa. Narvassa työskenteleminen on Liksorin mukaan jo sinänsä poliittinen teko, sillä Narvan kulttuuria eikä muutakaan elämää ole ollenkaan kehitetty ennen tätä. Kulttuurin avulla olisi tärkeää integroida ei-vironkielisiä yhteiskuntaan, mutta Narvan kulttuuritoiminta on edelleen huonosti rahoitettua.
Vuoden 2022 alussa Vaba Lava käänsi katseen Pohjoismaihin, ja kuraattorina aloitti norjalainen näyttelijä Harald T. Rosenstrøm. Hänen ohjelmansa ”After. New order” pohtii Liksorin mukaan pandemian vaikutuksia.
”Emme tiedä, miten pandemia loppuu ja miten se muuttaa meitä. Miten se muuttaa näkemystämme itsestämme ja maailmasta? Miten se muuttaa tapaa, jolla ymmärrämme teatteria? Tuleeko tulevaisuuden yleisö enää tarvitsemaan samanlaisia teatterimuotoja kuin ennen? Ohjelmassa on teoksia, jotka etsivät uusia tapoja kohdata muuttunut yleisö.”
Vaba Lavan puitteissa järjestettiin viime vuonna myös Vapaus-festivaali Narvassa. Toista festivaalia suunnitellaan järjestettäväksi johonkin Aasian maahan tai Puolaan. Vapaus-festivaalilla äänensä saavat kuuluviin teatterintekijät, jotka ovat omassa maassaan sensuroituja tai jopa vaarassa.
Puola: katse idän vahvuuksiin
Julia Holewinska on Bydgoszczyssa sijaitsevan Teatr Polskin taiteellinen johtaja sekä kirjailija. Hän haluaa painottaa ohjelmistossaan itäisen Euroopan kysymyksiä.
”Olemme julkisesti rahoitettu teatteri. Kaudessa meillä on 5–6 ensi-iltaa, festivaali (Festiwal Prapremier) ja kansainvälinen näytelmäkirjoituskilpailu. Festivaalia on järjestetty 20 vuotta. Keskitymme siinä uusiin, nykyteatteria eteenpäin vieviin teksteihin. Haluamme niiden avulla kehittää teatterin kieltä ja muotoa.”
Holewinskan mukaan teatterissa uskotaan, että Puolasta voisi tulla keskeinen uuden näytelmän ja nykyteatterin keskus. Sen vuoksi perustettiin Aurora-palkinto, joka annetaan erinomaiselle nykynäytelmälle. Palkinnosta ovat kilpailleet monien merkittävien teatterimaiden kirjailijat.
”Puola on viimeiset kaksikymmentä vuotta seurannut ihaillen lännen teatteria, mutta Prapremiery-festivaalin myötä haluamme kääntää katseemme myös omiin juuriimme ja vahvuuksiimme sekä itään ja katsoa, mitä siellä on meneillään. ’Itä’ tarkoittaa monien kulttuurien ja traditioiden yhteensulautumista. Idän teattereissa kysymykset ihmisen osasta ja nykytilanteesta, yhteiskunnasta, sosiaalisista ja poliittisista totuuksista ovat edelleen tärkeitä.”
Puolassa teatteri käsittelee edelleen sukupuolten tasa-arvoa, historiaa ja antisemitismiä. Teatr Polski on sitoutunut moniin sosiaalisiin ja kansainvälisiin toimiin, se ottaa kantaa muun muassa pakolaisten puolesta sekä järjestää hyväntekeväisyyskampanjoita.
”Autamme myös valkovenäläisiä taiteilijoita tarjoamalla heille taiteilijaresidenssejä. Viimeisimmät ensi-iltamme ovat käsitelleet naisten kokemaa seksuaalista häirintää taidemaailmassa ja muussa yhteiskunnassa, homoseksuaalisuutta, rasismia, kansanmurhaa ja nykypäivän työväenluokan ongelmia.” •
Lue koko Maria Säkön artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 1/2022.
