Näyttelijä Anssi Niemi on viimeksi esiintynyt kurssinsa lopputyössä, paljon kiitosta saaneessa ja Kristian Smedsin ohjaamassa Karpolla on asiaa – tosikertomuksia havumetsien maasta -esityksessä. Se sai ensi-iltansa Kotkan kaupunginteatterissa lokakuussa. Valmistuvat näytteljät pääsivät esityksessä käyttämään sekä fyysisiä taitojaan että muuntaumiskykyään vaihtaessaan hahmoa kohtauksesta toiseen. Niemen kolme eri syntymäaikaa saanut vaatimaton mieshahmo teki vaikutuksen muun muassa inhimillistävän hienosäätönsä ansiosta.

”Kristian sanoitti meille kattavaa ilmaisullista fiilistä. Lähti enemmänkin näyttelijästä, mitä mikäkin hahmo vaati. Saimme itse valita hahmot. Kun tutustuimme henkilöihin, oli inspiroivaa, miten traagisia ja syviä hahmot olivat”, kertoo Niemi.

Opiskelijat olivat katsoneet Youtubesta yksittäisiä klippejä Hannu Karpon legendaarisesta tv-ohjelmasta Karpolla on asiaa, jonka todellisista haastateltavista esityksen roolihahmot oli poimittu.

”Litteroimme heidän puheensa aika sanatarkasti ja joissain kohdin häivytimme Karpon puheet pois.”

Hahmojen mallina olleet oikeat ihmiset vaikuttivat luonnollisesti tulkintaan.

”Mutta vaikka murre on keskeinen osa jokaista hahmoa, päätin olla imitoimatta esimerkiksi tätä ihmistä. Hänen murteensa oli niin voimakas ja etinen. Katsoin hänen haastattelunsa pari kertaa ja jätin sen sitten taka-alalle. Tein oman tulkinnan.”

Karpolla on asiaa -esityksen ensi-ilta siirtyi koronan vuoksi 10 kuukaudella. Sitä ehdittiin esittää Kotkassa ensi-iltansa jälkeen vain kolmen esityksen verran. Sen jälkeen se esitettiin Rovaniemen teatterin suurella näyttämöllä kerran. Alun perin sovittua kierrosta muissa teattereissa ei aikataulun siirtymisen vuoksi voitu toteuttaa. Mutta Rovaniemellä esiintymisestä nuoret nauttivat.

”Suuri näyttämö oli myyty täyteen ja yleisö niin lämmin, että se oli ihanaa! Että tämä on nyt teatteria! Lapin Kansan kriitikko kuitenkin koki, että pilkkaamme hahmoja. Meillä on ollut kyllä vilpitön pyrkimys tuoda hahmot kokonaisina esille ja olla niiden puolella. Esityksessä on läsnä traaginen ja koominen, mutta emme pyri kommentoimaan esittämiämme henkilöitä tai kontrolloimaan sitä, miten yleisö heihin reagoi.”

Niin, se että yleisö nauraa, ei tarkoita, että hahmoja pilkataan.

Niemen matka ammattinäyttelijäksi kulki Lahden kansanopiston näyttelijäopintojen, Kellariteatterin ja Ylioppilasteatterin kautta. Lukiossa kirjailijaksi tai toimittajaksi haaveillut Niemi pyrki Teatterikorkeakouluun seitsemän kertaa, kunnes kahdeksannella tärppäsi.

”Kun olin tehnyt päätöksen, että tämä on mun juttu, työkokemus rentoutti vähän. Että tähän työhön on myös toisia väyliä. En ollut aivan hampaat irvessä ja ihan tukossa menossa pääsykokeisiin.”

Jo opiskeluaikana Niemi on hankkinut tuloja lukemalla äänikirjoja muun muassa Book Brothersille ja Silenciolle. Tämän vuoden aikana kuulijoille on tulkittu lähemmäs 20 kirjaa.

Se kuulostaa paljolta; aikaahan vie jo tekstiin syventyminen ja tulkinnan rakentaminen, rytmi, äänensävyt, henkilöiden puhetavat, harjoittelu…

”Tekstiä ei juuri koskaan saa etukäteen. Lukemiseen ei pysty valmistautumaan; otan tekstin vastaan samaa tahtia kuin sitä luen. Usein huomaan vasta jälkikäteen, että en tajunnut tuota tai tuota pointtia, otetaan uusiksi. On paljon vaihtelua siinä, mitä kustantajat toivovat lukutavalta. Osa haluaa aika monotonista tulkintaa kautta linjan. Lastenkirjoissa olen saanut revitellä niin paljon kuin haluan. Se on ihanaa! Mutta jos toivotaan kovin asiallista luentaa, rytmiin on hankalampi päästä.”

Jos lukijan tulkinta poikkeaa kuulijan omasta tulkinnasta, se voi katkaista koko kuuntelusession. Niemi huomauttaakin, että ääni on hyvin henkilökohtainen asia. Äänikirjoja kuunnellessa se tulee suoraan ihmisen korvaan, mikä tietysti on hyvin intiimiä.

”Ainoaa oikeaa tapaa lukea ei voi olla. Luin äskettäin Krista Kososen kanssa Nuorille tarkoitetun Kalevalan uudelleen tulkinnan nimeltä Satalatva. Saimme jopa tehdä sen äänittäjän kanssa, ja se tietysti helpotti työtä. Siihen meni yksi päivä.”

Normaalisti Niemi ja hänen kollegansa äänittävät luentansa itse.

”Otan uudestaan tarvittaessa. Olen myös siivooja, joka putsaa äänityskopin ja pinnat.”

[- – -]

Näin Emma Castrénin lokakuussa Kuopion kaupunginteatterin hurmaavan kuvaelmallisessa Agnesissa. Kahden koulutytön kolmiodraamaan päätyvän kasvutarinan on ohjannut Juha Hurme. Hän on luonut Minna Canthin novellin pohjalta kirpeän humoristisen esityksen, jossa Castrén esittää tavanomaiseen tyytyvää Liisiä vahvasti ja oivaltavasti. Hän löytää roolista vivahteita ja vahvuutta, joita esityksen tyylilaji ei välttämättä sisällä. Toisaalta saamme nähdä myös riemastuttavaa fyysisyyttä. Katsomoon välittyy, että näyttelijöillä on suorastaan hauskaa.

”Oli meillä”, todistaa Castrén.

”Aloimme treenata esitystä huhtikuun lopulla, kesällä oli tauko ja elokuussa ensi-ilta. Aikataulu oli juuri sopiva, että saimme teoksen tehdyksi ja esitetyksi koronasta huolimatta.”

Castrén valmistui näyttelijäksi ja teatteritaiteilijaksi ranskalaisesta École Internationale de Théâtre Jacques Lecoq -koulusta vuonna 2016 ja teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 2020. Ranskaan hän päätyi haettuaan lukion jälkeen Tampereen Nätylle kerran ja Teatterikorkeakouluun kolme kertaa.

”Halusin näyttelijäksi eikä minulle ollut väliä, valmistunko Helsingistä. Tärkeintä ei ollut Teak vaan se asia, näytteleminen. Ajattelin, että koska minulla on ranskan kielen taito, lähden kokeilemaan muualle ja hain Lecoqiin.”

Usein törmää väitteeseen, että muualla kuin kotimaassa kouluttautuminen estää pääsemästä Suomessa piireihin ja saamasta työmahdollisuuksia. Castrénkin tunnistaa, että hänen tilanteensa muuttui, kun hän saattoi sanoa opiskelevansa Teakissa.

”Se oli kuin salasana. Silti koen ulkopuolisuutta, kun olen ollut vain maisterivaiheessa Teakissa enkä pyörinyt koko viittä vuotta siinä myllyssä. Esimerkiksi ennen Teakiin pääsyä eräässä roolitus-palvelussa minulle sanottiin, ettei minua voi laittaa ammattilaisten puolelle, koska en ole käynyt Teatterikorkeakoulua enkä Nätyä, vaikka olin jo valmistunut Lecoqista.
Minut taidettiin laittaa harrastaja-puolelle. Se tuntui todella nöyryyttävältä.”

Castrén ei alkuun saanut osallistua Teatterikorkeakoulun maisterivaiheen pääsykokeisiinkaan, koska Lecoq on yksityinen koulu eikä siellä jaeta opintopisteitä, joiden perusteella arvioidaan, voiko tutkintoa pitää kandidaatin tutkintoa vastaavana.

”Valitin päätöksestä eri tahoille ja vetosin yliopistolakiin ja siihen, että pääsisin edes näyttämään, mitä osaan. Lopulta sain osallistua. Toki minun maisterivaiheeni oli ensimmäinen lajiaan Teakissa. Aiemmin siellä oli ollut vain yksittäisiä maisteriopiskelijoita.”

Lue koko Minna Tawastin tekemä haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 8/2021.