Esittävät taiteet eivät ole saaneet niille kuuluvaa asemaa osana kansallista kulttuuriperintöä. Tämä näkyy tiedeyliopistojen resursseissa. Teatterintutkimusta opetetaan Suomessa vain yhdessä yliopistossa. Helsingin yliopiston teatteritieteen professori Hanna Korsberg kirjoittaa alan tilasta.
Muutama vuosi sitten saksalainen kollegani kertoi, että Saksassa on 26 teatteritieteen professoria. Alaa on mahdollista opiskella useissa yliopistoista. Täsmennän, että tarkoitan teatteritieteellä teatterin, tanssin, sirkuksen tai esitystaiteen tieteellistä tutkimusta, jossa tutkija ei tarkastele omaa taiteellista työtään. On selvää, että lukuun vaikuttaa Saksan asukasluku, noin 83 miljoonaa, mutta määrä on huomattavan suuri.
Tällä hetkellä Suomessa on kokoonsa nähden vireä ja kansainvälisesti julkaiseva teatterintutkijoiden joukko. Mutta yliopistoissa, jos missä, teemme tulevaisuustyötä, ja juuri siksi alan tulevaisuus askarruttaa. Ennen vuotta 2010 teatterin ja draaman tutkimuksen vuotuinen sisäänotto Tampereen yliopistossa oli 12 opiskelijaa ja teatteritieteen Helsingin yliopistossa 9 opiskelijaa. Tällä hetkellä teatteritiede on mukana tutkinto-ohjelmassa vain Helsingin yliopistossa. Sielläkin ennustettavuus vuosittain valmistuvien määrästä on muuttunut haastavammaksi siksi, että ainoalla tutkinto-opetusta antavalla taholla, teatteritieteellä, ei ole omaa sisäänottoa. Nykyinen tilanne johtaa vääjäämättä asiantuntijavajeeseen taiteellista työtä tukevissa tehtävissä ja tämä huoli tulee koko esittävien taiteiden kentän jakaa.
Eri yhteyksissä on käyty keskustelua Taideyliopiston ja taiteiden tutkimuksen välisestä työnjaosta ja sitä on käsitelty erilaisissa selvityksissä. Teatteritieteen ja Teatterikorkeakoulun välillä työnjako on selvä. Teatterikorkeakoulu on vastannut yhdessä Tampereen yliopiston Nätyn kanssa taiteilijakoulutuksesta ja teatteritieteestä on valmistunut asiantuntijoita teatterin, tanssin, sirkuksen ja esitystaiteen kentän taiteellista työtä tukeviin tehtäviin.
Tampereen yliopiston lakkautettua teatterin ja draaman tutkinto-opetuksen tilanne on tuntunut absurdilta. Teatteritieteellä on kaksi vakinaista tehtävää, minun professorina ja Johanna Laakkosen yliopistonlehtorina. Tampereen yliopistossa on teatterin ja draaman tutkimuksen yliopistonlehtori, mutta Tampereen yliopistossa ei ole tutkinto-ohjelmaa, jossa teatterin ja draaman tutkimusta voisi opiskella kandi- tai maisteritutkintoon tai jatkaa tohtorintutkintoon. Koska kirjoitan tätä, Juha Jokelan mainiota Dosentit-näytelmää lainaten kuukausipalkan ja työterveyshuollon omaavana, haluan tehdä selväksi, etten surkuttele omaa tai kollegani osaa. Kyse ei ole siitä, missä muutama yksilö tekee työtään. Sen sijaan ihmettelen tilannetta, jossa teatterimaana itseään pitävän Suomen yliopistokentällä teatterintutkimus ylipäätään perustettiin itsenäisenä alana Suomessa vain kahteen tiedeyliopistoon, Helsingin ja Tampereen yliopistoihin (joskin Turun yliopistossa tehtiin teatteria käsittelevää tutkimusta Irmeli Niemen ollessa kirjallisuustieteen professori). Siis vain kahteen tiedeyliopistoon, joista toisesta ala ajettiin vähitellen alas 2010-luvun aikana.
Kysymys, miksi teatteritiede on tilanteessa, jossa sitä opetetaan vain yhdessä yliopistossa, on vaivannut minua pitkään. Uskon, että se ainakin osittain liittyy taiteenlajin tapahtumaluonteeseen. Esittävät taiteet eivät ole tähän asti saaneet niille kuuluvaa asemaa osana kansallista kulttuuriperintöä. Niiden arvo on vaikeampi hahmottaa kuin maalauksen tai kirjan kaltaisen pysyvän objektin. On mahdollista, että nämä arvostukset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, miten esittäviä taiteita on korona-ajan kurimuksessa kohdeltu, mutta myös siihen, miten tarpeellisena alan koulutusta tiedeyliopistoissa pidetään. Teatteritiedettä ei mainita OKM:n asetuksessa, joka täsmentää yliopistojen koulutusvastuuta. Toisin sanoen millään yliopistolla ei ole erityisesti sille määriteltyä velvollisuutta huolehtia alan osaajien koulutuksesta.
Useimpien muiden taiteenalojen kohdalla koulutusohjelmia ja henkilökuntaa on eri yliopistoissa jopa moninkertaisesti enemmän ja näiden alojen taiteilijat voivat jatkossakin luottaa siihen, että heidän työtään tukee tarpeellinen määrä riittävästi perehtyneitä asiantuntijoita. Myös tutkimuksen jatkuvuus edellyttää riittävää peruskoulutusta.
Mielestäni taiteiden tutkimuksen kentällä ei ole yhtään turhaa tehtävää kaikki Suomen yliopistot huomioon ottaen. On vaikea kuvitella, että Suomessa olisi vain yksi professori ja yksi yliopistonlehtori esimerkiksi kuvataidetta käsittelevän tieteen tai kirjallisuustieteen tutkimukseen ja opetukseen. Millaiset vaatimukset ja odotukset näitä oman alansa ainoita tehtäviä kohtaan olisivat, jos ajatuksena olisi, että tehtävissä tulisi hallita niin maantieteelliset alueet, historialliset aikakaudet, tyylisuunnat, lajityypit, osa-alueet kuin alati muuttuvat muodotkin? Sanalla sanoen: kaikki.
Teatteritiede kuuluu hakukohteena Taiteiden tutkimuksen kandiohjelmaan, jossa elokuva- ja televisiotutkimuksen, estetiikan, musiikkitieteen, teatteritieteen ja yleisen kirjallisuustieteen yhteinen sisäänotto on 50 opiskelijaa. Se, miten opiskelijat jakautuvat eri opintosuuntiin, ei ole koulutusohjelman päätettävissä, sillä ohjelman sisällä ei voi olla kiintiöitä. Opiskelijat valitsevat oman kiinnostuksensa mukaan, mitä haluavat opiskella.
Laaja-alaisiin koulutusohjelmiin siirtyminen oli niin kutsutun Iso Pyörä -koulutusohjelmauudistuksen myötä välttämättömyys. Pidän teatteritieteen sijaintia Taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmissa perusteltuna. Taiteiden tutkimuksen aloilla on riittävästi yhteistä, jotta yhteiset sisällöt ovat mielekkäitä ja aidosti eri alojen opiskelijoita hyödyttäviä. Yhteisten opintojen tuoma hyöty nojaa kuitenkin opiskelijoiden asiantuntemuksen kehittymiseen eri alojen substanssiosaamisessa.
Taiteiden tutkimus kiinnostaa. Keväällä 2021 kandiohjelman 50 aloituspaikkaa tavoitteli 773 hakijaa. Maisteriohjelmahaussa tarjottavaa viittä opiskelupaikkaa haki 49 opiskelijaa. Loput maisteriohjelman paikat varataan kandiohjelmasta valmistuville, sillä opiskeluoikeus myönnetään Suomessa suoraan ylempään korkeakoulututkintoon asti.
Motivoituneet ja opiskelupaikastaan kilpailleet opiskelijat ovat yksi tärkeimmistä päivittäisistä ilonaiheista taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmissa. Alat kiinnostavat muutenkin: yhteistyössä Avoimen yliopiston kanssa toteutettavalla ja taiteiden tutkimuksen kandiohjelman ensimmäisen vuoden opiskelijoille pakollisella Johdatus taiteiden tutkimukseen -kurssilla on tänä syksynä 160 opiskelijaa. Heistä siis vain 50 on kandiohjelmamme tutkinto-opiskelijoita, 110 opiskelijaa tulee joko Avoimesta yliopistosta tai humanistisen tiedekunnan muista koulutusohjelmista. Avoimen yliopiston kanssa tehtävä yhteistyö on elinehto sille, että opetusta saadaan. Kahden tehtävän työpanos opetuksen osalta ei voi kattaa kaikkea tarvittavaa opetusta määrän eikä alan vaatiman laajuuden takia. Monitaiteista teatteria ei voi tarkastella vain keskittymällä johonkin esityksen osa-alueeseen, vaan opetuksessa vaaditaan asiantuntemusta kaikilta esityksen osa-alueilta.
Paljon keskustelussa ollut akateeminen vapaus on länsimaisen yliopistolaitoksen perusarvo. Tutkimuksen ja opetuksen tulee olla riippumatonta ideologisesta, poliittisesta ja taloudellisesta vallasta. Myös yliopistolain 2§:n mukaan tehtävänä on “edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”. Lisäksi “yliopistojen tulee tarjota mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta”.
Toteutan akateemista vapautta valitsemalla itse tutkimusaiheeni. Olen teatterihistorian tutkija. Tutkimus tapahtuu niin suurelta osin työajan ulkopuolella, että on oma päätökseni, mihin ajan käytän. Pidämme kollegani kanssa kursseja eri aiheista ja ne perustuvat tutkimukseen, mutta olisi mahdotonta rajata opetusta vain omien tutkimustemme erityiskysymyksiin.
Opiskelijat saavat valita itse tutkielmiensa ja väitöskirjojensa aiheet. Heidän on voitava seurata omia kiinnostuksenkohteitaan ja kehittää asiantuntijuuttaan opintojen edetessä. Se on eettisesti ainoa mahdollinen vaihtoehto, joka pitää sisällään kompromisseja: teemme parhaamme eräänlaisina yleisohjaajina, mutta kahden henkilön on mahdotonta perehtyä syvällisesti kaikkiin alan kysymyksiin. Ratkaisu tuottaa meille lisätyötä ja pakottaa opiskelijat itsenäisempään työskentelyyn kuin niillä aloilla, joissa opiskelijat voivat valita ohjaajan erityisasiantuntemuksen perusteella. Tutkintoon kuuluu jonkin verran työelämäopintoja, harjoitteluja ja kursseja, jotka tukevat asiantuntijaksi kasvamista, ja näitä toteutetaan jatkossakin yhteistyössä kentän kanssa.
Viimeistellessäni tätä kirjoitusta Akavan Erityisalat ottivat kantaa humanistisen koulutuksen puolesta (21.9.2021). Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry totesi, ettei yhteiskunnalla ole varaa menettää taiteiden tutkimuksesta valmistuvien moniosaajien korvaamatonta panosta. Se on helppo allekirjoittaa, kun katsoo, minne teatteritieteen alumnit ovat sijoittuneet. Taideyliopiston lahjoitusvarakampanjan puhuttelevaa iskulausetta “sinun tuellasi taiteella on tulevaisuus” mukaillen voisi sanoa, että dramaturgi, talous- ja sopimuskoordinaattori, pääjohtajan assistentti, tuottaja, toiminnanjohtaja, arkistonhoitaja, viestintäpäällikkö, päätoimittaja, tiedottaja, kansainvälisten asiain päällikkö, toimitusjohtaja, teatterikuraattori, tekstisuunnittelija, vastuullinen tuottaja, kotimaisten asioiden päällikkö, museolehtori, viestintä- ja yhteyspäällikkö, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, tutkija, toimittaja, managing director, tilastonlaatija, tiedotus- ja markkinointikoordinaattori, tutkimus- ja hallintokoordinaattori, vastaava arkistonhoitaja, talous- ja hallintopäällikkö ja monet muut, sinun työlläsi esittävillä taiteilla on tulevaisuus.
Hanna Korsberg
