Koronavuonna esitysarvioilta vapautunut tila ei välttämättä ole kulttuuri­toimittajan käytössä, kriitikot muistuttavat. He surevat taiteilijoiden tilannetta ja tahtovat elävät esitykset takaisin.

Turun Sanomien kulttuuritoimittaja, kriitikko Irmeli Haapanen, freelance-toimittaja Aune Waronen ja Aamulehden feature-toimittaja ja kriitikko Anu Ala-Korpela ovat kokeneet koronarajoitusten vaikutukset työssään.

”Viime vuoden kevät ja varsinkin kesä ilman teatteria tuntui jopa ylelliseltä, kun vapaa-aikaa oli iltaisin enemmän. Kun teattereihin taas syksyllä pääsi, tottui jo melkein normaaliin, ja siksi marraskuun uudet kiristykset yllättivät ja harmittivat”, kertoo Haapanen.

”Koronavuoteen osui muuttoni Pohjanmaalta pääkaupunkiseudun tuntumaan. Esitystauko on tuntunut helpottavaltakin, koska vierailuihini teatterissa on aina liittynyt vähintään sadan kilometrin ajo sekä pimeyden ja kelien jännittäminen. Yhtäkkiä olen saanut olla paikoillani, mikä ei ole vain huono asia”, Waronen toteaa.

Kaikki kolme haastateltavaa ovat kuitenkin kaivanneet katsomoon.

”Olen kaivannut eläviä esityksiä kuin hullu. Olen kaivannut ulko-oven kolahdusta, kun saavutaan teatterille; narikkaa, lippujen tarkistusta, paperisia käsiohjelmia, tuttuja, puheensorinaa kummassa akustiikassa. Olen kaivannut sitä, kun valot sammuvat ja asetan pimeässä käsilaukkuni lattialle jalkojeni juureen”, kuvaa Ala-Korpela ja jatkaa:

”Puhumattakaan itse esityksistä. Olen tuntenut oloni surkeaksi, koska en ole päässyt katsomaan eläviä esityksiä. Esitysten katoaminen jonnekin on mystistä. Missä esitykset piileskelevät? Ei tällaisesta ollut mitään puhetta.”

Esittävistä taiteista kirjoittavat ja esityksiä arvioivat kulttuuritoimittajat kokevat olevansa aina jollakin tavoin “samalla puolella” tekijöiden kanssa. Niin korona-aikanakin.

”Olen seurannut järkyttyneenä kulttuurialan tilannetta”, sanoo Waronen.

”Tänä keväänä elävien esitysten kaipuu on kasvanut. Vaikka en yhtään halua lisätä ruudun ääressä viettämääni aikaa nykyisestä, striimien katsomismahdollisuutta arvostan. Pääsenhän siten näkemään esityksiä, joita en muuten näkisi”, kertoo Haapanen.

Etätöitä, lomautuksia ja uuden opettelua on kuulunut haastateltavienkin työvuoteen. Yhden tiedotusvälineisiin liitetyn ajatusharhan Haapanen haluaa vielä korjata:

”Olen nähnyt silloin tällöin sosiaalisessa mediassa taiteilijoiden harmittelua siitä, että mediat eivät kerro riittävästi ja kattavasti alan ahdingosta korona-aikana. Oletus lienee, että tilanne korjaantuisi, jos vain media hoitaisi tehtävänsä kunnolla.”

”Tällainen käsitys median vaikutusvallasta poliitikkoihin ja virkamiehiin on epärealistinen. Jos valtaa olisi, kulttuurin osuus valtion budjetissa olisi jo aika päiviä sitten ollut enemmän kuin vajaa prosentti. Niin paljon vuosikymmenten saatossa on kirjoitettu vapaan kentän ahdingosta sekä taiteen merkityksestä itseisarvona, hyvinvoinnin edistäjänä ja työllistäjänä”, Haapanen huomauttaa.

Lue Nina Jääskeläisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 4/2021.