Pia Rickman on läheisyyskoreografi. Työnkuva on uusi, mutta tullut ilmiselvään tarpeeseen. Intiimikohtausten rakentaminen näyttelijöille turvallisiksi ja katsojille uskottaviksi on ammattilaisten työtä.
Pia Rickman kiinnostui läheisyyden koreografioimisesta koska pitää läheisyyttä sisältävien kohtausten koreografiointia teoksen kerrontaa tukevana ja koordinointia osana teatteri-, tv- ja elokuva-alojen työturvallisuuden parantamista. Ensimmäiset hänen koreografioimansa läheisyyskohtaukset nähtiin Zaida Bergrothin ohjaamassa Tove-elokuvassa sekä pian ensi-iltansa saavassa, Kjell Westön romaaniin perustuvassa elokuvassa Rikinkeltainen taivas.
”Minulle läheisyys tarkoittaa kontaktia. Näyttelijäntyössä olemme tekemisissä usean läheisyyden tason kanssa. Ei voi olla kontaktissa, jos yhteys puuttuu – oli kyse henkisestä tai fyysisestä kontaktista. Fyysinen läheisyys on eniten sitä, mistä elokuva-alalla puhutaan. Teatterissa puhutaan laveammasta läheisyydestä”, määrittelee Rickman.
Kun Rickmania pyytää tarkentamaan, mitä kaikkea fyysiseen läheisyyteen kuuluu, saa listan, josta voi päätellä, että läheisyyskoreografin työssä on kyse siitä, miten olla ihminen ihmiselle:
”Siihen kuuluu kaikki seksuaalinen sisältö, seksin simulointi, itsetyydytys, seksuaalinen väkivalta, minkä tahansa tasoinen alastomuus, kaikki seksuaalisesti latautunut sisältö, riisuminen, kiihkeät suudelmat – vaikka mitään ei näkyisikään, ja sitten kaikki läheisyys, jossa on haavoittuvuustekijöitä, kuten ikä, kykeneväisyys, ihonväri, uskonto, sosiaaliluokka…”
Lue koko Minna Tawastin artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2–3/2021.
