Zoom-keskustelu Maria Sidin kanssa alkaa täsmälleen sovittuun aikaan lauantai-iltapäivänä.

Koronavuoden aikana etäyhteyksien ammattilaiseksi muuttuneen Tukholman kaupunginteatterin taiteellisen johtajan elämä on kiireistä, mutta eri tavalla kuin ennen.

 ”Olen vuoden pitänyt optimistisesti yllä tsempparihenkeä, ja vien eteenpäin digitaalisuutta lippu korkealla, mutta siitä huolimatta on myönnettävä, että ihmisillä alkaa olla taistelu-uupumusta”, huokaa Maria Sid ja myöntää, että jatkuva zoomailu vie häneltäkin voimia.

– – –

Tukholman kaupunginteatterissa on huone, joka on nimetty Vivica Bandlerin mukaan. 

Seinällä on Bandlerin muotokuva, jota Maria Sid on käynyt muutaman kerran tervehtimässä.

”Olen jutellut Vivicalle, että hei, minäkin olen yksinäinen ja vähän ulkopuolinen täällä.”

Teatterilegenda Vivica Bandler oli Tukholman kaupunginteatterin johdossa vuosina 1969-1980. Suomenruotsalaisen voimanaisen perintö muistetaan yhä. 

”Kun minusta tuli johtaja, täällä sanottiin, että puhun samalla tavalla kuin Vivica. Hän oli rakastettu johtaja ja silti jämäkkä. Ei teatteri saa olla mikään myshörna – viihdenurkkaus – niin kuin Bandlerilla oli tapana sanoa.”

Tuttuus tuskin johtuu vain suomenruotsalaisesta aksentista. Sekä Bandlerille aikoinaan että Sidille nyt johtaminen tarkoittaa tekoja, ei diskuteeraamista. 

”Helposti sama ympyrä ja rundgång vain jatkuu ja jatkuu. Minulla on hyvä muisti. Olen monet kerrat huomannut, että taas ollaan tekemässä päätöksiä niistä samoista asioista, joista on jo kertaalleen tehty päätös.”

”Haluan tuloksia ja myönnän, että olen välillä turhan nopea. Siksi on ihan hyvä, että myös minua jyrätään ja sanotaan että chilla nu lite”, nauraa Sid. 

Tasapainoon tarvitaan erilaisia näkökulmia ja toisten kunnioitusta. Siitä huolimatta keskustelu pitää osata panna poikki. 

”Pystyn siihen, mutta jotkut eivät pysty koskaan. Kun minulta joskus kysyttiin, että miten nyt koet tämän asian, niin olen vastannut että mitä! Te ette todellakaan halua tietää, mitä oikeasti tunnen!”

Lue koko Marketta Mattilan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2-3/2021.