Kokemusesityksissä myös katsojan keho on tapahtumapaikka. Osallistavia esityksiä valmistavan taiteen tekijän tai ruumiillisia tekniikoita opettavan
on otettava huomioon ruumista koskeva tieto.

Teatterikorkeakoulussa voi osallistua Nudity, gender and sexuality -kurssille, jossa alastomuutta, sukupuolta ja seksuaalisuutta opiskellaan kokemuksellisesti opettajien toimiessa myös osallistuvina kanssataiteilijoina. Consciousness and Art -kurssilla taas yhdeksi käytännön menetelmäksi on nimetty top/bottom, joka viitannee bdsm-tekniikoihin (sadomasokistiset tekniikat).

Uuden tanssin keskus Zodiakin työpajoissa on voinut tutustua alastomuuteen, kosketukseen, ruumiilliseen mielihyvään ja seksuaalisuuteen. Taiteen tekijöiden parissa aiheeseen on suuntautunut Todellisuuden tutkimuskeskus, jonka vuoden 2017 yhtenä tutkimussaarekkeena oli Sexlab – seksuaalisuuden laboratorio. Slutartist-kollektiivi on järjestänyt vuonna 2018 Ylioppilasteatterissa tapahtuman Slutting at Exploring Utopia, joka tutkii seksuaalisuutta, kehoa ja liikettä. 

Kyseinen kollektiivi esiintyi myös Teatterikorkeakoulun 75-vuotisjuhlissa performanssilla Pie Girl, johon sisältyi paikalla olijoiden mukaan 75 penetraatioaktia kynttilällä eri paikkoihin, kuten nenään, vaginaan ja käsien väleihin jääviin aukkoihin. Baltic Circle- ja Sivuaskel-festivaaleilla on ollut viime vuosina useita seksuaalisuussisältöisiä esityksiä, joissa raja yleisön ja esiintyjien välillä on ollut häilyvä.

Kokemusesityksissä osallistuja- tai katsojasuhde on erityinen. Osallistujan kokemus on olennainen osa esitystä ja voi vaikuttaa siihen. Esitystaiteessa on käsitetty jo pitemmän aikaa myös esitykseen osallistujan ruumis näyttämönä, tapahtumapaikkana. Tähän liittyvät olennaisesti esitykset, joka ovat kokemuksellisia ja saattavat sisältää koskettamista. 

Voidaan puhua kokemus- ja kosketusesityksen lajista, joka on vielä varsin nuori. Siinä traditionaaliset katsoja- ja esiintyjäpositiot muuttuvat. Puhutaan ennemminkin osallistujista, kokijoista tai kanssaesiintyjistä. Näissä esityksissä suhde ruumiiseen on erityinen. Osallistujan ruumis ei välttämättä ole enää koskematon, kuten perinteisissä teatterikatsomossa.

Olen aina ollut niin tekijänä kuin kokijana kiinnostunut esityksistä, joissa ruumis ja koskettaminen on olennaisesti mukana. Olen osallistunut useisiin esityksiin sekä työpajoihin, joissa minua on kosketeltu tai ohjeistettu koskettamaan toista osallistujaa. Näissä tilanteissa myös seksuaalisuus on ollut läsnä. Tässä kirjoituksessa huomion kohteena ovat seksuaalisuutta kokemuksellisesti käsittelevät ja yleisöä osallistavat esitykset, työpajat ja aiheeseen liittyvä opetus. Sivuan myös näihin kokemuksellisiin esityksiin liittyviä haasteita yleisemminkin. 

En siis tarkastele seksuaalisuuden käsittelemistä teemallisesti tai seksuaalisuutta esteettisenä valintana. 

Lisääntynyt kiinnostus ottaa seksuaalisuus ruumiillisesti ja kokemuksellisesti mukaan taiteeseen liittyy ainakin osittain laajempaan seksipositiiviseen liikehdintään, jonka ytimessä on purkaa seksiin liittyviä tabuja ja mahdollistaa seksuaalisuuden vapaa ja yksilöllisyyden huomioon ottava toteutuminen kaikille. Onkin tärkeää, että seksuaalisuus kuuluu kaikille ilman häpeää ja tabuja ja että seksuaalinen tasa-arvoisuus lisääntyy. 

mikä sitten tekee seksuaalisuuden piiriin kuuluvista harjoitteista erityisiä ja niiden käyttämisestä osana taidetoimintaa haasteellista? Kyse on oleellisista eroista taiteen ja seksuaalisuuden piiriin liittyvien tekniikoiden välillä. Taiteen tekemiseen sisältyy taitoja ja tekniikkaa, joiden opettamisessa on pitkä historia. Taiteen opetukseen taas sisältyy näiden taitojen ja tekniikoiden kriittinen tarkastelu, vertaisarviointi ja kehittäminen.

Seksuaalisuuteen liittyvien kokemuksellisten elementtien kohdalla näin ei ole ollut. Siksi etenkin seksuaalisuuteen liittyvä opetus on erityisen haavoittuvaista.

Seksuaalisuus on yksi inhimillisen elämän sensitiivisimmistä osa-alueista. Seksuaalioikeuksiin kuuluu esimerkiksi oikeus päättää omasta seksuaalisuudesta ja rajoista, oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi, kirjoittaa Väestöliitto Seksuaalioikeuksien määritelmässä vuonna 2016. Jokaisella on myös perustuslaillinen oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityiselämän suojaan. Miten huolehtia, että nämä oikeudet otetaan huomioon silloin, kun esityksessä tai opetuksessa on elementtejä, jotka liittyvät seksuaalisuuteen kokemuksen kautta? 

haastavaa tästä tekee ihmisen ruumiillisen kokemisen monitahoisuus. Sen perusteellinen ymmärrys liikkuu alueella, joka ei kuulu taiteen piirissä hankittuihin tietoihin ja taitoihin. Sen sijaan psykologinen, lääketieteellinen ja kulttuurinen ymmärrys ruumiin toiminnasta ja sen reaktioista auttaa ymmärtämään asiaa. Tämän lisäksi on huomattava, että kullakin osallistujalla on oma henkilöhistoriansa, joka on muokannut suhdetta ruumiiseen.

Esitysten tekijöiden on tärkeää pohtia eri mahdollisuuksia, joilla osallistuja voi vaikuttaa kokemukseensa ja joilla osallistujan ruumiillinen itsemääräämisoikeus voidaan turvata. Ennakkoon annetut ohjeistukset – luvan kysyminen, sen painottaminen, että on mahdollista sanoa ei tai keskeyttää toiminta, merkit, turvasanat ja nappulat – operoivat osallistujan tietoisuudessa tasolla, jolla osallistuja voi tehdä päätöksiä. 

On myös otettava huomioon toinen taso, johon nämä keinot eivät yllä, kutsutaan sitä sitten vaikka tiedostamattomaksi tai alitajuiseksi tasoksi. 

Harjoituksen tai esityksen aikaisen kokemuksen vaikutukset voivat tulla ilmi jälkikäteen, ja ne voivat olla ristiriidassa osallistujan reaaliaikaisiin reaktioihin nähden. Yhtenä syynä on se, että ihmisen kokemus omista rajoistaan ei ole pysyvä vaan alati liikkeessä. Osallistuja voi jatkaa osallistumistaan, vaikka kokemus olisi jo muuttunut hänelle epämiellyttäväksi. Toisin sanoen toiminta, joka alussa on ollut miellyttävää, voi tilanteen edetessä muuttua ahdistavaksi. Tällöin alussa annettu suostumus saattaa omassa mielessä estää tilanteen keskeyttämisen. 

On myös tiedostettava, että ruumista voidaan stimuloida siten, ettei henkilö itse voi vaikuttaa reagointiinsa. Yksi esimerkki tästä on kutittaminen. Moni tietää, miltä tuntuu, kun tulee vastoin tahtoaan kutitetuksi. Reaktio on usein naurua, vaikka tuntemus naurun takana voi olla inhottava, jopa tuskallinen.

Ruumis itsessään on haaste, sillä toisen ruumis on Toisen ruumis. Siihen meillä ei ole pääsyä. Emme voi hallita toisen kokemusmaailmaa. Voimme saada siitä tietoa ainoastaan tapahtuman jälkeen, ja jokainen kokija voi kertoa vain omasta kokemuksestaan. Tekijöinä emme siis voi jäädä kiinni vain omaan kokemukseemme emmekä siihen, mitä tapahtuu nyt-hetkellä.

Taiteen tekemisen tai opiskelun ulkopuolisessa tilanteessa ihminen todennäköisesti pystyisi ilmaisemaan rajansa selvemmin ja esimerkiksi poistumaan paikalta. Esityksessä tai taideopetuksessa tilanteen luoma sosiaalinen paine käyttäytyä oikein, pelko esityksen tai opetustilanteen pilaamisesta ja tarve esiintyä hyvänä katsojana tai opiskelijana voi johtaa siihen, että omat rajat tulevat ylitetyksi tavalla, jota ei toivoisi. Taide myös normalisoi ja oikeuttaa siihen liittyvän toiminnan. Taiteen konteksti voi näin muuttua yhdeksi esteeksi tilanteen keskeyttämiselle.

Osana esityksiä ja myös ruumiillisten tekniikoiden opettamista voidaan vastaukseksi tarjota mahdollisuutta keskustella omista kokemuksista. Taiteilija- tai opettajajohtoinen “rinkikeskustelu” ei kuitenkaan takaa todellista mahdollisuutta omien kokemusten jakamiseen. Sosiaalisen tilanteen tuomat vaateet sekä opettajan tai taiteilijan auktoriteettiasema vaikuttavat osallistujiin. Ne saattavat estää jakamasta kokemuksia, jotka sisältäisivät kritiikkiä tai kyseenalaistaisivat koetun. 

Opettaja tai taiteilija saattaa pitää tilannetta avoimena, sallivana ja tasa-arvoisena. Sellainen se ei osallistujien mielestä välttämättä ole.

En ole havainnut suomalaisella taidekentällä juurikaan seksuaalitekniikoiden ja seksuaalisuuden kokemukselliseen käsittelyyn liittyvää kriittistä ajattelua ja pohdintaa. Kyse on myös seksuaalisuutta laajemmasta fyysisestä kokemuksesta. Jokaisen taiteen tekijän, joka opettaa ruumiillisia tekniikoita tai tekee ruumiillisesti osallistavia esityksiä, on otettava huomioon tieto, joka koskee ruumista: ruumiin ajallisuus, jälkikätinen reagointi, tiedostamattomat reaktiot, ruumiin reaktiivisuus ja sen ero kokemukseen tilanteesta, ruumiin yksilöllinen kokeminen ja henkilöhistorian vaikutukset, ruumiiseen paikantunut traumahistoria, rajojen vetämisen mahdottomuus suhteessa tiedostamattomaan osaan itseä sekä ruumiin mekaaninen luonne suhteessa fyysiseen stimulointiin. 

Näiden lisäksi on syytä arvioida kriittisesti oman toiminnan perusteita ja lähtökohtia. Pidänkö omia kokemuksiani välineenä, jonka kautta asioita tarkastelen? Ohitanko haastavat kysymykset esimerkiksi paheksuntana, jonka juuret ovat luutuneissa ja vanhakantaisissa näkemyksissä? 

Edellä kirjoitettu voi saada pohtimaan, mitä tapahtuu taiteen vapaudelle. Tulenko tekijänä amputoiduksi tai ylivarovaiseksi siten, että se tuhoaa luovuuteni? Ajattelen kuitenkin, että ymmärrys ruumiin kompleksisuudesta ja monitahoisuudesta ennemminkin laajentaa ilmaisun mahdollisuuksia kuin kaventaa niitä.•

Irene Kajo

Kirjoittaja on Taideyliopiston Teatteri-korkea-koulun taidepedagogiikan lehtori ja esitys-taiteilija