Antti Majava on Kuvataideakatemiasta maisteriksi valmistunut kuvataiteilija ja tällä hetkellä monitieteisen ympäristötutkimuksen tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistossa. Hän kuuluu myös tieteen ja taiteen tekemisen ja tutkimisen muotoja yhdistävään Mustarinda-yhteisöön.

BIOS-tutkimusyksikössä Majava tutkii yhdessä seitsemän muun tutkijan kanssa globaalin ympäristökriisin vaikutuksia yhteiskuntaan ja kehittää yhteyksiä tiedekentän, päättäjien ja muiden toimijoiden välille, jotta materiaaliset reunaehdot, etenkin ympäristötieto, otettaisiin paremmin huomioon.

– – Majava tietää konkreettisia keinoja, joilla pienentää taiteen ympäristöjalanjälkeä.

”Meidät on pakotettu turbovaihteella säntäämään maailmalle. Tämä liittyy EU:n liikkuvuusihanteeseen, vaikka taidekenttä on jo 1900-luvun alussa ollut kansainvälistä. Ei silloin ollut mikään ongelma se, että koko ajan ei reissattu.”

Verkostoitumistapaamiset ja pikamatkustaminen ovat Majavan mukaan pääosin turhaa hössötystä. Matkustamisessa ja verkostoitumisessa soisi laadun korvaavan määrän.

”Paikasta toiseen siirtyily on rasittavaakin, se heikentää luovan työn edellytyksiä. Mustarinda-yhteisömme on saanut kansainvälisistä verkostoverkostohankkeista vain rajallisesti hyötyä. Kaikki merkittävä on syntynyt henkilökohtaisten ja kollegiaalisten syväkontaktien ja paneutuneiden pitkään kestäneiden matkojen kautta.”

Taidekentän rahoitusrakenteessa on Majavan mukaan paljon korjattavaa.

” – – Yksilöltä ei pidä vaatia koko ajan jonkin uuden teoksen luomista. Rahoitukseen sidottu vaatimus tehdä järjettömän paljon merkitsee sitä, että laatu ja taiteilijan jaksaminen väistämättä kärsii. On tiedostettava, että monen mielikuvituksen tuotteen, idean, on syytäkin jäädä mielikuvituksen tasolle. Kaikkea ei voi eikä pidä toteuttaa.”

Tästä päästään kysymykseen, kuinka laatua voi arvioida taiteessa.

”Mustarindan on ollut vaikea löytää kriteeristöä, jonka perusteella toiminnan onnistumista tai epäonnistumista mitattaisiin. Tämä tekee kehittämisestä vaikeaa. Organisaatioiden kohdalla olisi todella tarpeellista käydä toiminnasta ja sen kehittämisestä jatkuvaa keskustelua rahoittajien kanssa. Pitäisi myös olla joitakin laajempia tavoitteita sen suhteen, miten taidetoimintaa Suomessa halutaan kehittää ja kohdistaa rahoitusta näiden tavoitteiden mukaisesti. Eikä hajanaisesti mihin sattuu.”

Lue koko Nina Jääskeläisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 1/2020
Kuvassa Mustarinda-yhteisön Metsänäyttämö-tapahtuman Puuooppera, kuvaaja Janne Körkkö