Näyttelijä Elina Knihtilä on toiminut Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professorina vuodesta 2013 lähtien. Vuoden 2018 maaliskuussa hänen työparinaan aloitti ohjaaja Kristian Smeds. Nyt he kertovat, miten näyttelijäntaiteen opetus Teatterikorkeakoulussa on muuttunut, mitä siellä tehdään ja mitä on tulossa.
Kristian Smeds, sinut valittiin ohjaajataustaisena teatterintekijänä näyttelijäntaiteen professoriksi. Mitä sellaista näyttelijäopiskelijat saavat nyt, mitä he eivät aiemmin ole saaneet?
KS: Se, että olen läsnä opetuksessa, tuo mukanaan sen, että opiskelijat pääsevät välittömästi työskentelemään myös ammattiohjaajan kanssa. Haluan olla rakentamassa positiivista ohjaaja-näyttelijä-suhdetta. Sellainen ajattelutapa, että ohjaaja ja näyttelijä olisivat jotenkin vastakkaisissa leireissä, on todella vanhanaikainen. Minun teatterikäsitykseni mukaan ohjaajan tärkein työtoveri on näyttelijä. Ainakin minulla antoisimmat työsuhteet ovat aina olleet näyttelijöiden kanssa.
Elina Knihtilä, miten näyttelijöiden koulutus on muuttunut niistä ajoista, kun itse opiskelit? Mitä nyt on pinnalla?
EK: Se, mikä on muuttunut – ja miksi on hyvä, että Kristian on mukana tässä meidän koulutusohjelmassa – liittyy olennaisesti tässä ajassa oleviin ilmiöihin. Tällä hetkellä puretaan paljon käsitystä vallasta ja vallankäytöstä. Siihen liittyy #metoo ja erilaiset hierarkioihin ja rakenteisiin liittyvät asiat, joita nyt putsataan.
Osittain selvitetään vanhoja sotkuja, jotka eivät liity tämän hetken nuoriin mitenkään. Monet ilmiöistä ovat sellaisia, etteivät he edes voisi käsittää niitä. Ne ovat vähän sellaisia intti-juttuja, kun kerrotaan, miten 90-luvun alussa ohjaaja karjui ja muuta. Sellainen johtaminen on ollut normi silloin, ja auktoriteettia on ilmaistu tietyllä tavalla. Myös näyttelijän positio suhteessa autoritääriseen ohjaajaan on ollut toisenlainen kuin nykyisin.
Lue koko Matti Tuomelan tekemä haastattelu T&T+S-lehdestä 8/2019.
