Lavastaja Markus Tsokkinen on tehnyt yhteistyötä ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa ennen Kolmea sisarta Kansallisteatterin Vanja-enossa (2014) ja Mahdollisissa maailmoissa (2016). Hän kertoo suunnittelevansa lavastuksen ensisijaisesti ohjaajalle, muulle suunnittelevalle työryhmälle ja näyttelijöille.
”Olen tehnyt saman huikean suunnitteluryhmän kanssa töitä aiemminkin ja useimmiten prosessi on pysynyt kalkkiviivoille asti muuttuvana, arvaamattomana ja kiinnostavana. Jätänkin usein ’aukkoja’ tai pelivaraa, jotta muutoksiin ja uusiin ideoihin on mahdollista reagoida loppuun saakka. Tällaisen väljyyden sisällyttäminen omaan ajatteluun on välttämätöntä, jotta oma näky on sovitettavissa yhteiseen visioon. Sillä lopulta aina itse esitys on se kuningas, jota koko työryhmän on palveltava.”
Kolmen sisaren lavastuksen perustana toimii sisarusten ja heidän veljensä perheen koti, joka muuttuu tarinan edetessä. Talon lisäksi skenografiaa hallitsevat livekuvaa välittävät valtavat screenit.
Näkymän leikkaa keskeltä kahtia näyttämöaukon levyinen, kolmeen kuvaan jaettu screeni, jossa neljälle eri live-kameralle näyttelevä ensemble esitellään hyökyaaltomaisessa informaatiotulvassa. Erinomaisella kameranäyttelemisellä ja Ville Seppäsen kuvasuunnittelulla saatiin esityksen alkuun raikas ja energinen ote, joka oli mahdollisimman kaukana koko suunnittelijaryhmän kammoamasta ”samovaari-stagnaatiosta”.
Lue koko Katri Tanskasen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 5/2019.
Kuva: Tuomo Manninen
