Niki Matheson luotsaa nyt kulttuuritehdasta.

Kulttuuritehdas Korjaamon Helsingin juhlaviikkojen kylkeen järjestämää teatterin kansainvälistä Stage-festivaalia ei tänä syksynäkään nähdä. Stage aloitti vuonna 2007 ja järjestettiin viimeisen kerran vuonna 2017. Korjaamon toimitusjohtaja Niki Matheson kertoo, että kunnianhimoisen kansainvälisen teatterifestivaalin toteutus vaatii vakaata rahoituspohjaa, jota ei saatu toivotulle tasolle.

”Näyttämöesitykset ovat niitä kalleimpia. Emme saaneet julkista osarahoitusta tarpeeksi, jotta olisimme saaneet toiminnan kannattaviksi.”

”Sen sijaan päätimme kehitellä uudenlaista tapahtumamuotoa ja järjestimme tämän vuoden helmikuussa uuden Sanoin-puhefestivaalin.”

Sanoin-festivaali keskittyy verkkosivujensa mukaan ”uudenlaiseen, vallattomaan puheeseen” , livejournalismiin ja podcasteihin.

Matheson aloitti Korjaamon toimitusjohtajana tämän vuoden alussa. Hänellä on takanaan yli 20-vuotinen ura taide- ja kulttuuriorganisaatioiden, tapahtumien ja festivaalien parissa, joista viimeiset 12 vuotta Helsingin juhlaviikkoja toteuttavan säätiön hallintojohtajana. Hän haluaa viedä Korjaamoa eteenpäin sen perusidean mukaisesti.

”Olemme nykyaikainen kulttuurikeskus, jossa voi kokea urbaanin kulttuurin ilmiöitä tapahtumissa ja konserteissa hyvän ruuan ja juoman äärellä. Kehitämme tulevaisuudessa erityisesti festivaalikumppanuuksia.”

Matheson sanoo, että monipuolisen ohjelmatoiminnan riskien arvioiminen on jatkuva haaste.

”Mitkä asiat vetoavat ihmisiin ja mitkä eivät. Luotan ensisijaisesti osaaviin kollegoihin ja yhdessä tekemisen voimaan. Tarvittaessa teemme nopeita suunnanmuutoksista, mikä on tällaisen yksityisen toimijan suurimpia etuja.”

Mathesonin henkilökohtainen suhde teatteriin on vahva. Hän kaipaa lisärahoitusta vapaalle kentälle.

”Viihdyn itse pienemmissä katsomoissa ja kokeilevissa esityksissä; erityisesti vapaan kentän toimijat ovat aina olleet lähellä sydäntä. Onneksi Helsingissä tarjonta on runsasta. Teatterin saralla seuraan erityisesti, mitä Q-teatteri, teatteri Takomo, Universum-kollektiivi ja Baltic Circle -festivaali tekevät. Kiitos sitkeille taiteilijoille, joilla on tarve tehdä ja jakaa taidettaan. Sitä tarvitaan tässä maailmassa.”

Kulttuuritehdas Korjaamoa pyörittävä Korjaamo Group Oy on osa kaupunkielämän kehitys- ja sijoituskonserni Töölö Urban Oy:tä, johon kuuluvat Allas Sea Pool, Korjaamo Kino, Sofia Future Farm ja Jääpuisto Ice Park.

Minna Tawast