Pekka Heikkisen konditoria-kahvilan ovi käy tiheään. Sisään astuu yksi toisensa jälkeen eläkeikäisiä miehiä, jotka jäävät pullakahville. Naiset ostavat leipää ja leivoksia kotiin. Kysyn, saako herkullisen näköisiä rieskarullia muulla kuin lihatäytteellä. “On siellä mukana salaattia”, vastaa ystävällinen myyjä iloisesti.

Kahden päivän aikana Kajaanissa vertailtiin tanssiorganisaatioiden toimia omaan toimintaan sekä nähtiin paikallisen Routa Companyn taiteellisen johtajan, Saku Koistisen, koreografia SetUp. Hän tanssi dueton vaimonsa Laura Koistisen kanssa; säestäjänä toimi taitava bandeonisti Philippe Ollivier. Duetto oli yhtä aikaa vahva ja herkkä, virtaavasti tanssittu esitys rakentamisesta ja kuolemasta. Siitä saattoi myös halutessaan lukea tuntoja taiteen tekemisestä, taistelusta, jaksamisesta ja periksi antamisesta.

Sitähän se on varsinkin nyt, kun vos-uudistus ja epävarmuus koskettaa suoraan tai epäsuorasti kaikkia. JoJo – Oulun tanssin keskus ja Routa ovat ryhtyneet panemaan toimeen muutoksia, joiden toivotaan kantavan ryhmiä ja aluekeskusta uudistuksen myrskyissä.

Routa Company on osa Pohjoista tanssin aluekeskusta, jonka muodostavat sen lisäksi JoJo, Pyhäsalmen Tanssi ry ja Tanssiteatteri Rimpparemmi. Keskuksen laajaa toiminta-aluetta ovat nykyisin Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi.

Vuonna 2004 aloitetulla aluekeskustoiminnalla pyritään tanssin rakenteiden vahvistamiseen, ammattilaisten työtilaisuuksien lisäämiseen sekä tanssitaiteen ja -kulttuurin kehittämiseen. Taiteen edistämiskeskus myöntää seitsemälle aluekeskukselle vuosittain toiminta-avustusta, jota Pohjoinen aluekeskus sai 176 000 euroa vuonna 2017. Se jaetaan kuitenkin satelliittiorganisaation neljän toimijan kesken, joten ryhmää kohti summa ei ole suurensuuri.

Pohjoisen tanssin aluekeskus on ainoa, joka muodostuu useasta ryhmästä.

”Aluekeskus on toiminut kuten alunperin ajattelimmekin, eli kaikki toimivat omalla tavallaan ja kokonaisuus muodostuu siitä. Yhteistuotantoja meillä ei loppujen lopuksi ole kovin monta. Tapaamme vuosittain ja keskustelemme. Ala ammattilaisfoorumi Kiertoliikkeeseen liittyviä tehtäviä jaamme keskenämme, ja esitykset kiertävät satelliitin sisällä”, kuvaa JoJon toiminnanjohtaja Helena Lindqvist.

Lue koko Minna Tawastin artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2018. Kuva esityksestä Saviruukku, kuvaaja Pekka Karjalainen.