Kävin värjöttelemässä Barcelonassa ennen vappua. Jonotin yli tunnin Picasso-museoon sateessa. Gaudit lämmittivät. Ikuisesti rakentuva Sagrada Familia on kummastuttava. Miten katolinen kirkko on voinut antaa luvan pistää kirjavia torttuja torniensa huipuille?

Luin matkalla taiteilija Henry Wuorila-Stenbergin omaelämäkirjan Hämärän näkijä. Nimi tulee eräästä hänen maalauksestaan. Kirja on päiväkirjamainen tirkistys erään taiteilijan sielun anatomiaan, missä myllertävät kaikki uskonkappaleet. Henry on selvittänyt välinsä Marxin, Freudin, Buddhan ja Lutherin kanssa maalaamalla. Teksti on tekijän maalausten näköistä: mustasti hymyilevää, tekopyhät kulissit repivää jeremiaadia maailman pahasta jamasta – ja hänestä itsestään sen ristillä roikkuvana pelle-uhrina. Ennen kaikkea se kertoo suorasukaisesti taide- ja kulttuuri-ilmaston muutokset ja pysyvän matalapaineen.

Nyt vasta käsitän mihin pesään olin sohaissut kirjoitellessani taidejuttujani Ilta-Sanomiin vuosina 1980–92. Koska katselin taidetta ulkopuolisena, nostin esiin aivan ”vääriä” taiteilijoita ja ilmiöitä suhteessa nomenklatuuriin ja muuhun sutimisjärjestykseen. Taidehan on täysin irrationaalista, ja se, keitä nostetaan ”hyviksi”, on suhdekauppaa. Henryn maalaukset pääsivät mukaan Suomen isoon pyörään, mutta ei maailmanmarkkinoille, vaikka ne ovatkin hurjuudessaan maailmanluokkaa. Meidän taidevirkailijoitten suhdenappulat loppuvat maan rajoilla.

Kuvataideakatemian tämänvuotinen kevätnäyttely oli pohjanoteeraus. Mihin näille ”taiteilijoille” annetaan päästötodistus? Ei saisi valehdella nuorille ja antaa turhia toiveita. Taidevirat on jo täytetty huonoilla taiteilijoilla. Kuolettava tylsyys tietenkin sopii valtiolle. Taide on nujerrettu myös tieteen avulla. On käynnissä yleinen kitkemiskampanja, taiteen poistamisohjelma. Lapsetkaan eivät enää osaa piirtää ympyrää kouluissa.

Kriittisen korkeakoulun kanssa kokeilimme 1990-luvun vaihteessa VR:n makasiineilla taidekoulua ”taiteena”. Oppilaat määräsivät tahdin, ja opettajia juoksutettiin. Lukujärjestys syntyi päivittäin, ja koko kaupunki oli oppimateriaalina. Ei taiteilijaksi voi opiskella, vaan taiteilijana ollaan. Koululaitoksen kurjistumisen syynä ovat liian suuret luokat, koska sellaisessa ei voi syntyä olemista. On myös tajuttava, että ihminen ajattelee käsillään. Aivojen tasapainoisen kehittymisen edellytys on, että ne saavat yhtä paljon impulsseja kätten töistä kuin labstraktilta alueelta.

Koulutaiteilumme toimi hyvin, ja se olisi voinut kehittyä vaikka miksi, mutta mikään taho ei sitä tukenut. Jouduimme itse maksamaan kaiken, ja lopulta maksoimme vuokrarästit VR:lle näyttelyillä Helsingin Rautatieasemalla. Oli hienoa pystyttää yön aikana uusi näyttely. Joka päivä meillä oli yhtä paljon yleisöä kuin Kiasmassa vuodessa. Projektin kruunasi Yoko Ono, jonka ”War is over” ripustettiin sinne Irakin sodan aikana. Koulu meni nurin, mutta sain jatkaa ideaa Oriveden opistolla vuoden. Nyt tämäkin kulttuurikehto on uhanalainen.

Kaikki taidekoulut pistetään nyt matalaksi. Nyt on rahan, ei rakkauden aika. Raha on päästetty valloilleen, ja sen rautahäntä pyyhkäisee humanismin pois pallolta. Eikä näitä Ollila-parkoja kannata syytellä, he ovat vain koneen vielä lihallisia osia. Seuraavassa vaiheessa lihat poistetaan, ja täydellinen supertietokone hallitsee meidän kaikkien aivoja.

Meidän tarkoituksenamme täällä maan päällä piti olla kuitenkin työstää Liha Sanaksi. Kun kuolemme, moni saattaa todella potkaista tyhjää.

Galleria Jangvassa oli pelastava enkeli Hanna-Maria Nauska Taidepelikoneellaan. Sinne työnnettiin kolikko, ja takaisin saattoi saada teoksen tai roskan. Hanna on aito ja hyvä outsidertaiteilija, hilpeän eroottinen ja tarkka. Hän lähti aikoinaan kiitämään ulos Suomesta ja päätyi Englantiin taidekouluun, jota johtivat vanhat hipit. He nimenomaan yllyttivät Nauskan tähän ilottelevaan taiteeseensa.

Sellaiseen riemuun ja leikkiin varmaan päädytään me kaikki, kunhan ensin kaikki on tuhottu.

Erkki Pirtola