Päällystakki päivittyy ajankuvaksi Ryhmäteatterin hirtehisessä moraliteetissa

Ryhmäteatterin Päällystakki-komediassa Nikolai Gogolin (1809-1852) ahkera antisankari, pikkuvirkamies Akaki Akakievits Basmatskin, on heitetty pankkivirkailijaksi 1900-luvun loppupuolen Suomeen. Gogol löylytti novelleissaan oman aikansa venäläisen yhteiskunnan perusteellisesti; yhtään helpommalla ei selviä tämän esityksen globalisoituva Suomi, jossa talouden taantuma seuraa toistaan, työelämä muuttuu jatkuvasti järjettömämmäksi ja yhteiskunnan peruspalvelut kehnommiksi.
Gogolin novellin päähenkilö ihastuu uuteen, kalliiseen päällystakkiinsa niin, että rakentaa sen varaan itselleen uuden identiteetin. Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän käsikirjoitus rakentaa tästä varsin ajankohtaisesta aiheesta iskevän ja hauskasti rönsyilevän moraliteetin siitä, kuinka nykyihminen luo suhteensa ympäröivään maailmaan ostamalla ja omistamalla, ja kuinka kansalaisen ykkösvelvollisuus on kuluttaa ja pitää raha kiertämässä.
Ryhmäteatterin esityksessä hienointa on kuitenkin se, ettei se ole pelkästään gogolilainen lohduton satiiri. Esityksellä ja varsinkin sen päähenkilöllä Akaki Akakievitsilla (loistava Martti Suosalo) on monet kasvot. Tämä näyttäytyy esityksessä yhtäältä säälittävänä ja naurettavana systeemin ja ajan hengen uhrina, toisaalta viisaana poikkeusyksilönä, jolla on nykyihmiselle tavaton kyky ”tyytyä kohtaloonsa” ja löytää elämän sisältö pienistä asioista.
Kohtalokkaan päällystakin sovitus käy katsojan nauruhermoille. Vaateliikkeessä Akaki Akakievits kokeilee montaa takkia ja kelpuuttaisi ne kaikki; hänhän on ostamassa uutta takkia vain pakon edessä, ja haluaa ennen kaikkea halvan, käytännöllisen ja lämpimän takin. Pukeutumisneuvoja Erkki (Tuomas Rinta-Panttila) osaa kuitenkin luoda asiakkaalleen uusia tarpeita; hän maalailee, miten 800 euron hintainen Armanin takki mullistaa kantajansa elämän.

Kuva Tanja Ahola

Esikuvaansa kiltimpi Akaki menee retkuun, ja uuden takin avulla hän tulee kirjoittautuneeksi sisään ympäröivään, muoti- ja kulutustietoiseen yhteiskuntaan. Kun hän tanssahtelee työpaikalleen uudessa takissaan, hänelle suodaan ensimmäistä kertaa elämässään sosiaalinen status. Ja aivan kuten Gogolin novellissa, myös tässä esityksessä päällystakki ja sen tuoma elämänmuutos koituvat lopulta Akakin kohtaloksi.
Tästä huolimatta Suosalon yhtä aikaa autistista ja liikuttavan herkkää Akakia on vaikea pitää pelkkänä höynäytettävänä uhrina. Akaki ”ei ole supliikkimiehiä”, mutta kun hän avaa sanaisen arkkunsa, jokaisessa änkytetyssä sanassa tuntuu työtovereiden ja katsojien yllätykseksi olevan suorastaan myyttinen paino. Pankkialan murrosten ja johtajien nopeiden vaihtumisten myötä tämä mykkä kuponginleikkaaja-harjoittelija muuntautuu provisiopalkalla hikoilevaksi puhetyöläiseksi, joka myy jopa Saharaa suomalaisille menestyksellä – melkoisen mieliala-, uni-, ja rauhoittavien lääkkeiden arsenaalin tuella tosin.

Sopeutumiskykynsä syvimmän salaisuuden Akaki paljastaa, kun tanskalainen fuusiojohtaja Storbjörn (hillittömän hauska Taisto Oksanen) komentaa myyntitykkinsä pitämään pankkiväelle seminaaripuheen. Sijoitusvinkkien sijaan Akaki tarjoileekin mikrofoniin tärisevällä äänellä näkemyksiään siitä, mikä elämässä on tärkeää: pulujen ruokkiminen, puistonpenkillä istuminen ja perunan syönti. Yleisö kuuntelee Akakin änkytystä ja jokaista tahatonta uloshengitystä hipihiljaa; vieraantunut fuusiojohtaja kehuu alaistaan hienosta ”zeniläisestä” asenteesta, ja pankin naiset pörräävät yksi kerrallaan siideripullo tai cocktaillasi kädessään kertomaan Akakille, miten hieno mies tämä on. Kaverissa, joka nykymaailmassa haaveilee kalan syömisestä, huvittelee lukemalla venäläisiä klassikoita ja haluaa jopa Matti Vanhaselta ainoastaan varastetun päällystakkinsa takaisin, on outoa kristusmaista lohdullisuutta ja vetovoimaa.

Päällystakin sivuhenkilöissä, jotka demonstroivat eri tavoin todellisuuden tolkuttomuutta ja ihmisen pienuutta, ei taas ole juuri mitään uutta. Kuitenkaan nekään eivät Ryhmäteatterin esityksessä jätä kylmäksi, vaan jaksavat naurattaa loppuun asti ja tuntuvat poikkeuksellisen inhimillisiltä ollakseen satiirin henkilöitä.
Hyvin tehty toimii aina: laadukas näyttelijäntyö ja esityksen kaikella tapaa kekseliäs toteutus takaavat sen, että Ryhmäteatterin komedia on paitsi synkkä, samalla myös virkistävä ja tuoreita ajatuksia herättävä naurukokemus.

Laura Kimari
kriitikko ja kirjallisuustieteilijä

Ryhmäteatteri
Päällystakki
Perustuu vapaasti Nikolai Gogolin samannimiseen kertomukseen.
Käsikirjoitus Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä
Ohjaus Esa Leskinen
Puvustus- ja lavastussuunnittelu Janne Siltavuori
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Valosuunnittelu Tomi Tirranen
Rooleissa Martti Suosalo, Sanna-Kaisa Palo, Taisto Oksanen, Tuomas Rinta-Panttila, Minna Suuronen ja Armi Toivanen
Ensi-ilta Helsinginkadun näyttämöllä 6.2.2009