Teatteri & Tanssi & Sirkus

Koko maan esityskalenteri

Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehti tarjoaa nyt ainoana Suomessa koko maan esityskalenterin ensi-iltoineen.

Oletko menossa Itä-Suomeen, Pohjanmaalle tai vaikkapa pääkaupunkiseudulle? Katso mitä sillä alueella tarjotaan.

Esityskalenterissa teatterin, tanssin, sirkuksen ja oopperan toimijat ilmoittavat esityksistään. Kalenteri päivittyy kahdeksan kertaa vuodessa, aina lehden uuden numeron ilmestyttyä.

Nyt lehdessä

Massat ja kassat

Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaava Inkariina Simola jakaa taidenäkemyksensä tässä Teatteri-lehdessä. Simola suomii reippaasti kotimaista teatterikoulutusta, sen ylläpitämää taiteilijamyyttiä ja koulussa syntyvää käsitystä teatterin tekemisestä. Käsityöläisyyden usein hylänneeltä nykyteatterilta hän vaatii painavaa sanottavaa, mutta epäilee, että sitä sillä melko harvoin on.
Ohjaaja sanoo toivovansa omiin esityksiinsä yleisömassoja. Hän myös edellyttää, että päivänsä työssä raataneet kauppojen kassat jaksavat katsoa [...]

Ei kommentteja

Artikkelit

Potkua peleistä

Ylioppilasteatterin johtaja Inkariina Simolan hyödyntää peliharrastustaan taiteen tekemisen metodina. Kun taistelee ja mättää vastustajaa turpaan, ajatukset kirkastuvat.
“Pelissä on vain pakko mennä ja toimia.”
Ohjaajaa kiinnostaa ihmisen tapa tavoitella draamaa elämässään.
”Jokin kiehtoo siinä vilpillisyydessä, että näytellään, muttei myönnetä, että näytellään. Ihmisissä asuu sisäinen draaman kaipuu. Toivon, että he voisivat hoitaa sen pois peleillä tai taiteella, ettei tarvitsisi hakea draamaa ihmissuhteisiin pettämällä tai kiusaamalla.”

Ei kommentteja

Artikkelit

Suoraan Suomeen Saksasta

Berliinissä asuvan Mikko Roihan mukaan Saksassa esityksen pitää sisältää yhteiskunnallinen väite maailmasta.

”Saksalaiselle tärkeää on analyysi esityksen jälkeen. Suomalainen teatteri ei ole epä-älyllistä, se vain toimii eri tavalla, elämyksen kautta”, ohjaaja vertaa.

Ei kommentteja

Artikkelit

Musiikkiteatteri nyt!

Musiikkiteatterissa ilo on pinnassa, mutta parantamisen varaa piisaa. Musiikkiteatteria tehdään paljon, mutta huippuammattilaisia ei riitä kaikkiin produktioihin. Päivi Loponen-Kyrönseppä teki iskun lajin tämän syksyn kotimaiseen tarjontaan.

Ei kommentteja

Artikkelit

Kainuusta kuuluu kummia

Eino Saaren mukaan Kajaanin kulttuuriväki jätetään pulaan poliittisessa päätöksenteossa ja arvokeskustelussa. Ahdinkoa pohdittiin tämänsyksyisessä Kajaanin Teatteritapaamisessa.

1 kommentti

Artikkelit

ANTIn anti

Kuopion Anti-festivaalin taiteilija lähti matkaan ja teos syntyi jaloittelun tuloksena. Taiteilija-tutkija Johanna Hammarbergin mukaan taiteen merkeissä on tosin kävelty jo romantiikasta lähtien.

Ei kommentteja

Vakiot

Afganistanismi ja chiaroscuro sekä Blanka, Ulla ja Onerva

Tarvitsin muistitukea nelinumeroiseen tunnuslukuun, otin apua vuosiluvusta ja törmäsin äidinrakkauden pohjoismaisen symbolin, kuningatar Blankan saavutuksiin.
Tiedättehän tuon Sakari Topeliuksen lastenrunon, jonka innoittamana Albert Edelfelt maalasi Blankan ratsastajan.
Esille kaivamastani vuodesta väitettiin, että silloin tämä äitienpäiväkorttien hallitsijatar ja lastenkamaritaulujen klassikko myrkytti poikansa, kuningas Eerik XII:n.
Poika ei tosin ollut sama kuin Topeliuksen runossa ja Edelfeltin maalauksessa. Tauluun ja runoon [...]

Ei kommentteja

Arviot

Viinanhuuruinen kummitusjuna

Teatteri Takomo on tehnyt esityksen viinasta ja sen juomisesta. Työryhmä väittää Itsettömät-prosessia kuvaavassa blogissaan, että ”suomalaisessa teatterissa ei ole juuri käsitelty tätä aihetta”. Tämä ei pidä paikkaansa alkuunkaan.

Ei kommentteja

Vain verkossa

Kansikilpailun voittaja

Helsingin Kirjamessujen kävijät äänestivät Teatteri-lehden parhaimmaksi kanneksi numeron 6/2009. Kansi, jossa on Vertti Teräsvuoren ottama kuva sirkustaiteilija Maksim Komarosta, keräsi 20 prosenttia annetuista äänistä. Komaron meikistä ja puvustuksesta vastasi Petra Kuntsi.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin Teatteri-lehden vuosikerrat. Voittajat ovat Merja Tilli-Hiropoulos Helsingistä ja Iina Volotinen Savonlinnasta. Onnea voittajille ja lämmin kiitos kaikille osallistujille!

Ei kommentteja