Todellisuuden tutkimuskeskuksessa toimineet aktiivijäsenet ovat hiljalleen lähteneet omille teilleen. Ohjaaja Janne Saarakkala ja näyttelijä Jussi Johnsson pakkasivat viime vuonna laukkunsa ja muuttivat Lappeenrantaan.
Solahtivatko esitystaidetta pienille yleisöille tehneet taiteilijat sulavasti kaupunginteatterin riveihin?
Kuvassa Jussi Johnsson ja Janne Saarakkala. Kuva Pekka Pitkänen.
Millaista olisi itsenäinen näyttelijäntaide, draaman jälkeinen teatteri tai ”non-character-based acting” eli henkilöön perustumaton näytteleminen?
Tätä selvitetään Teatterikorkeakoulun monivuotisessa tutkimusprojektissa, jonka nimi on Näyttelijäntaide ja nykyaika.
Ekstaasin pedagogiikkaa kehitetään eteenpäin Esa Kirkkopellon johdolla.
Esiintyykö stand up -koomikko lavalla omana itsenään, vai onko hän roolissa? Miksi hän ei suostu kertomaan juttujaan pyynnöstä televisiohaastattelussa tai baari-illassa?
Stand up -komiikka on Suomessa jo tuttu laji. Uusia katsojia löytyy silti koko ajan, ja klubit valtaavat yhä useampia kaupunkeja.
Mikä tekee esiintyjästä hyvän koomikon? Ja ketä nämä ahkerasti keikkailevat puhekoneet oikein ovat.
Nykyteatterissa skenografi ei enää ole työryhmän hiljaisin jäsen, jonka tehtävänä on tuoda jotakin lisää ohjaukseen, tekstiin ja näyttelijäntyöhön. Uusi lavastaja on osa esitystapahtumaa.
Yhä useammin hän on mukana myös näyttämöllä. Nykyteatterin haasteet tuovat lavastajat ja valosuunnittelijat entistä vahvemmin kollektiivin jäseneksi. Näyttämölavastuksen professori Laura Gröndahl katsookin, että lavastuskoulutus tulisi siirtää Aalto-yliopistosta Teatterikorkeakouluun.
Haastattelussa myös valtionpalkittu valovelho Kimmo Karjunen, joka loihtii ihmeitä nykytanssin, oopperan ja teatterin parissa. Leikki ja havainto ovat hänen keskeiset työmetodinsa.
Helsingin Sanomien arvostelijalla on roima annos valtaa, mikä vaikuttaa olennaisesti kirjoittajan arkipäivään. Kirjankustantajaksi siirtynyt kriitikko Hannu Harju summaa värikkäitä kokemuksiaan maan päälehden palveluksessa.
