Aamupalaverista annosteltua %A %B %e%q, %Y 1 kommentti

Teatteri&Tanssin ensimmäisiä numeroita valmistellaan jo täyttä päätä. Uuden lehden perustamiseen liittyvien monenlaisten käytännön asioiden keskellä yritetään välillä istua ja rauhoittua pohtimaan lehden sisältöä, lukijoita ja ulkoasua. Mediakentän pohdintaa ei voi mitenkään välttää.

Minna Tawast:
- Kävin aamulla aikakauslehtiseminaarissa, jossa Trinity-yliopiston journalistiikan professori Sammye Johnsson kertoi aikakauslehtien tulevaisuudennäkymistä. Oli kiinnostava ja inspiroiva luento, joka tuki ajatuksiamme siitä, että nykyisen mediamurroksen ja lamankin aikana kannattaa perustaa juuri aikakauslehti. Esimerkiksi: USA:ssa kymmenen
luetuinta aikakauslehteä lyö laudalta kaikki päivälehdet ja sosiaalisen
median, kun lasketaan kuinka paljon aikaa niihin päivässä käytetään.

Annukka Ruuskanen:
- Ei ole vaikea uskoa. Minulle aikakauslehtien lukeminen merkitsee edelleen yhtä aikaa sekä välineitä tiedonhankintaan että tapaa rentoutua – aikakauslehtien pariin uppoutuu toisella tavalla kuin sanomalehtien tai verkkolehtien lukemiseen. Verkossa liikkuu pikemminkin selailemalla ja hankkimalla välttämättömän päiväkohtaisen informaation – usein kiireisesti.

Uskon, että esittävien taiteiden yhteinen aikakauslehti saa aikaan uudenlaista liikettä esittävien taiteiden katsojissa ja herättää yleisön kiinnostusta taidealojen vanhojen tonttirajojen ylitse. – Tekijäpuolellahan tämä on jo tapahtunut ja kehitys jatkuu edelleen. Teatteri, tanssi, sirkus, ooppera, performanssi ja esitystaide elävät rinnakkain ja osin jo yhdistyneinäkin kiintoisaa vaihetta. Uuden lehden tekeminen on osa tätä evoluutiota eli tavallaan julkaisu syntyy luonnonmukaisen kehityksen tuloksena.

M.T.:
- Rentoutumista ja heimoilua Johnssonkin korosti arvoina, joita lukijat aikakauslehdissä näkevät. Mietin, minkälaista heimoa tämä esittävien
taiteiden väki on: älykästä, iloista, provosoivaa, asialleen omistautunutta,
uteliasta … On pidettävä huoli, että lehti kuvastaa sitä kaikessa värikkyydessään. Ja tärkeää on myös, että meitä on helppo lähestyä, että voi vain kommentoida, heittää ideoita tai haastaa ja kritisoida. Jotta tämän
keskustelevan porukan keskustelut näkyvät muillekin kuin heille itselleen.

A.R.:
- Ajattelen, että taidelehden äärelle tulee nykyaikana kuulua
useita erilaisia, ristiriitaisiakin heimoja. Sellainen synnyttää
intohimoja – ja se taas keskustelua. Poteroituminen tai kuppikuntiin
vetäytyminen eivät ole hyväksi lehdelle eikä alalle. Ajatuksena on pitää
foorumi mahdollisimman avarakatseisena mutta kirjoituksissa saa ja pitää
viljellä kriittisyyttä, poleemisuutta ja ristiriitaisuuttakin. Tosissaan
pitää olla, mutta ei liian vakavikkoina.

Mainosta Teatteri&Tanssi-lehdessä %A %B %e%q, %Y Ei kommentteja

Ilmoittamalla Teatteri&Tanssi-lehdessä tavoitat heidät kaikki!

Teatteri-lehti ja Tanssi-lehti yhdistyvät Teatteri&Tanssi-lehdeksi. Kahdeksan kertaa vuodessa 64-72-sivuisen Teatteri&Tanssi-lehden ensimmäinen numero ilmestyy 10. helmikuuta 2012. Mukana teatteria, tanssia, nykysirkusta ja muita esittäviä taiteita iloisesti, terävästi ja värikkäästi.

Mainokset

Tutustu mediakorttiimme ja ole mukana alusta lähtien: Varaa mainospaikka kaikkien aikojen ensimmäisestä Teatteri&Tanssi-lehdestä 9.12.2011 mennessä!
T&T-lehden mainosilmoitusvaihtoehdot ovat monipuoliset. Esimerkiksi taloudelliseen neljännessivun ilmoitukseen mahtuu mainiosti paljon kertova kuva.

Ohjelmistot ja ensi-illat

T&T-lehdessä julkaistaan teatteri- tanssi ja sirkusalan ohjelmistoja ja ensi-iltoja koko maan kattavasti. Ohjelmistokalenterissa ilmoittaminen on edullista, vain 2 €/palstamillimetri. Ensi-iltatiedot julkaisemme maksutta. Muistathan toimittaa tiedot ajoissa.

Mediatiedot

Katso T&T-lehden mediatiedot osoitteesta www.teatteritanssi.fi

Yhteydenotot

Mainosilmoitukset: birgitta@teatteritanssi.fi
Ohjelmistokalenteri-ilmoitukset ja ensi-iltatiedot: riitta.mattila@teatteritanssi.fi

 

Paras kansi %A %B %e%q, %Y Ei kommentteja

Helsingin Kirjamessujen kävijät äänestivät Teatteri-lehden parhaimmaksi kanneksi numeron 1/2011. Kansi, jossa on Vertti Teräsvuoren ottama kuva näyttelijä Hannu-Pekka Björkman keräsi 35 % annetuista äänistä. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotun uuden Teatteri&Tanssi-lehden vuosikerran voitti Liisi Hirvisaari. Onnea voittajalle ja lämmin kiitos kaikille osallistujille!

 

Uusi lehti syntyy vuodenvaihteessa %A %B %e%q, %Y Ei kommentteja

Teatteri&Tanssi-lehden ensimmäinen numero ilmestyy 10.2.2012.

Lukijakirjeen tilauslomake on tällä verkkosivustolla oikeassa laidassa näkyvillä koko sivuston alueella.

Uutta lehteä julkaisee Kustannus Oy Teatteri ja se syntyy Teatteri-lehden ja Tanssi-lehden yhdistyessä 1.1.2012. Kummankin vanhan lehden tilaajille on lähetetty erikseen postia yhdistymisen vaikutuksista, mutta tieto löytyy myös tältä verkkosivustolta sivulta “Tilaa lehti”, jonne pääsee klikkaamalla tästä.

Jesper Vuori valittu graafikoksi %A %B %e%q, %Y Ei kommentteja

Teatteri&Tanssi-lehden lay outin suunnittelijaksi on valittu visuaalinen suunnittelija Jesper Vuori. Hän opettaa julkaisusuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa sekä työskentelee markkinointiviestintään erikoistuneessa Dialogissa. Aiemmin Vuori on työskennellyt muun muassa mainostoimisto Bob Helsingissä sekä ulkoasustaan palkitun Hufvudstadsbladetin Volt -lehden AD:na.