Teatterikorkeakoulusta tämän vuoden lopussa ja ensi vuonna valmistuvat ohjaajat Ian Hannon, Laura Mattila, Maia Häkli ja Juho Mantere provosoituvat nuoriin ohjaajiin usein liitetyistä, menneisyydestä kumpuavista oletuksista. Mistä ohjaajan ammattitaito heidän mielestään muodostuu?

ian Hannon: Ohjaajan ammattitaito syntyy eri osa-alueista: sosiaalisesta, teknisestä ja henkisestä tai sivistyksellisestä ammattitaidosta.

Sosiaalinen ammattitaito on sitä, että ohjaaja pystyy toimimaan ryhmän johtajana ja ymmärtää ryhmäprosesseja. Tekninen ammattitaito on esityksen tekemisen käsityötaitoa: pitää ymmärtää tekemisen osa-alueita ja esityksen sisäistä rakennetta, osata pyöritellä aihetta, rytmittää ja leikata, kertoa tarinaa tai olla kertomatta.

Henkinen tai sivistyksellinen ammattitaito liittyy ihmisen maailmasuhteeseen ja ajatteluun, esimerkiksi taidehistorian ja filosofian tuntemukseen sekä kiinnittymiseen yhteiskunnassa käytäviin diskursseihin.

Laura Mattila: Tuttujen näyttelijöiden kokemuksista olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, miten vanhemmilla ohjaajilla on tapana ohjata verrattuna nykymenoon. Jos ohjaajat olivat ennen alfoja, nykyisin he ohjaavat ihmisläheisemmin: se on herkistymistä suhteessa näyttelijään ja suunnittelijaan.

Nykyohjaajan ammattitaito on sitä, että uskaltaa antautua kommunikaatioon työryhmän kanssa ja asettuu itse alttiiksi. Tässä ei ole vain minun pääni, vaan kaikki seitsemän päätä, jotka kolisevat yhteen, ja kolinasta syntyy enemmän. En usko, että pelolla saa pitkäaikaisia tuloksia aikaan.

Maia Häkli: Ammattitaitoa ovat tietenkin kaikki organisatoriset asiat, mutta tärkeintä on taiteellinen ammattitaito. Se on kykyä tulla tietoiseksi omista haluista, havainnoista ja näkökulmista.

Teknistä ammattitaitoa on se, miten hyvin tämän pystyy siirtämään näyttämölle ja löytämään harjoitusprosessin aikana kokonaisuuteen uusia mielekkäitä rajauksia. Ja ohjaajan kommunikaatiotaidot ovat tietysti tärkeitä, että ylipäätään saadaan jotain aikaiseksi.

Juho Mantere: Minusta olennaiseksi nousee kysymys ohjaajan itsetunnosta ja taiteellisesta halusta. Mietin, kuinka rakentaa ohjaajana tervettä ammatillista itsetuntoa niin, että pystyisi olemaan halulleen rehellinen. Todelliset halut ja toiveet suhteessa näyttämöön ovat ainakin minulla usein verhon takana. Miten kyetä avoimesti ilmaisemaan, että tätä haluan ja tehdäänkö kimpassa? Old school -ohjaajilla ei tunnu enää olevan halua suhteessa näyttämöön. On vain halu elättää perhe ja maksaa laskut.

Mattila: Kun ohjaaja puhuu herkistymisestä ryhmäprosessille, jonkun korvissa se saattaa kuulostaa vallan väistelyltä, mutta vaatii todellista itsetuntoa ja uskallusta antaa tilaa muille. Ohjaajan ammatillinen itsetunto ruokkii myös muiden rohkeutta ja vapautuneita valintoja. Riman voi asettaa korkealle muullakin tavoin kuin niin, että ruoskii ja huutaa.

Häkli: Ei ole kyse siitä, että ohjaisi vähemmän vaan siitä, että ohjaaminen tapahtuu suostumuksen piirissä. Työtavoista tehdään sopimuksia.

Mattila: Minulla ei ole kokemusta siitä, etten olisi saanut ohjata koulussa. Kun on avoin ja rehellinen halunsa kanssa, ihmiset lähtevät mukaan. Suostumuksen piirissä auktoriteetti syntyy itsetuntemuksen kautta, ei väkisin vääntämällä.

Hannon: Ohjaajan itsetuntemukseen ja itsetunnon kehittymiseen liittyy törmääminen kaikenlaiseen outoon, tuntemattomaan, erilaisuuteen, toiseuteen, ristiriitoihin ja epämukavuuteen. Sen avulla kasvaa ihmisenä. Henkilökohtaisen rehellisyyden kysymys on vaikeampi ja sitä pitää opetella tietoisesti.

TURKAN HAAMUT

Hannon: Vallankäytöstä keskustellaan usein yksinkertaistaen. Esimerkiksi niin, että vain ohjaajalla on lähtökohtaisesti valtaa, jota sitten aletaan jakaa. Pitäisi olla monipuolisempaa keskustelua siitä, mikä kaikki on valtaa ja vallankäyttöä ja miten se liittyy kysymyksiin vastuusta. Se voi auttaa ihmisiä mieltämään oman voimansa.

Vallankäytöstä pitäisi puhua ja sopia aina läpinäkyvästi. Usein proggiksissa ja luovissa prosesseissa on paljon näkymätöntä ja artikuloimatonta vallankäyttöä, jota ei mielletä vallaksi, vaikka se on sitä.

Mattila: Jouko Turkan haamusta tuli mieleen, että opintojen aikana useissa opettajien puheenvuoroissa on käsitelty autoritääristä ohjaajaa. Tällaisten puheiden kautta kummitukset tulevat helposti tilaan.

Eräs isoista kouluprojekteistamme alkoi sarjalla opettajien alustuksia, jotka kaikki sivusivat hirmuohjaajuutta. Meistä opiskelijoista yksikään ei tunnistanut näitä pelkoja, sillä ohjaajuuteen ei lähtökohtaisesti sisälly pelkoja tai traumoja. On jännää olla edellisen sukupolven kasvattama.

Mantere: Moni opettaja siirtää omat traumansa opiskelijoihin. Koska heillä itsellään on ollut jotain hankaluuksia työtilanteissa tai jonkun opettajan kanssa, he siirtävät yleistyksenä tämän oman kuvansa meille.  [...]

Kuva: Sotilaan tarina, Heikki Tuuli

Lue koko Hanna Helavuoren tekemä haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 8/2018