Röyhkeys-monologi on yhtä mutkaton kuin Ossi Nymanin samanniminen esikoisromaani. Jos sulkee silmät esityksen aikana, tuntuu kuin kuuntelisi äänikirjaa. Näyttelijä Mikko Lauronen istuu tyhjällä näyttämöllä lukien otteita Nymanin romaanista. Hän aloittaa lukemisen kirjan alusta ja siirtyy sitten käymään muistinvaraisesti läpi kirjan luvut Bruce Springsteenin konsertista työvoimakoulutukseen.

Artikulointi on puhdasta ja selkeää, mutta adaptaation tarkoitus tuntuu epäselvältä: onko kyseessä näyttämöteos vai Kanneltalon kirjaston lukutuokio?

Väliajan jälkeen kaikki on toisin. Lavalla nähdään videoprojisointi, jossa Lauronen seikkailee eri puolilla Helsinkiä tekemässä asioita. Puhe tulee nauhalta. Sen tahti hämää ja hengästyttää.

Samaan aikaan näyttelijä kiertää katsomoa. Mukaan tulee musiikkia ja jonkinlaisia puhe-sämplejä, joita Lauronen huulisynkronoi. Esitys pinkaisee melko käsitteelliselle tasolle.

Kriitikko Lauri Meri arveli Helsingin Sanomien kritiikissä videoiden liittävän roolihenkilön tarinan näyttelijän persoonaan. Yhdyn tähän, vaikka minulla esityksen toisen puoliskon ajan lyökin päässä tyhjää. Olen taipuvainen uskomaan, että äänenvoimakkuuden nostaminen ja kärrynpyörät ovat oireita fokuksen katoamisesta, eivät kirkkaasta ajattelusta.

Pidin kovasti Nymanin romaanista, joten tekstin paljous näyttämöllä ei ole sinänsä huono juttu.

Jäin kuitenkin pohtimaan alkuperäisteoksen tematiikkaa ja henkilöitä, sitä, miten kipeitä ja herkullisia yksityiskohtia niistä olisi voinut poimia näyttämölle.

Tuntuu kuin monologissa kaikki Röyhkeyden keskeisimmät työttömyyden tunnekokemusta käsittelevät teemat jäisivät sivuun, koska mielenkiinto kohdistuu enemmän loppupuolen metatasoihin. Ne ovat sekä esikoisromaanin että esityksen vähiten kiinnostavaa antia.

Matti Tuomela

Henry Räsänen / Marianvaaran ohjelmapaja: Röyhkeys. Dramaturgia Ossi Nyman romaanista Henry Räsänen ja Mikko Lauronen. Ohjaus Henry Räsänen. Valot Mirkka Saari. Videokuvaus Aarni Lauronen ja Mikko Lauronen. Näyttelijä Mikko Lauronen. Ensi-ilta Kanneltalossa 31.10.2019.