Espoossa on tänäkin syksynä nähty useita kansainvälisiä esityksiä osana vierailuteatterin ohjelmistoa. Teatteri haluaa johtajansa Erik Söderblomin mukaan pitää ikkunoita auki maailmaan suomalaiselle teatteriyleisölle. Joulukuinen Pursuit of Happiness, newyorkilaisen Nature Theater of Oklahoman sekä slovenialaisen nykytanssiryhmä En-Knap Groupin yhteistuotanto, avaa todellakin yhden ikkunan. Se on jotain muuta kuin mitä olemme kotinäyttämöillä tottuneet näkemään. Ei sen vuoksi, että esitys yhdistää tanssia ja teatteria, vaan rakenteensa, tyylinsä ja aiheensa vuoksi.

Alun perin Belgiassa perustettu En-Knap on Slovenian ainoa nykytanssin ammattiryhmä. Nature Theater taas on Pavol Liskan ja Kelly Copperin 1990-luvulla perustama kokeellinen teatteriryhmä, joka on tullut tunnetuksi muun muassa teatteriklassikoiden epäkonventionaalisista tulkinnoista. Pariskunta Liska–Copper vastaa myös Pursuit of Happinessin tekstistä ja ohjauksesta. Esiintyjät ovat En-Knapin jäseniä, jotka tulkitsevat kliseisiä jenkkihahmoja kukin omalla aksentillaan.

Pursuit of Happiness käsittelee nimensä mukaisesti onnen tavoittelua, joskin niin yleisellä tasolla, että teemaksi nousee vahvemmin kysymys siitä, voiko taide muuttaa maailmaa. Onnen ja taiteen merkityksen saavuttamiseen tarvittavia keinoja analysoidaan kahdessa näytöksessä: ensimmäinen sijoittuu lännenelokuvista tuttuun saluunaan, toinen Irakin sotaan, amerikkalaisjoukkojen pariin.

Kummassakin näytöksessä toiminta ja puhe ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Saluunan karskit cowboyt analysoivat taiteen tekemistään ja sen merkitystä samaan aikaan, kun fyysinen viestintä on karrikoitua peruslänkkäreiden urosuhoa ja nyrkkitappeluita. Irakin sodassa amerikkalaisjoukkoja nykytanssiksi kutsumallaan rivitanssilla viihdyttävän ryhmän koreografi pitää aluksi loputonta esitelmää taidetanssin syvistä merkityksistä.

Jouduttuaan ryhmineen vihollisen keskityksen ytimeen hän vaihtaa sujuvasti urheiluselostajamaiseen haavoittumisten, hengissä pysymisen yritysten ja kuoleman kuvailuun. Uskonnollisella kiihkolla hän rakentaa katsojien silmien eteen elämän eliksiiriä kuljettavan Red Bull –rekan matka rintamalla. Absurdia, makaaberia ja niin mustaa, että naurattaa.

Taiteen rooli kaiken väkivallan keskellä on kuin ilmapallon. Sitä voi hetken ihailla, mutta se poksahtaa hetkellä millä hyvänsä. Onnen tavoittelussakaan taide ei tunnu auttavan.

Pursuit of Happinessin kuusi tanssijaa vie fyysisesti raskaat roolinsa liioitellen, tyypitellen ja taidolla läpi. Erityisesti Bence Mezein pitkä, tanssittu sekä puhuttu, taidesaarna ja sotamonologi vie mukanaan hurjaan pyörteeseen.

Minna Tawast

Kuva Andreij Lamut

Nature Theater of Oklahoma & En-Knap Group: Pursuit of Happiness. Teksti ja ohjaus Pavol Liska ja Kelly Copper. Esiintyjät Ida Hellsten (Sweden), Bence Mezei (Hungary), Lada Petrovski Ternovšek (Croatia), Jeffrey Schoenaers (Belgium), Ana Štefanec Knez (Slovenia), Gilles Noël (Belgium). Valot Luka Curk. Puvut Katarina Skaper. Esitys Espoon kaupunginteatterissa 14.12.2018