Kuva: Jonne Renvall

Laura Rämän mielestä näytteleminen on toisten kohtaamista ja koskettamista.

Laura Rämän näyttelemisessä yhdistyvät tavaton uteliaisuus ja pyrkimys ajatella laajoja utopioita sekä ihmisen haurautta, epäonnistumista ja häpeää tutkiskeleva klovneria. Ne ovat vieneet hänet Inarista Berliiniin, lastensairaalasta laitosteattereihin ja dokumenttiteatterista nykyrunon pariin sekä myös näyttelijäksi palkittuun televisiosarjaan Myrskyn jälkeen.
”Näyttelemisessä tärkeää on, ettei kapsahda itsestäänselvyyksiin”, Rämä sanoo.

Hän pyrkii horjuttamaan itseään epämukavuusalueilla. Sillä tavalla löytyy uusia näkökulmia ja ajatuksia, joihin Rämä kulkee kehollisuuden kautta.

Tänä syksynä Rämä esiintyy Kotiteatterin Olohuoneessa-esityksessä, Katariina Nummmisen Asussa sekä Teemu Mäen Jouluevankeliumissa. Esiintyjänä häntä kiinnostaa ennen muuta näyttämö.

”Näyttämö sijaitsee katsojan ja esiintyjän suhteessa. Ja se suhde on olemassa huolimatta siitä, esiinnynkö isolla näyttämöllä vai kahden jollekulle.”

Rämän ilmaisun pohjalla näkyy vahvasti klovnerian vaikutus. Klovni pystyy ihmettelemällä suistamaan tuttua maailmaa uuteen suuntaan.

”Opiskellessani näyttelijäksi Tampereen yliopiston Nätyllä luin feministiteoreetikko Luce Irigarayn tekstejä ja löysin niistä vastakaikua klovnifilosofiaan. Irigaray puhuu ihmettelystä ihmisen kykynä luoda tilaa itsensä ja toisen väliin. Ajattelen näyttelijäntyötä ventovieraanvaraisuutena – toisen kohtaamisen kunnioituksena – ikään kuin kosketuksena.”
Rämä ajattelee vieraan tai toisen kohtaamista kosketuksena silloinkin, kun näkyvää koskettamista ei tapahdu. Kosketus on Rämälle aina kahdensuuntaista, nopea sopimus minun ja sinun välillä.
”Kun suhtaudun kohtaamiseen kosketuksena, kaikki mitä sinun ja minun välillä juuri nyt tapahtuu, aktivoituu yhteisessä välitilassamme. Kohtaamisen eettinen ote, toisen kunnioitus, vahvistuu.”

Esiintyessään hän tarkastelee välitilaa, joka syntyy ihmettelyn myötä.

”Ikään kuin kosketan sitä läsnäolollani. Kosketuksen välitilassa on mahdollista tapahtua neuvottelua, sopimuksia, kysymistä ja muuttumista.”

Nätyllä Rämä oppi myös sen, että taide on kosketuksissa olemista sen kanssa, mikä on vasta hahmottumassa. Opiskelussa korostui Rämän mukaan näyttelijän ruumiillinen ajattelu. Mutta mitä ruumiillinen ajattelu konkreettisesti tarkoittaa?

”Esimerkiksi ääniliikesarja-harjoituksessa teen aluksi minuutin assosiaatioiden varaan rakentuvan liikesarjan, jonka harjoittelen ja toistan. Tarkkailen, millä tavalla käytän niitä nyansseja ja rytmejä, joita kehostani löytyy. Sen jälkeen upotan liikesarjaan tekstin, kuten monologin.”

”Aluksi voi näyttää siltä, että joku hullu sekoilee näyttämöllä, mutta kun pikkuhiljaa tuunaan liikeratani kulmia, syntyykin jotain raikasta ja loogista.”

Lue Maria Säkön artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 6–7/2018.