Kuva Sorin sirkuksen esityksestä Kinahmi. Kuva: Kristian Wanvik.

Sirkusosaajille on kysyntää, sillä sirkuksesta on tullut suosittu harrastus ja lajin perusopetusta on tarjolla kymmenissä kouluissa. Samalla taiteilijoiksi aikovien karkaaminen maailmalle jatkokoulutukseen köyhdyttää kotimaista sirkustaidetta.

Suomessa on tällä hetkellä kaksi oppilaitosta, jossa voi opiskella sirkusta. Koulutuskeskus Salpaus Lahdessa tarjoaa opistotasoisen sirkusartistikoulutuksen, joka painottuu tekniikkaan ja toimii useille oppilaille valmistavana koulutuksena matkalla kohti ulkomaisissa yliopistoissa suoritettuja opintoja. Jatkuvasti kasvavan harrastajakentän tarpeisiin vastaa sirkustaiteilijoita, -ohjaajia ja -pedagogeja kouluttava Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia, jossa voi suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon.

”Olemme liittäneet tutkintoon mukaan opettajan pedagogiset opinnot, koska ohjaajille on paljon töitä tarjolla. Sirkuksen kohdalla opettajan pätevyys on ensiarvoisen tärkeää jo oppilaiden fyysisen turvallisuuden vuoksi”, Turun ammattikorkeakoulun koulutus- ja tutkimuspäällikkö Eero Linjama kertoo.

Turussa koulutuksen ensimmäiset vuodet painottuvat tekniseen osaamiseen. Loppuvaiheessa koulutus suuntautuu yhä enemmän esitysten valmistamiseen ja taiteelliseen ajatteluun, mutta monet taiteilijoiksi suuntautuvat kaipaavat vielä jatkokoulutusta valmistumisensa jälkeen.

Sirkuksen Tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Lotta Vaulon mukaan Suomesta lähtee joka vuosi kymmeniä sirkustaiteilijoiksi haluavia opiskelijoita ulkomaisiin yliopistoihin. Vaikka kansainvälisyys ja opinnot arvostetuissa yliopistoissa ovat myönteisiä asioita, Vaulo näkee tilanteessa myös huolestuttavia puolia.

”Opiskelijat löytävät yhteistyökumppaneita ja perustavat ryhmiä opintojen aikana ja jäävät valmistuttuaan maailmalle. Tämä köyhdyttää suomalaisen esittävän taiteen kenttää”, hän kertoo.

Lue koko Katri Tanskasen artikkeli sirkuskoulutuksesta Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 6–7/2018.