Alexander Lycke, Silva Lillrank ja Glenn Edell. Kuva: Cata Portin

Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin säveltämä sekä Broadway-kultasormi Tim Ricen kirjoittama Chess sai vihdoin Svenska teaternissa Suomen kantaesityksensä yli kolme vuosikymmentä syntymänsä jälkeen.

Mutta mikä Chess? Musikaalista on kymmenkunta erilaista versiota sekä vielä koko joukko konserttiversioita päälle. Ohjaajan ja ensemblen kannalta on tietysti mukavaa, että ei tarvitse orjallisesti seurata yhtä kiveen hakattua Disney-raamattua, vaan valinnanvaraa riittää. Toisaalta se, että useampaakin versiota Rice on ollut itse kirjoittamassa, kertoo myös siitä, että juoni ei ole ongelmaton. Hän on myös tokaissut: ”Voihan olla, että juoni on liian vaikea keskivertokatsojan ymmärtää”.

Ohjaaja Maria Sid on ratkaissut pulman päästämällä laulut pääosaan ja supistamalla kiemurat minimiin ja hyvä niin.

Chess on ennen kaikkea kaksi asiaa ylitse muiden megamusikaalien joukossa. Ensinnäkin se on vahvasti aikansa lapsi: kuvittelivathan kaikki 80-luvun puolivälissä, että kylmä sota tulisi jatkumaan ikuisesti, ja suurvaltojen siirrot kaikilla maailmannäyttämöillä tarjosivat valmiin vertauskuvan shakkipeliin. Jos kohta shakki ei pysty näyttämöllistettynä kilpailemaan dramatiikassa esimerkiksi yleisurheilun kanssa, sen värimaailma, mustat ja valkeat nappulat, sekä hierarkia talonpojista kuninkaisiin pitää toki riittävästi dramatiikan aineksia sisällään.

Kuninkaat tekevät pieniä, mutta ratkaisevia liikkeitä shakkilaudalla, kuningattaret sen sijaan voivat liikkua laudan laidasta laitaan toisin kuin muut nappulat. Tämä on myös Chessin miehet-vaimot-asetelma neuvostoliittolaisen Anatoli Sergijevskin ja yhdysvaltalaisen Freddie Trumperin pelatessa maailmanmestaruudesta Meranossa.

Boris Spasskin ja Bobby Fischerin vuoden 1972 ottelu on tekstin taustalla, mutta muutoin juoni on kolmiodraama, jossa neukku ihastuu jenkin naiseen Florenceen, mutta joutuu palaamaan Svetlana-vaimonsa luokse, koska KGB uhkaa perhettä… epämääräisesti jollakin. Pieni miinus siitä, että vertailukohta Romeoon ja Juliaan tuodaan näyttämölle sormella osoittaen.

Aiemmissa versioissa uhat ovat – shakkipelin tapaan – molemminpuolisia: Florence on nimittäin amerikkalainen/britti, mutta kotoisin alun perin Unkarista, jossa hänen isänsä on yhä hengissä kommunistien armoilla. Anatolin loikkausaie vertautuu Florencen jo tapahtuneeseen loikkaamiseen, mutta koska Svenskanin versiossa isä on pelkkä muisto vain, keskeinen temaattinen syvennys jää käyttämättä.

Tim Rice on kirjoittamassa seuraavaa ensi-iltaa loppusyksyksi Broadwaylle, joten voihan olla, että hänellä on vielä yksi siirto hihassaan.

Svenskanin esityksessä solistikunta on suomalais-ruotsalais-norjalainen, mikä muistuttaa oopperassa käytössä olevaa tapaa hakea kuhunkin taloon parhaat kiinnitykset ohi kansallisten rajojen. Sidin ohjaus on myönteisessä mielessä oopperamainen muutenkin, selkeästi jäsenneltyine asetelmineen sekä koko suurta näyttämöä myös off-fokuksessa hyödyntäen.

Carl Knifin koreografian perusta on musikaalin perinnekieli näyttävine joukkounisonoineen, mutta taitava kuudentoista hengen kuoro onnistuu tekemään hahmoista myös yksilöitä. Hyvä niin, koska lehdistöensi-illassa orkesteri peitti ajoittain laulun ainakin permannon keskivaiheilla.

Jos Svenskanin ponnistusta pitäisi luonnehtia tiivistetysti, niin se rakentuu vahvan lauluvoiman varaan ja avaa värimaailman, joka – erityisesti Teemu Muurimäen puvustuksessa – kehittyy taitavasti illan mittaan mustavalkoisesta harmaan eri sävyihin ja yhä laveampaan kirjoon.

Maria Ylipää, Anders Lycke, Glenn Edell ja Johanna Ström pääosissa tekevät solidia ammattityötä; erityisesti Edellin amerikkalaispelaajan mustasukkaisen raivolaisen tunteet tulevat tosina ihon alta viimeiselle parvekeriville asti.

Markus Leikola

Svenska Teatern: Chess på svenska. Käsikirjoitus Tim Rice. Dramatisointi Lars Rudolfsson. Sävellys Benny Andersson ja Björn Ulvaeus. Ohjaus Maria Sid. Kapellimestari Kristian Nyman. Koreografia Carl Knif. Lavastus Erik Salvesen. Puvustus Teemu Muurimäki. Rooleissa mm. Maria Ylipää, Alexander Lycke, Glenn Edell, Johanna Ström, Kristoffer Möller ja Silva Lillrank. Ensi-ilta suurella näyttömöllä 8.9.2018