Miten tehdä taiteellisesti tärkeää työtä ja muodostaa dialogi erilaisten yleisöjen kanssa?

Iiristiina Varilo aloitti Joensuun kaupunginteatterin johtajana helmikuussa 2016. Tuore teatterinjohtaja kohtasi limbotilan. Media ei juuri muusta puhunut kuin teatterin tappiollisesta tuloksesta ja lomautuksista. Yleisösuhdetta lähdettiin rakentamaan negatiivisesta konsensuksesta.

”Seutukunnan ihmisten suhtautuminen teatteriin oli kuin käänteinen ’keisarin uudet vaatteet’. Teatteria kuului vihata, siitä ei saanut pitää. Vastaan tunki negatiivista tekstiviestiä, yleisöosastokirjoituksia ja kaikkea epärakentavaa roskaa”, Varilo muistelee.

”Vihaajien joukossa olivat sekä ne, jotka diggasivat Vihtorin meininkiä, että ne, jotka inhosivat sitä.”

Vihtori on Joensuun kaupunginteatterin edellinen johtaja Vihtori Rämä, joka erotettiin riitaisasti keväällä 2015.

”Kevään 2016 isoin juttumme floppasi ja aiheutti lisämyrskyn, että sama paskameininki vain jatkuu, vaikka johtaja on vaihtunut. Toisaalta edellistä johtajaa arvostavat taas olivat yhä vihaisia hänen potkuistaan, eivätkä hyväksyneet tätä uutta, ’kaupallista’ teatterinjohtajaa.”

”Tämän ’keisarin uudet vaatteet’ -syndrooman tajusin, kun eräs kuusikymppinen rouva lähestyi minua kaupassa vaivihkaa ympärilleen pälyillen ja kertoi lähes kuiskaten pitäneensä flopanneesta esityksestämme. Teatterista pitäminen oli hänen mielestään selvästi salattava kanssakulkijoilta.”

Varilon mielestä negaation saattoi kääntää vain olemalla samalla silmänkorkeudella ja vuorovaikutusetäisyydellä vastaantulevien ihmisten kanssa. […]

ohjaaja Aino Kivi palaa nyt päättyvältä Joensuun kaupunginteatterin viisivuotiselta pestiltä freelanceriksi. Tuossa ajassa pystyy kehittämään asioita ja näkemään työnsä tuloksia.

Tässä numerossa lehden kolumnistina aloittavalla (s. 34) Kivellä on monipuolinen työkokemus ohjaajana, käsikirjoittajana, yhteisöteatterin tekijänä sekä dramaturgina. Hän on työskentellyt sekä ammattilaisten että harrastajien kanssa.

Takana Joensuussa ovat muun muassa Mä soitan veljille (2014), Kiljusen herrasväki (2014), Havukka-ahon ajattelija (2016), Rahakabaree (2016) ja Anna Karenina (2017). Tänä syksynä Kivi ohjaa freelancerina Joensuussa dramatisoimansa kantaesityksen Sofi Oksasen romaanista Stalinin lehmät.

Nyt puhutaan muutoksen ja pysyvyyden tasapainosta – instituutiossa ja taiteilijana. Taiteilijat ja talot ovat vaarassa kapsahtaa joko katkonaiseen säntäilyyn tai paikalleen jämähtämiseen. Kivi pohtii Pohjois-Karjalan ihmisiä sekä kaupunginteatteria instituutiona.

Hän kertoo tulleensa Joensuuhun rakentamaan tietynlaista utopiaa.

”Palikat olivat koossa, mutta tukevalle pohjalle emme pystyneet rakentamaan. Vihtori Rämän kauden jälkeen aloitettiin tavallaan alusta. Yhtenä raskaimmista asioista koin sen, ettei talossa ollut mahdollista jatkaa yhteisötaiteilijaksi rekrytoidun Merja Pennasen kiinnitystä. Oli aluksi palattava perustoimintoihin ja keskityttävä tekemään esityksiä.”

”Nyt pikkuhiljaa on ujutettu uudelleen sisään käytäntöjä, joita talossa oman kauteni alussa kehiteltiin.” […]

Lue koko Hanna Helavuoren kirjoittama artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkuksen numerosta 5/2018

Joensuun kaupunginteatteri: Rahakabaree