Sain ilon toimia kolmesti Birgitta Ulfssonin (1928-2017) ja pianisti Lowe Pettersonin isäntänä keskellä suomenkielistä Pohjanmaata.

”Muista sitten, että katsojille on kerrottava etukäteen, että kaikki laulut ja runot ovat ruotsiksi, Birgitta vannotti.” Ei hätää, salit Kaustisella ja Seinäjoella täyttyivät joka kerta.

Kiitin vieraita heidän viimeisimmästä kabareelevystään, levyhyllyni aarteesta Levda teatervisor (2004, Footprint Records), joka tehtiin Ruotsissa. Nimensä mukaisesti se sisältää 55 minuutin verran niin läpi elettyjä teatterilauluja, että tuntuu kuin laulaja astuisi kylmältä disketiltä yksinäisen kuuntelijan omaan huoneeseen.

”Teatterissa näyttelijä puhelaulaa koko kropalla eikä lauluista siksi suin surminkaan tehdä levyjä. Tässä se levy tulee”, Birgitta Ulfsson kirjoitti ilkikurisesti cd:n esittelyvihkoseen. Hänellä oli siihen varaa.

Kabareehen kuuluvaa lähietäisyyttä Birgitta Ulfsson aina etsikin: yhteistä tilaa ja hengitystä vastaanottajan kanssa. Lajityyppiin kuuluu myös puheen ja laulun välimaastossa vaappuva esitystapa, Sprechgesang, joka oli rantautunut 1920-luvun Pariisista ja Berliinistä Ruotsiin ja sieltä suomenruotsalaiseen revyyhyn ja Lilla Teaterniin. Tove Jansson –ohjelman Den avslöjande tröstaren (Paljastava lohduttaja) Ulfsson ja Lasse Pöysti lauloivat myös levylle, tuottajana 2003 Yle Radio Vega. Vielä tämän vuoden helmikuussa pääsimme nauttimaan esityksistä, kun Ulfsson viimeisen kerran vieraili Lilla Teaternin lavalla ohjelmallaan Visor medan man lever. Lauletaan niin kauan kuin eletään!

Nykyään suuri osa näistä lauluista löytyy helpoimmin striimaamalla Spotifystä.

Kuka Suomessa olisi käyttänyt tätä puhelaulun taitoa Ulfssonia loisteliaammin? Ei kukaan. Toinen vanhaa Berliiniä ja Ulfssonia yhdistävä seikka oli kevyen muodon yhdistäminen laatukirjailijoiden teksteihin. Se alkoi jo Lillanin ohjelmistosta, mutta Birgitta Ulfsson tunnustautui elinikäiseksi kirjallisuusriippuvaiseksi. Levyilläkin kuullaan lausuttuna myös Rilkeä, Ekelöfiä, Carpelania, Björlingiä, Ågrenia… Lauluteksteissä loistavat Tove Janssonin lisäksi vaikkapa Märta Tikkanen, Bengt Ahlfors, Benedict Zilliacus ja Lars Huldén.

Sain kerran yllättävän puhelun Ruotsista:

”Bisse täällä. Miten se Kalevalan alku menee suomeksi? Minun pitää ihan kohta mennä Dramatenin lavalle ja halusin vain varmistaa…”

Ruotsissa ja Suomessa elänyt ja yli 60 vuotta näytellyt Ulfsson inhosi julkkiskulttuuria - ”en osallistu visailuihin” – ja oli ylpeä lavanäyttelijyydestä:

”En pidä yhtään siitä, että näytellään kuin oltaisiin tv:n sivutuotteita”.

Esitys oli omaa minää tärkeämpi.

”Ei yleisön tarvitse rakastaa minua, mutta heidän pitää nähdä se joka kertoo!”

Ruotsalainen kirjailija Stig Hansén sai luvan seurata Birgitta Ulfssonin työtä Göteborgin Fosterlandet –näytelmän ensi-illasta 2015 Helsingin Svenska Teaternin kautta aina viimeiseen esitykseen saakka Tukholmassa 2016. Onneksi sai, sillä näin syntyi pulppuileva Mikä ettei–keskustelukirja, joka istuttaa meidät pöydänkulmalle toiseksi kuuntelijaksi. Viisauksia ei tyrkytetä mutta kultahippusia pudotellaan kuin ohimennen, sivulauseissa:

”Vanha kabareetekniikka, josta kovasti pidän!”

Näin Fosterlandetin latautuneen viimeisen esityksen Tukholmassa, missä Ulfsson Elsa-mummon roolissa päätyy kuolinvuoteelle. Ajatus kahdeksankymppisestä Ulfssonista muuntautumassa vanhusrooliin – vaikkapa venäläisemigranttia bravuurinumerossaan Krasnaja-viisussa - olisi tuntunut huvittavalta, ellei esityksen jälkeen verhojen taakse samppanjalle olisi aina putkahtanut tuttu polkkatukkainen laulava tytönheitukka.

”Hilu hilu hilu kun tuli vilu…!”

2016 sairaus oli vienyt jo molemmat rinnat, mutta sitä minä en tiennyt.

Pro Finlandiasta ja Suomi-palkinnosta Birgitta Ulfsson oli onnellinen, mutta yhtä ylpeä hän taisi olla luottamuksesta, jonka sai Hakaniemen torin tuntemattomalta pultsarilta Ruotsin vuosien jälkeen.

”Pirkitta saatana, missä sinä olet ollut?”

Bisseä rakastettiin kahdella kielellä.

Miten olisi ilta Bissen kanssa? Ei muuta kuin cd:t soittimeen, viereen pullo punaviiniä (ja varalle ruotsin sanakirja, sen me olemme tälle suomalaisen runon suurlähettiläälle velkaa) sekä iso, iso nessupaketti. Surun siitä että Birgitta Ulfsson on poissa, voi voittaa vain ilo siitä, että hän oli.

Vesa Tapio Valo