Kirjoitin immersiivisestä teatterista ensimmäistä kertaa Suomessa keväällä 2013 Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehteen. Keskustelimme silloisten päätoimittajien kanssa ja immersiivinen tuntui heistä sanana mutkaisalta anglismilta. Siltä se tuntuu takuulla monista edelleen, mutta käsite on vuosien mittaan vakiinnuttanut itsensä Suomen esittävien taiteiden kentällä. Lukuisat esitykset ovat määritelleet itseään immersiivisiksi, teatterikorkeakoulussa on pidetty ensimmäinen laaja laitosten rajat ylittävä kurssikokonaisuus aiheesta, ja myös valtavirran tiedotusvälineet ovat tarttuneet ilmiöön.

Kansainvälisellä kentällä immersiivinen teatteri on vallannut entistä suurempaa tilaa. Siitä kertoo perinteisten taidekontekstien lisäksi ilmiön näkyvyys niin HBO:n Westworld- ja Girls-sarjoissa kuin kansainvälisesti tunnetuimman immersiivisen teatterin ryhmän Punchdrunkin menestys, jonka siivittämänä Punchdrunk-projekteja on tuotettu Lontoon ja New Yorkin lisäksi Shanghaihin.

Suomessa immersiivisiä teoksia on tehty ja koettu useita, tasaisin väliajoin. Viime vuosina on toteutettu muun muassa Pirjo Yli-Maunulan Torni Oulussa Intiön vanhassa vesitornissa, Valtteri Raekallion Neuromaani Helsingissä Marian sairaalassa, tämän jutun kirjoittajan teos Oikea Terveyskeskus yhteistyössä brittiohjaaja Tassos Stevensin kanssa julkisessa tilassa Helsingissä, Pilluralli monialaisen työryhmän toteuttamana autoissa ympäri Suomea sekä Lija Fischerin ohjaama 13. tunti Helsingin Vallilasta löydetyssä tilassa.

Keskusteltaessa immersiivisyydestä monet kaipaavat selkeää määritelmää. En usko, että sellaista löydetään – ainakaan vielä. Immersiivisyys  on syntynyt maailmaan, joka ei määrittele itseään pysyvillä määritelmillä, vaan toimii verkostoissa, viruksina, soluina ja vastarinnan strategioina. Toisaalta immersiivisyys on kuin esitystaide: taiteenalana se on niin rajussa muutoksen myrskyssä, että jokainen uusi taiteellisesti korkeatasoinen teos määrittelee koko alaa uudelleen.

Lue koko Sami Henrik Haapalan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 5/2017.

Kuva esityksestä Pilluralli, kuvaaja Pirjo Yli-Maunula.