Anne Välinoro on menossa illalla Tampereen Työväenteatteriin katsomaan Seela Sellan monologia Pieni eläin. Toinen kriitikko on jo aiemmin tehnyt arvostelun Aamulehteen, joten nyt ei tarvitse tehdä tehdä töitä. Nyt voi puhua kriitikon työstä.

Kun Anne Välinoro vakinaistettiin 1990-luvun puolivälissä Suomen toiseksi suurimpaan seitsemänpäiväiseen sanomalehteen, hänestä tuli lehden teatteriin erikoistunut kulttuuritoimittaja, yksi harvoista Suomessa. Nykyään hän kirjoittaa teatteriaiheista, jos ja kun muilta töiltään ehtii. Sellainen on meininki Aamulehdessä nykyään.

Anne Välinorolle teatteri on yhtä rakas ja erityinen kuin ennenkin, mutta työssä se ei näy entiseen tapaan. Kaikki toimittajat – teatterikriitikko muiden mukana – puskevat samalla teholla uutisia monimediaksi muuttuneen lehtitalon kaikkiin kanaviin. Yksi toimittaja ei voi olla paneutunut vain yhteen kulttuurin alalajiin.

Julkaisija tukee mielellään juttuaiheillaan suomalaista kulttuurielämää, kun juttu edistää julkaisijan kaupallisia tavoitteita. Kulttuurikritiikkienkin täytyy täyttää koukuttavan uutisen kriteerit.

”’KOM-teatterin kiehtova tulkinta Peter Greenawayn elokuvasta’ ei todellakaan käy otsikoksi KOMin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja -esityksestä. Sellaista ei lue kukaan. Otsikko pitää huomata, sen pitää houkutella lukemaan, mistä oikein on kysymys. Siinä pitää olla yllätystä ja rajuutta, mielellään ’verta ja suolenpätkiä’”, Välinoro valottaa.

”Mediamarkkinoilla on raju kilpailu uutishuomiosta. Tarvitsemme digitaalisesti klikattavia juttuja, sitä että sivuillamme käydään niin paljon, että ilmoittajat ja mainostajat kiinnostuvat, ja sitä kautta saadaan lisää ilmoituksia”, Välinoro selittää työnantajansa periaatteita.

Lue koko Tiina Makkosen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 4/2017.
Kuva Tiina Makkonen.