Kun Marjo Kuusela, 70, loikkii Kansallisteatterin Canth-esityksen päiväharjoituksista Musiikkitaloon iso reppu selässä, hänet voisi sekoittaa talon opiskelijoihin. Maiharin alla hymy on herkässä ja silmät vilkkuvat ilkikurisesti.

Suomessa kukaan muu tanssitaiteilija ei ole tehnyt yhtä laajaa uraa tanssijana, koreografina, ammattilaisryhmien johtajana, opettajana, vararehtorina ja professorina. Kuuselan teosten määrä – mukaan lukien teatteriesitykset, oopperoiden, suurten tapahtumien ja musikaalien koreografiat – nousee yli kahteen sataan. Itsekin hän on mennyt laskuissa sekaisin.

Kuusela on kokenut nykytanssin synnyn ja kehityksen alkaen 1960-luvun modernin tanssin rantautumisesta Suomeen. Tanssiharrastus alkoi vuonna 1950 Lahja Salvianderin liikuntakoulussa Turussa. Lahjan lentävä lause ”Vauhtia tytöt, nielkää tilaa!” jäi erityisesti salamannopean Marjon mieleen.

Missä mennään nyt, 64 vuotta myöhemmin?

”Nyt on jo paljon helpompi olla. Enää ei tarvitse todistaa mitään pysyäkseen ammatissa ja saadakseen elantonsa. Olen hyväksynyt sen, mitä varten teen tätä hommaa ja löytänyt työstä ilon. Koen, etten ole koskaan pyrkinyt mihinkään, vaan nenän eteen on noussut kiinnostavia töitä. Minulla on jopa vähän huono omatunto, sillä pitäisi kai pyrkiä enemmän, olla määrätietoinen.”

Hän sanoo, että uteliaisuus on se voima, joka on saanut hänet ottamaan vastaan mitä erilaisimpia työtarjouksia. Nykytanssissa moinen rajojen yli hyppiminen on poikkeuksellista. Tekijät pyrkivät paremminkin löytämään tarkan genrensä jo varhain ja pitäytymään siinä.

”Olen tehnyt paljon sellaisiakin töitä, joista tanssitaiteen kentällä ei tiedetä yhtään mitään. Tärkeä aihe, kiinnostava työryhmä tai rahapula ovat nekin hyviä syitä ottaa töitä vastaan. Olen iloinnut yhtä paljon työstä kehitysvammaisille Kalajoella, kuin mistä tahansa teoksesta. Se ei vie uralla eteenpäin, eikä moni sitä näe, mutta minulle se oli ihan uudenlainen haaste”, hän perustelee.

Lue koko Raisa Rauhamaan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 7/2016.